Wright ja Martin uutta luomassa

Kuuluisan arkkitehdin, Frank Lloyd Wrightin yksi parhaimmista preeriatyylisuunnan rakennuksista on Buffalossa. Vuonna 1905 valmistuneen talon tilasi aikoinaan yksi Yhdysvaltain rikkaimmista miehistä, Darwin D. Martin, joka oli ihastunut arkkitehdin tyyliin. Hän aloitti kirjeenvaihdon Wrightin kanssa, mistä kehkeytyi intensiivinen kodin suunnittelu, jossa otettiin huomioon omistajan persoona, perhetausta ja luontosuhde.

Saippuatehtailulla rikastunut Martin rahoitti avokätisesti rakennusprojektia; Wright pystyi toteuttamaan kaikki ideansa. Talon arkkitehtuurissa on nähtävissä perheyhteisön kunnioitus, mikä juontaa juurensa Martinin lapsuudesta. Hänen äitinsä kuoli hänen ollessaan pieni, ja isä kasvatti perheen lapset. Martin halusi houkutella siskonsa muuttamaan Buffaloon, ja siksi ensimmäinen suunnitellusta rakennuskompleksista valmistunut talo oli tarkoitettu siskolle ja tämän perheelle. Houkutin toimi.

Martinin perheen talo yhdistettiin katetulla pergolalla siskon taloon. Myöhemmin valmistui myös puutarhurin talo ja hevostalli. Kaksikerroksisessa päätalossa oli huoneet myös palvelusväelle. Perheen kaksi hevosta oli nimetty sisällissodan kenraalien mukaan; muistaakseni Shermanin ja Sheridanin. Hevoskärrytallista tehtiin pian autotalli autojen yleistyessä.

Sähköllä käyvää jääkaappia taloon ei Martinin aikana hankittu, vaikka sähkövalaistus vedettiin, koska keittiötä olisi pitänyt muuttaa liikaa. Niinpä jääkuutioita kuskattiin keittiön nurkkaan ruuan säilymistä varten.

Preeriatyylin tunnuspiirteitä

Wrightin preeriatyylissä asiat ovat lähes päinvastoin kuin tuon ajan viktoriaanisessa tyylissä. Hän teki asiat toisin. Hän käytti horisontaalisia linjoja pystysuorien sijaan. Rakennuksen katot olivat matalia ja alavia, päinvastoin kuin amerikkalaiset jyrkät ja korkeat katot. Räystäslipat olivat pitkiä ja savupiiput leveitä. Taas päinvastoin kuin tuohon aikaan yleensä. Lisäksi hän piti ikkunoista, koska luonnon piti näkyä hyvin sisään. Rakennuksessa on paljon taidelasi-ikkunoita.

Wright käytti sisustuksessa paljon tammea, kaakeleita, tiiliä tuoden luonnon elementtejä arkkitehtuuriinsa, jota onkin luonnehdittu orgaaniseksi. Sisustus on tumma. Wright suunnitteli takat, kirjahyllyt ja suuren osan huonekaluistakin. Lisäksi hän halusi tuoda suureen kasvihuoneeseen kopion Niken - kreikkalaisen voiton jumalan - patsaasta. Se loistaa valkoisena pitkän pergolan päässä. (Alkuperäinen patsas on Louvressa. Patsaan löysivät ranskalaiset arkeologit aikoinaan.)

Wright käyttää paljon madallettuja kattoja eri funktioissa. Sisäänkäynti on matala, jotta ihminen rauhoittuu ennen sisään avaraan tilaan astumista. Huoneitten välillä ei ole ovia. Olohuoneen katto on madallettu käytävän kattoon nähden, sillä olohuoneessa on tarkoitus istua. Katto ei tietenkään ole niin matala, että pää osuisi siihen (paitsi ehkä pitkän koripalloilijan).

