lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä ja kevättä!

Viime yönä oli käynyt sekä pääsiäiskukko että pääsiäispupu. Poikien hieno pääsiäisasetelma oli houkutellut niitä tuomaan valtaisan suklaamunan, jonka sisällä oli suklaadinosauruksia, ja hedelmäpapanoita. Oho!

Aamupäivällä seikkailimme luonnonpuistossa, jossa näimme paljon kanadanhanhia ja kauriita. Iso A löysi metsästä myös virallisen kevään merkin eli leskenlehden.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tiedote lukijoille

Hyvät lukijat!

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja toivomuksia aiheista. Kommentteja voi jättää suoraan tekstin alla olevasta kohdasta, jossa lukee "Ei kommentteja". Sitä klikkaamalla avautuu ruutu, johon voi kirjoittaa. Laita ystävällisesti viestisi loppuun etunimesi ja vaikka sulkeisiin asiayhteys, josta tunnemme toisemme, niin tiedän, kenelle olen vastaamassa. Painamalla "Julkaise"-nappia, kommenttisi tulee esiin ja saan siitä viestin. Tutut voivat lähetellä myös sähköpostia tai perinteisiä kirjeitä.

Me kirjoittajat, tai oikestaan ainoastaan minä käytän ihmisistä vain etukirjaimia. Kasvokuviakaan päähenkilöistä ei täällä julkaista. Julkisen ja yksityisen rajat kulkevat siinä, sillä periaatteessahan kuka tahansa voi käydä seikkailemassa tällä sivustolla. Kuvat ovat siis anonyymejä tai julkisilta paikoilta. Jatkossa tänne tulee silti kuvia myös talosta, sisustuksesta ja puutarhasta.

Harkinnassa on tehdä ruokakorivertailua Suomi vs. USA, kertoa hieman kaupungista, käsitellä bisnesmaailmaa... Katsotaan, miten energiaa piisaa.

Kiitos ja palaillaan siis!

Poikien haastattelu

(Toim. äiti)

Minkäläista on Buffalossa?

Iso A
"Kivaa. Buffalossa on kivoja kavereita päiväkodissa. Terveisiä Onnille ja Eerolle Suomeen. Me ollaan löydetty täältä vaikka mitä tyttöjä ja sitten toivottavasti tekin olette siellä löytäneet jotain. Mä olen nähnyt vaikka sadan metrin pitkän paloauton."

Pikku A
"Mun korva on kipeä. Me ollaan nähty kaksi paloasemaa. Ja me nähdään aina autoja. Ja meillä on uudet Ninja-paidat, ne on yli 5-vuotiaille. Isoveljellä on jääninja, metallininja. Se on piikkininja varmaan. Isoveljellä on tulininjapaita ja sähköninja. Mulla on siinä ninjan kuvia. Mä haluan kirjoittaa kavereille. Vilho on meidän kiva kaveri Suomessa ja Matias vakoilee. Me ollaan nähty vanhoja autoja ja kilpa-autoja autonäyttelyssä, ja yhdessä on luurangon kuva. Niistä on valokuvia. Sitten yhden auton konepelti oli palanut, kun se oli ajanut rallia. Me käytiin pyssyrobotin halissa ja samassa kuvassa. Se oli autokaupassa. Yhdellä robotilla oli veitsi ja toisella miekka, niistä kuului ääniä ja toisella oli naamari. Mä uskalsin mennä viereen, isoveli ei. Sitten mä ajattelin, että äitille sopisi aika uusi ralliauto, johon mahtuisi kauppakassi. Oli se silti vähäsen vanha."

Iso A
"Mä löysin sieltä autonäyttelystä jäätelökioskin. Sitten me saimme herkutella tuolilla, jonka isi löysi. Ralliauto oli tosi hyvin kiillotettu. Se palanut auto taisi olla sellainen kiihdytysauto. Niissä roboteissa oli vietereitä sisällä."

Mitä muuta haluatte kertoa?

Iso A
"Meillä on uusi kerrossänky ja uudet pyörät. Meillä on lamppuja. Minun ikkunastani näkyy taivaaseen asti. Meillä on seinissä kiinni traktoreiden ja hinausautojen kuvia. Meillä on paloautoverhot, joissa on linja-autoja, takseja, busseja ja kaikenlaisia muita. Ja sitten kaupungissa näkyy vaikka mitä ihmeitä, koneita ja kaikenlaista. Kaupungin uima-altaan takana on yksi leikkipuisto, jossa isi on meidän kanssa käynyt.