Hunningolta restauroijille

Martinin bisneksen menivät jossain vaiheessa huonosti, jolloin hänellä ei enää ollut varaa asua talossaan. Ovi laitettiin lukkoon, ja talo autioitui. Pergolalla pyöräiltiin, taidelasi-ikkunoita varasteltiin. Talon osti myöhemmin arkkitehti, joka teki aikamoisia muutoksia: koko pergola purettiin. Yliopistokin omisti rakennuksen jossain välissä, jolloin keittiö uudistettiin. Sitten ei silläkään enää ollut varaa hallinnoida rakennusta.

90-luvun restaurointiaallossa myös Wrightin suunnittelema talo pääsi hoitajien huomaan. Rakennuskompleksia on restauroitu nyt toistakymmentä vuotta, ja työ jatkuu, eikä 50 miljoonaa dollaria taida riittää sen loppuun saattamiseksi. Keräilijöiden himoitsemia ikkunoita ja huonekaluja ei ole varaa ostaa takaisin. Mutta paljon on saatu aikaiseksi. Pergola on rakennettu uudelleen, keittiö on restauroitu alkuperäisen näköiseksi, matot ovat paikoillaan, ikkunoita ja huonekaluja on kopioitu ja sisällä on maalattu.

Linkkejä

Talon viralliset sivut, ks. http://www.darwinmartinhouse.org/home.cfm 
Nike-patsaasta kuvia, ks. http://wnyheritagepress.org/photos_week_2007/martinhouse_nike/martinhouse_nike.html

P.S. Olen julkaissut muutaman blogitekstin lyhyen ajan sisällä. Ehditkö lukea jo ajankohtaisista asioista ja Niagaran putouksista?

Ajankohtaista kommentein

Tässä kirjoituksessa on otteita paikallisen sanomalehden, The Buffalo Newsien, sunnuntainumerosta 19.5.2013 ja omia kokemuksia ja kommentteja.
 
Mustalakeille elämänohjeita

Eilen Kleinhans Music Hallista astui ulos iloisia korkeakoulun (collegen) käyneitä vastavalmistuneita mustissa kaavuissaan ja tupsulakeissaan. Emme nähneet sitä, kun hatut heitetään iloisesti ilmaan niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa, mutta tunnelma vaikutti samanlaiselta kuin suomalaisissa ylioppilasjuhlissa.

Sanomalehdessä oli myöhemmin juttu juuri näistä valmistuneista ja lyhyitä otteita juhlapuheista. Pääpuhujana oli ollut 1968 koulusta valmistunut nainen, joka muisti koulun perustajan, nunnan, jonka viisaita sanoja hän lainasi. Hän kannusti noudattamaan pyhän Margueriten kolmea elämänohjetta: "Armo, säästäväisyys ja nöyryys: ne mahdollistavat hyvän elämän. Elämässä on kyse myötätunnosta." Muiden korkeakoulujen juhlapuheissa mainittiin toivo, kriittinen ajattelu ja elämä matkana. "Meitä ei määritellä sen mukaan, mitä meillä ei ole tai mitä olemme menettäneet. Meitä arvioidaan sen mukaan, mitä meillä on ja miten sitä käytämme. Emmekä luovuta."

Lisää työtä

Kolumnisti kirjoittaa, että New Yorkin osavaltio on sijalla 49 kyvyssä luoda työpaikkoja, kun osavaltioita on kaikkiaan 50. Viimeisenä kiikkuu Kalifornia. Osavaltiot käyvät keskenään kilpailua yrittäjistä, työpaikoista ja veroistakin. Matalimmat yritysverot ovat tällä hetkellä Texasissa ja Pohjois-Karoliinassa, jossa myös monet buffalolaiset teettävät halpatyöt.

Silloin kun vierailimme vaahterasiirappimaatilalla tutustuimme samalla maidon- ja lihantuotantoon. Navetassa oli töissä matalasti palkattuja meksikolaisia, jotka asuivat parakeissa. Kaikki olivat miehiä, ja he lähettivät rahaa kotiin Meksikoon.

Tiedoksi: Buffalon kaupungin budjetti on 485 miljoonaa dollaria (asukkaita n. 260 000). (Vrt. Tampere n. 1,6 mrd euroa, asukkaita n. 220 000.)

Poliisi mielenterveyspoliisina

Tämä kuva Pyhän Patrikin päivän juhlakulkueesta keväällä.

Kun mielenterveysmenoja on supistettu, poliisi saa hoitaa entistä enemmän mieleltään järkkyneitä ihmisiä. Sanomalehdessä pohditaan, onko poliisi oikea taho hoitamaan ongelma. 47 prosenttia ihmisistä, jotka poliisi on joutunut työtehtävissää ampumaan New Yorkin kaupungin pohjoisosissa viiden vuoden aikana, kärsi mielenterveysongelmista. Näitä ihmisiä oli 36. Eli poliisi ampuu toistakymmentä ihmistä vuosittain pohjoisessa New Yorkissa...

Tästä tuli mieleeni lehtijuttu parin viikon takaa. Se kertoi Buffalon kaupungin vuosittaisesta aseidenkeräyspäivästä, jolloin kuka tahansa saa palauttaa minkä tahansa aseen ilman kysymyksiä ja saa siitä korvauksen. Vuosittain erilaisia aseita palautetaan n. 800 käsiaseista kaikenlaisiin kivääreihin. Vuosittaisen potin arvo liikkuu yli 30 000 dollarissa.

Kouluihin järkiväkeä

Tiistaina on eräänlaiset koululautakuntavaalit eri koulualueilla Buffalon esikaupunkialueilla. Lokaa on heitetty suuntaan jos toiseen, kolumneja kirjoitettu pitkin kuukautta. Erään talon pihassa on mainos, ketä kannattaa äänestää, ja yhden koulun asfalttipihaan on kirjoitettu äänestyspäivä ja muistutus siitä, että jokainen ääni ratkaisee.

Koulualueilla on omat kiinteistöveronsa, jotka sanomalehden mukaan poikkeavat melko paljon toisistaan. 100 000 dollarin k iinteistömaksaa veroa Buffalon keskustassa alle tuhannen dollarin verran ja kalleimmalla esikaupunkialueella yli 3 000 dollaria. Eli koulutus maksaa toisella esikaupunkialueella enemmän kuin toisella. Toisaalta puitteissakin on eroja. Budjetinleikkauspaineet ovat kovat, koska ikäluokat pienenevät ja kustannukset nousevat. Tuttua.

Amerikka ongelmissa

Liputuspäivä voi olla aina.

The Buffalo News -sanomalehdessä on laaja näkökulmajuttu Yhdysvaltain vaikeasta taloustilanteesta. 70-luvun alun nopea kasvukausi katkesi vuoden 1973 OPECin öljykauppasaartoon ja sen aiheuttamaan kriisiin. Sen jälkeen valtio on elänyt veloissa ja kuplissa. Tällä hetkellä vain 64 prosenttia yhdysvaltalaisista on työelämässä tai aktiivisesti etsimässä työtä, mikä tarkoittaa sitä, että lähes 100 miljoona amerikkalaista ei tee työtä. Keskituntipalkka vuodesta 1973 on laskenut viitisen prosenttia, 9,26 dollarista 8,74 dollariin (nyt 6,23 euroa). Kuitenkin ihmisillä on kännykät, taulutelevisiot ja muut pelit ja vehkeet, joiden hankinta on onnistunut lainarahan turvin ja toisaalta perheen molempien vanhempien työssäkäynnin ansiosta. Jne. (Huom. kirjoittaja oli demokraatti.)

Tietovisa ja vierailu Niagaran putouksilla

Taustalla näkyy Kanada, Toronton pilvenpiirtäjiä.

Miten paljon virtaa vettä Niagaran putouksista yhden sekunnin aikana? Vastaus on 3 160 tonnin verran. Olimme ihailemassa putouksia mummin kanssa. Hevosenkenkä-putousten vesi pauhasi niin, että sumua vain nousi, ja tuuli kuljetti vesisuihkun katsojien päälle. Mutta ei se haitannut yhtään, sillä aurinko kuivasi vaatteet nopeasti.