Pikku A
"Isoveli nukkuu yläsängyssä ja minä alasängyssä. Mulla on Hot Wheels -pyörä ja sarvessa on sellainen mittari, johon tulee valot pimeässä, kun sarvesta vetää. Meillä on tavalliset Angry Birds -lakanat. Me ollaan saatu uudet Lego-paketit. Meillä on dinosaurukset. Meijän äitillä on uusi tietokone. Meillä on vähän kurkku kipeä ja yskä. Täältä tulee Paavo Pesusieni."

Mistä te tykkäätte ja mistä ette?

Iso A
"Mä tykkään makaronista, en perunamuusista. Paavo Pesusieni on meidän suosituin ohjelma. Sitten me halutaan kattoa Oktonautteja. Äitillä on kiva tietokone ja villasukat. Me ei tykätä tuosta meijän nurmikosta, kun siinä on älymutaa."

Pikku A
"Mä en tykkää kun tuo lamppu seisoo yöllä tuossa. Mä tykkään pastaruuasta. Keitetään pastaa ja katotaan elokuvia!"

Onko jotain pelottavaa?

Iso A
"Mä on olen nähnyt pelottavan poliisin ikkunasta kurkistamasta. Ja se poliisi kiipesi ikkunasta sisään, ja yhtäkkiä yöllä tuli rosvot ja niiltä otettiin karkit. Ne oli pari päivää meillä. Ja sitten ne lähti kotiin ja söi kaikki karkit."

Pikku A
"No kun mä pelkään, että yksi supersankari Batman ja poliisi kurkkais ikkunasta. Poliisi vei meidät vankilaan - ja sitten rommia pullo! (Toim. huom. äskeinen lausahdus yhdestä merirosvokirjasta.) Mua pelottaa se, että poliisi kurkistaa ikkunasta ja ottaa meidän ninjapaidat ja ottaa meidän pääsiäiskoristeet ja patterit. Ja sitten hampaat kolisee ja patterit kolisee koko yön. Ja sitten vankityrmästä heitetään ulos. Sen pituinen se."

Mitä te haluatte?

Iso A
"Mä haluan ostaa 9-vuotiaitten ritaripaketin."

(Toim. huom. tässä vaiheessa ns. mopo karkasi käsistä. Alla poikien ottama kuva.)


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ihmisistä ja puhetavoista

Näin lyhyessä ajassa en ole ehtinyt kovinkaan moneen ihmiseen tutustua. Yleisesti voi sanoa, että toisilleen tuntemattomat kadulla ja kaupassa ottavat toisensa huomioon tervehtien tai kysymyllä mitä kuuluu. Kysymys on retorinen, se on tervehdys, johon ei odoteta sen kummempaa vastausta. Tapa tuntuu kohteliaalta ja miellyttävältä. Kaupoissa, joissa henkilökohtainen palvelu on tarpeen, myyjät esittelevät itsensä ja sanovat käsipäivää. Sitten he lyövät kovimmat tarjoukset pöytään ja lopuksi sanovat, etteivät yritä painostaa, mutta ostopäätös kannattaa tehdä äkkiä, ennen kuin joku muu ehtii tai tavara loppuu. Sama virsi joka paikassa. Ovatkohan kaikki lukeneet samat markkinointioppikirjat vai onko tämä ihan kulttuurin sisällä oleva juttu?

Hieman tutuksi tulleet ihmiset kuten vuokraisäntä, käytännön järjestelyissä avustava nainen ja M:n työkaveri ovat kovia puhumaan. He täyttävät sen hiljaisuuden, minkä suomalainen jättää. Vitsailu ja huulenheitto ovat myös kai maan tapa. Hieman jo tutuksi tulleet ihmiset voivat koskettaa toista käsivarteen puhuessaan.

Ihmiset kertovat mielellään myös sukujuuristaan. Kiinteistövälittäjämme taustoista löytyy pohjoisitalialaisia isovanhempia, myös ripaus ruotsalaisuutta. Avustajamme puolestaan on ylpeä irlantilaisista sukujuuristaan. Putkimies, jota tarvitsin wc-pöntön korjaamiseen, selosti juurta jaksain saksalais-italialais-amerikkalais- yms. taustoistaan. Harmi kyllä, hän ei ollut koskaan käynyt Euroopassa. Pyörämyyjän isovanhemmat olivat puolalaisia, ja kuulemma he keskenään kertoivat vitsejä puolaksi, jotta lapselapset eivät ymmärtäisi kaikkea.