Arvaa, kuka on suunnitellut Niagaran putousten välissä olevan saaren puiston? 3 pisteen vihje: kyseinen herra on suunnitellut myös muita New Yorkin osavaltion puistoja. 2 pisteen vihje: hän on suunnitellut sekä New Yorkin Central Parkin että Buffalon Delaware-puiston. 1 pisteen vihje: sukunimi alkaa O:lla. Jos et vielä arvaa ja olet kuitenkin lukenut viime kertaisia blogitekstejä, on muistisi huono. Vastaus on Frederick Law Olmsted. Hänen tuttu tyylinsä on nähtävillä Goatin saarella, jonka länsipuolella on Niagaran putouksista suurin, hevosenkengänmuotoinen putous, ja itäpuolella amerikkalaiset putoukset.

Näköalatornista (vas.) pääsee ihailemaan mm. Amerikan putouksia.

Montako kilowattia sähköä vesivoimalaitokset Yhdysvaltain ja Kanadan puolella tuottavat yhteensä näistä putouksista? Vastaus on noin 2,5 miljoonaa kilowattia, mutta teoriassa putouksista saisi hyvinkin 1,5 miljoonaa lisää.

Mitä teki Napoleon Bonaparten nuori veli Jerome vuonna 1804 Niagaran putouksilla? A) Hän laski tynnyrillä yhden putouksen alas. B) Hän löysi Niagaran putoukset. C) Hän oli häämatkalla amerikkalaisen morsiamensa kanssa. Oikea vastaus on viimeinen. Siitä sitten kuulemma alkoi häämatkavillitys putouksille.

Mikä kiinnosti poikia eniten tämänkertaisella putousvierailulla? A) Jäätelö. B) Poliisiautot. C) Rinteessä kieriminen. Vastaus on.... Oikeastaan niitä on vaikea laittaa kiinnostavuusjärjestykseen.

Poliisimönkijän (?) peräkärry kiinnostavine merkkeineen.

Ilmakuvia ja muuta mukavaa Niagaran putouksista näet täältä http://www.niagarafallsstatepark.com/.

P.S. Tänään, kun äiti ja isi olivat kaupungilla, iso A ja pikku A kirjoittelivat sakkoja mummille. Iso A osasi ihan itse kirjoittaa POLICE. Pikku A kirjoitti mm. PPPSIH.
 

Kleinhans Music Hall, kahdesti

Konserttitalon on suunnitellut Eliel Saarinen, ja se valmistui vuonna 1940. Tekstissä on musiikkiannin lisäksi pientä analyysiä arkkitehtuurista.

Matala kynnys konserttiin

En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun lähdin mieheni kanssa Kleinhans Music Halliin kuuntelemaan orkesterisovituksia Led Zeppelinin musiikista. Hämärästi mielessä oli kappale Stairway to heaven, joten Zeppelin-tuntemus oli varsin huteralla mutta myönteisellä pohjalla. Oli silti mukava lähteä tutustumaan kauniiseen konserttitaloon, jonka ohi olemme useasti kulkeneet poikien kanssa matkalla yhden koulun leikkipuistoon.

Lähdimme nytkin kävellen liikenteeseen. Paikan päällä poliisi ohjasi autoilijoita varmoin ottein, järjestelmällisen tehokkaasti ja ystävällisesti. Konserttitalo oli loppuun myyty, ja väkeä soljui sisään. Rakennuksen muotokielestä oli ulkopäin löydettävissä sekä suomalaisia että amerikkalaisia piirteitä: pyöreyttä ja pystysuoria linjoja. Rakennuksen ympärillä oli hyvin tilaa ja ilmaa; ja arvelimme, että myös vesielementti, matala allas, lienee käytössä kesäisin.

Aulassa ei tullut yllätyksenä, että pukeutumiskoodi oli erittäin vapaa. Lippalakkeja liikenteessä, toisaalta myös kauniita jakkupukuja. Itse asiassa alkoi tuntua siltä, että täälläpäin maailmaa on varsin matala kynnys lähteä konsertteihin, kun pukeutumisesta ei tarvitse sen kummemmin välittää. Oheismyynti täällä osataan: sipsejä, suklaakeksjeä, ruotsalaista vodkaa, punaviinejä, maustettuja kahveja, kolajuomia, karkkipusseja, kravatteja, roskakoreja nuottikoristein ja paljon muutakin ostettavaa oli tarjolla musiikkiväelle.

Kapellimestari vaihtoon

Kun konsertti alkoi, ei ensin kuulunut muita soittimia kuin sähkökitara ja rummut. Äänentoistolaitteet oli säädetty niin, ettei viulun äänestä ollut tietoakaan. Vaikka kuuluttaja hieman orientoi meitä rokkikonserttimeininkiin, kaksi ensimmäistä kappaletta meni sopeutuessa tilanteeseen. Taustalla oli kuitenkin suuri osa sinfoniaorkesterista asiallisissa mustissa asuissaan ja silti etualalla lauloi mies rokkityyliin huudattaen välillä yleisöä, strobo-valot vilkkuivat niin, että piti silmät välillä sulkea... Sitten alkoi tulla tuttuja kappaleita, joita en ollut Zeppelinin omiksi tiennyt. Tuohon 70-lukulaiseen psykedeliaan alkoi tottua, ja orkesteri sai repäisevän alun jälkeen vahvan roolin tunnelmien luonnissa.

Ja sitten tuli varsinainen yllätys, juuri kun ajattelin, että näinhän tässä mennään kivasti eteenpäin. Laulaja nappasi yleisöstä kapellimestarin tilalle ummikon, joka lähti johtamaan orkesteria. Tämä maskuliinen naisihminen kumarsi syvään ja alkoi oikein reteesti heiluttamaan käsiään ja lantiotaan, ja orkesteri soitti. Yleisö ulvoi naurusta, uusi kapellimestari käänteli intoa puhkuen sen varsinaisen kapellimestarin nuottipapereita ja keksi kaikki hulluimmat imitaatiot, mitä mieleen juolahti. Lisää lantioliikkeitä ja yleisön hurraa-huutojen nostatusta. Öö, hauskaa vai ei, aika noloa kenties..? Suomessa korkeintaan lastenkonsertissa voitaisiin ottaa kapellimestarin paikalle yleisön edustaja, joka olisi lähinä söpö. Eikä muodollisista suomalaisista aikuisista olisi lantiota keikuttamaan tuhatpäisen yleisön edessä sinfoniaorkesteri takanaan, luulen niin. Tässä tapauksessa kapellimestarius naiselle oli kuitenkin hauskaa kuin myös orkesterille ja yleisölle, joten kaikki hyvin siis.

Väliajalla tutkailimme arkkitehtuuria kierrellen tiloja. Eliel Saarisen tavoitteena oli luoda konserttitaloon arkkitehtonisesti sellainen ilmapiiri, joka saisi esiintyjät ja yleisön sopivaan mielentilaan ja vastaanottavaisuuteen. Muotokielestä löytyy suomalaisittain tuttuja piirteitä ja muotoja, sympaattista pyöreyttä, käytännöllistä minimalismia, mutta silti arvokkuutta ja kestävyyttä. Tykkäsimme. Pieninä yksityiskohtina mainittakoot miesten huilaamo (men´s lounge) ja naisten puuterointihuone (powder room). Väliajalla huomasimme, että äitienpäivänä on tarjolla koko perheen konsertti, joten ostimme liput sinne.