Mutta erikoisinta oli olla tekemisissä kuuron virkailijan kanssa sosiaalitoimistossa, josta haimme paikallista sosiaaliturvatunnusta. Kyllä, kuuron. Meillä oli mukana käytännön järjestelyissämme avustava nainen, joka onneksemme osasi viittoa - olipa todella tuuria. Hänkin kyllä ihmetteli, miten kuulevat ja viittomia osaamattomat selviävät tiskillä kuuron kanssa. En ole Suomessa missään toimistossa tai kaupassa kohdannut kuuroa työntekijää. Täällä ollaan kyllä avarakatseisia ja rohkeita. No, ei se sotun hakeminen ihan ongelmitta meinannut sujua. Kuurolla virkailijalla oli vaikeuksia asiakirjojen lukemisen kanssa. Hän muun muassa kysyi viittoen ja oudosti puhuen, olemmeko menneet naimisiin 70-luvulla. Hmm... Emme kyllä ihan niin vanhoilta näytä. Yritin vastata mutta tajusin, etteihän hän kuule mitään. Ja niin avustajamme viittoi ja selitti asian. Sitten hän oli sitä mieltä, että minulle ei sotua voi antaa mutta miehelleni kyllä. Tässä vaiheessa alkoi jo jännittää, mutta avustajamme sinnikkäästi viittoili ja auttoi virkailijaa lukemaan englanninkielistä avioliittotodistustamme. Lopulta kävi niin, että sain työluvankin, jota minun ei olisi pitänyt oikeastaan saada.

Ja vielä yksi asia: verkostojen hyödyntäminen. Se on aivan eri sfääreissä kuin Suomessa. Täällä vasta avautuu koko verkostoitumisen idea, kun huomaa, miten tehokkaasti ihmiset toimivat. Perustoimintatapa on se, että amerikkalainen esittelee heti meidät omille tutuilleen tilaisuuden tullen, kertoo meistä ystävilleen ja miettii, keiden kanssa tulisimme hyvin juttuun tai keistä meille olisi hyötyä. Asuntomme saimme sillä tavalla, että avustajamme kertoi sisaruksilleen meistä, jolloin yksi sisarus myöhemmin huomasi, että hänen naapurinsa on muuttamassa, ja kertoi siitä avustajallemme, joka kertoi kiinteistönvälittäjälle, joka järjesti meille näytön. Kiinteistönvälittäjäkin lopulta tunsi talon, sillä hän oli itse asunut siinä alakerrassa. Näitä esimerkkejä löytyy tätä pienemmässä mittakaavassa vaikka miten monta. Ihmiset ovat todella avuliaita. Vaniljasokerista kun tuli puhetta, myöhemmin sain lapun, jossa oli erikoisruokakaupan osoite. (Kävin siellä tänään eikä siellä siellä sellaisesta sokerista oltu kuultukaan, mutta myyjä kyllä ehdotti, miten vaniljatangon siemenistä voisi huhmareella murskata tomusokerin kera jotain vastaavaa seosta.) Päiväkodilla huomasin, että siellä ollaan pohdittu keiden lasten ja perheiden kanssa voisimme tulla hyvin juttuun. Ja avustajamme on lupautunut järjestämään jossain vaiheessa tutustumisjuhlat naapurustossa. Shoppailukutsujakin olen saanut, mutten ole varma, ovatko ne oikeita kutsuja vai sellaisia lausahduksia. Katsotaan miten käy.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Lentorahdin purkua

Kauan odotettu lentorahti saapui eilen, ja lastin purkaminen on vieläkin kesken. Edelleen minua jaksavat huvittaa ne Atlantin yli lentäneet pussilakanat, jotka eivät sovi paikallisiin jättikokoisiin peittoihin. Mutta eniten huolissani olin tauluista, ovatko ne säilyneet ehjinä. Olivat onneksi! Vain yksi pieni, kulunut valokuvakehys oli mennyt rikki, mutta siinä ollut kuva oli säilynyt. Varsin vähin vaurioin päästiin, mikä on aika yllättävää. Nyt pitäisi hankkia vain sopivia ruuveja tulppineen, jotta taulut saadaan seinille. Siinä prosessissa vierähtää kivasti muutama päivä.