Susi rautalangasta

Seuraavana päivänä veimme äidin ja pojat kuuntelemaan Sergei Prokofievin Pekkaa ja sutta, joka on tarina siitä, miten susi söi ankan. Tarina oli tällä kertaa lavastettu amerikkalaisittain oikeudenkäynniksi, jossa susi yritti todistaa syyttömyyttään. Esitys olisi ollut parempi, jos siinä olisi ollut vähemmän puhetta ja enemmän musiikkia. Tuntuu siltä, että asiat täällä pyritään vääntämään rautalangasta ja sivistämään yleisöä selittämällä asiat puhki, mikä vie hieman kuuntelemisen ja tulkinnan iloa. (Näin oli myös kiinalaisessa tanssiesityskokonaisuudessa, jossa kävin. Esitysten välissä juontajat juurta jaksain selittivät kiinalaisen baletin askelia ja seuraavan esityksen juonta ja historiaa.) Kaikki saivat silti esityksestä irti jotain. Itse nautin soittimien esittelystä, mummi näytti välillä olevan silmät kiinni, pikku A pohti, missä susi asuu, ja tutki tuolin mekanismia, isoa A:ta kiinnosti juoni, jota isi hänelle selvitti.

Eheää klassista musiikkia ilman selostuksia aloin kaivata, joten menemme varmasti uudestaan konserttitalolle. Alla olevasta linkistä voi katsella kuvia rakennuksen sisä- ja ulkopuolelta.

http://www.kleinhansbuffalo.org/photo-gallery/

New York, New York

New Yorkissa käynnin päätavoitteena oli hakea äiti eli mummi J.F. Kennedyn lentokentältä plus tutustua viikonlopun aikana suurkaupunkiin. Jokaisella oli toiveensa. Pojat halusivat nähdä dinosaurusten luita, minä Central Parkin, mies Empire State Buildingin ja mummi vapaudenpatsaan. Kaikkien toiveet täyttyivät. New York sai meiltä plussapisteitä mutta lentokenttä miinuksia kolmen tunnin turvatarkastushässäköistä (tietokoneet olivat kaatuneet).

Sohon aasialaisvaikutteista aluetta

Hotelli nimeltä Sohotel oli kiva. Se sijaitsi Manhattanilla Little Italyn ja Sohon kupeessa, ja sen lähellä oli metropysäkki, josta oli kätevä lähteä kohti nähtävyyksiä. Kahdessa läheisessä leikkipuistossakin kävimme puuhaamassa. Toisessa oli mahtava maahan upotettu saksalainen soittopeli, ikään kuin ruudukko, joka soi kauniisti, kun sen päällä hyppi. Hotellin lähettyvillä oli paljon erilaisia ravintoloita; kävimme nauttimassa italiaisia, ranskalaisia ja vietnamilaisia herkullisuuksia. Hotellin kulmilla oli erityisen paljon valaisinliikkeitä, joiden hirvittävän isoja kristallikruunuja kävimme ihmettelemässä.

Kalastaja Battery Parkin rannalla

Vapaudenpatsasta restauroitiin viime syksyisen hurrikaanin jäljiltä, joten tyydyimme katselemaan patsasta kaukaa rannalta. Aamutuimaan iäkkäät miehet virittelivät virveleihinsä syöttejä ja jäivät odottelemaan saalista. Mitenköhän valtavia kaloja tai muita mereneläviä he lopulta saivatkaan, kun syötit olivat nyrkin kokoisia kalanpaloja? Viileän tuulisen ilman takia emme jääneet seuraamaan tilannetta vaan hyppäsimme bussiin ja köröttelimme Broadwayn suuntaan.

Dinot museon aulassa

Dinosaurusten fossiilit todella yllättivät koollaan. Se pitkäkaulainen, jonka lapset hyvin tietävät, oli korkea kuin nostokurki. Pää heilui (ei siis se fossiili kuitenkaan) yläilmoissa ja häntä toimi kuin piiiitkä ruoska. Rex puolestaan aukoili leukaluitaan ja vilautteli puukonteräviä hampaitaan. Hurjaa! Museo oli todella upea ja elämys myös aikuisille. Se oli sukellus valtamerien syvimpien otusten maailmaan ja kurkistus eri maanosien alkuperäiskansojen kiinnostaviin kulttuureihin.

Näkymä Empire State Buildingistä etelään Manhattanille

Empire State Building ei tuntunut ensin erityisen korkealta, koska sen huippua ei sen juurelta nähnyt. Sitä paitsi ympärilläkin olevat rakennukset olivat korkeita, joten mittasuhteet eivät meinanneet asettua kohdilleen. Huipulla sen vasta tajusi. Alhaalla näkyvät rakennukset näyttivät kuin Lego-palikoista tehdyiltä, koko New York pienoismallilta. Rakennus on paljon korkeampi kuin Eiffel-torni, joka majesteetillisesti hallitsee Pariisissa suurta puistoaluetta. Empire State Building oli sisältä kaunis. On ihmeellistä, miten ihmiset ovat 30-luvulla pystyneet tekemään tällaisen, seisoneet teräspalkeilla parin sadan metrin korkeudessa, pitäneet hieman kädellä kiinni tuulen tempoessa...

New Yorkin ruutukaava tuntui liian järkevältä, nopealta, ehkä hieman ahdistavaltakin järjestelmällisyydessään. Onneksi herra Olmsted suunnitteli aikoinaan upean keskuspuiston, paikan jossa voi hengittää ilman kiireen ja suoraviivaisuuden tuntua. (Samainen herra suunitteli muuten myös Buffalon suuren Delawaren puiston.) Central Parkista löytyy erilaisia leikkipaikkoja lapsille: rakennettua kiipeily-ympäristöä, luonnon kallioita, kumpareita, kenttiä... Yhdessä puistossa pojat saivat nopeasti leikkikaveriksi pienen aasialaistaustaisen tytön, joka innostui taisteluleikeistä. Aurinko lämmitti, ja kukkivat puut tuoksuivat.

Emme pyörineet ostoskaduilla kuin sen verran, mitä matkan varrelle osui. Yhdestä erinomaisesta lasten kenkäliikkeestä ostimme pojille nappikset sitä oikeaa jalkapalloa varten. Niin ja muutaman huivin ostin, kun unohdin ottaa Suomesta mukaan. New Yorkissa olisi ollut vielä paljon nähtävää: Guggenheim, Moma, teatterit ja vaikka mitä.

Tässä linkkejä pääkohteisiimme:
Sohotel http://www.thesohotel.com/
Statue of Liberty http://www.nps.gov/stli/index.htm
American Museum of Natural History http://www.amnh.org/
Empire State Building http://www.empirestatebuilding.com/
Central Park http://www.centralparknyc.org/

Taidetta ja taloja

Vaihdoin blogin aloituskuvaksi pari päivää sitten Delawaren puistosta nappaamani kännykkäkameraotoksen. Suihkulähteen alla kevätkukat loistavat nyt auringonlaskussa, mutta kesällä alueen valtaavat lukuisat ruusut. Taustalla näkyy Albright-Knox taidegalleria. Tämä Buffalon taideakatemian ylväs, kreikkalaishenkinen rakennus valmistui vuonna 1905. Kuten uutisia seuranneet tietävät, gallerialla on uusi suomalainen johtaja.

Pysäyttäviä liikkuvia kuvia

Kävimme galleriassa poikien kanssa. Ohitettiin melko nopeasti Picassot ja muutamat ranskalaiset tunnetut taiteilijat ja pysähdyttiin Kelly Richardsonin, kanadalaisen videotaiteilijan (jos tällainen ilmaus nyt suotakoon) teosten äärelle. Alla olevista linkeistä pääsee tutustumaan taidegalleriaan ja tuohon katseita vangitsevaan ja pienet pojatkin pysäyttävään taiteeseen, joka laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Poikien kysymyksiä: "Onko tuo kone jumissa? Onko ne Kuussa? Mitä siellä on tapahtunut?"

http://www.albrightknox.org/
http://www.kellyrichardson.net/work.htm
http://www.kids.albrightknox.org/loader.html

Persoonallisia koteja

Kaupunkialueella talot ovat uniikkeja, mutta lähes poikkeuksetta ne ovat nelikerroksisia kellari mukaan luettuna ja parin metrin päässä toisistaan. Taloissa on torneja, jopa pyöreitä sellaisia, ja niiden ikkunalasitkin ovat kaarevia. On pylväitä, takorautaisia koristekaiteita, imeliä värejä, keskieurooppalaista rapattua seinää parruineen, paanumaista seinää, ranskalaisia parvekkeita, ylevyyttä, koukeroisuutta, viktorianisuutta... Todella kiinnostavia yksityiskohtia. Ja pihoilla on kauniita puita. Hyötypuutarhaa en tosin ole nähnyt kenelläkään edes esikaupunkialueilla, joissa on suuret tontit uima-altaineen. Tässä on pari kuvaa päiväkotimatkan varrelta.

Oma talomme on alla olevassa kuvassa kadun kulmassa. Kuten aiemmin olen jo kirjoittanut, asumme yläkerrassa. Terassiparvekkeemme on pohjoispuolella. Pikku A on sanonut: "Äiti, on kiva asua vanhassa, ränsistyneessä talossa." Iso A on sanonut: "Seinät pitäisi maalata sinisiksi."

Erikoista ja muuta yllättävää

- Kaupassa voi käyttää istuttavaa, sähköllä toimivaa ostoskärryä, jos (on niin iso ett)ei jaksa kävellä.
- Parkkisakko on n. 23 euroa.
- Nalleille on oma vaatekauppa. Kyllä, teddykarhuille eli leluille voi ostaa vaatteita.
- Vain parranajotarpeistoon erikoistunut kauppa.
- Täällä on todella paljon kottaraisia. (Suomessa en ole nähnyt kertaakaan.)
- On hyvin tavanomaista kävellä kadulla kahvimuki kädessä.
- Pyörin ja skeittilaudoin saa kulkea yksisuuntaista katua molempiin suuntiin.
- Ei saa pysäköidä, pysäköinti rajoitettu, varoitus... Monista asioista varoitetaan. Varo kuumaa juomaa, kiipeilytelineillä suositellaan aikuisten valvontaa, ei läpikulkua, varo liukasta lattiaa (joka ei ole liukas) jne.
- Jos haluaa ostaa jotain kallista, esim. auton, pitää ensin pankille antaa shekki, jonka pankki lunastaa. Myyjä puolestaan lunastaan pankin ostajalle antaman shekin.
- Eräs lapsi sai puistossa aamupäivävälipalaksi popcorneja.
- Kirjastokortin saa, kun näyttää kuvallista henkilökorttia ja jotain arvovaltaisen lähettäjän postittamaa kirjettä, josta näkyy osoite. Ajokortti ja pankin lähettämä kirje toimivat hyvin.
- Automyyjä haluaa olla kaveri Facebookissa.
- Automyyjät ovat asiakasystävällisiä.
- Sekajätteet laitetaan sekaroskikseen ja kierrätettävät jutut kaikki sekaisin kierrätysroskikseen - paitsi panttipullot jätetään kerääjille. Kaatopaikalla on automaattinen lajittelu kierrätettävälle kamalle.
- Personal trainer innostuu, kun meillä on sama horoskooppimerkki, ja heittää ylävitosen.
- Kaupoista on kumisaappaat loppu.
- Fiskarsin puutarhavälineitä myydään pilkkahintaan.
- Angry Birdsit ovat valloittaneet Yhdysvallat.
- Nokian kännyköitä käyttävät kuulemma vain aasialaiset.
- Tenniskenttiä saa käyttää vapaasti.
- Pyöräilykypäriä ei juuri käytetä.
- Ensimmäinen voikukka nähtiin tänään. Narsissit ja hyasintit täydessä kukassa.