Mitäs muuta tuli lennätettyä tänne? Talvi- ja kesävaatteita, kulhoja, keittovälineitä, jääkaappimagneetteja ja muuta pientä kodikkuutta aiheuttavaa detaljia, sitten jo kymmenen vuotta vanhat lempifarkut, verhoja (joista osa ei sovi mihinkään), kirjoja ja leluja, cd-levyjä, urheiluvälineitä, keittiöveitset... Ilman näitä olemme siis lähes ongelmitta selvinneet 2,5 viikkoa. Purkinavaajaa ja terävää veistä kaipasin, joten ne piti ostaa, kun ei viitsinyt rahtia odotella. Pojille ostettiin jo ensimmäisinä päivinä kauan odotetut Lego-paketit. Matkalaukuissa kuljetimme onneksi kattilan, paistinpannun ja ruokailuvälineitä.

Seuraavan kuukauden aikana alkaa ehkä paremmin hahmottua, mitä olisi voinut vielä ottaa mukaan. Kuljetin muuten matkatavaroissa leivinjauhetta, koska pelkäsin, ettei sitä myydä täällä. Mutta kyllä sitä näyttää kaupoissa olevan, tosin en ole vertaillut tuoteselosteita tarkasti keskenään. Ruisjauhojakin saa, mutta vanilja-/vanilliinisokeria täältä ei kuulemma saa mistään. Ilmeisesti pitää ostaa vaniljatankoja tai jotain uutetta.

Lentorahdissa ei saanut kuljettaa elintarvikkeita, joten matkalaukuissa tuotiin näkkileipää, xylitolia, hoitotädin antama Pandan suklaalevy (joka käytetään vasta kun pojat tarvitsevat lisätsemppiä). Harmittaa, kun unohdin ostaa lakritsia ja Fazerin sinistä lisäksi mukaan, mutta niitä saa kai tilattua netistä Suomi-kaupasta.

P.S. Muuten osaako teistä lukijoista kukaan antaa vinkkejä kaasu-uunin käyttöön? Osaan kyllä periaatteessa käyttää sitä, mutta pullat tummuvat alapuolelta enemmän kuin päältä, vaikka pidän niitä ylätasolla. Lisäksi paistoaika on ainakin puolet pitempi kuin normaalisti, kun lämpötila on 225 Celsius-astetta. (Kännykällä saan kätevästi muutettua Fahrenheitit Celsiuksiksi.) Ja minusta tuntuu, että pullien kuorista tulee jotenkin paksut. Paras pitko vietiin alakerran tädeille, koska pojat saivat heiltä pari suklaakeksiä. Voit laittaa kommentin tähän tekstiin painamalla alla näkyvää "Ei kommentteja" -kohtaa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Vappumaista menoa

Viime sunnuntaina täällä vietettiin pyhän Patrikin päivää eli irlantilaisten itsenäisyyspäivää. Lähdimme ensin autolla katsomaan paraatia mutta palasimme takaisin ja otimme pojille pyörät. Väkeä kulki kohti paraatipaikkaa vihreissä vetimissä ja hassuissa hatuissa. Tapahtuma toi mieleen suomalaisen vapun ja toisaalta myös keskustan, sillä irlantilaisten poskissa ja autojen kyljissä oli vihreän apilan kuvia. Monet muutkin kuin irlantilaistaustaiset nauttivat juhlasta - ja juhlajuomista ilman mitään elokuvista tuttuja paperipusseja.

Paraatissa esiintyvillä irlantilaistytöillä oli somat mekot ja kiehkuraperuukit, jotka keikkuivat vinhasti heidän tanssiessaan kansantansseja. Torvisoittajien ja lapsikulkueiden jälkeen seurasi eri armeijaosastoja lippuineen ja asevarusteineen. Sitten tuli ammattiliittoja teemaan sopivissa tamineissa. Yksi nostokurkikin keikkui jonossa vihrein apilatarroin koristeltuna. Aika jännää oli nähdä myös poliisi- ja paloautot osana kulkuetta. Suomessa ei tulisi kuulonkaan, että mustanmaijan takaovissa roikkuisi siviiliasuisia poliiseja iloisesti torvia soitellen. Aika veikeä juhla, joka on irlantilaisten lahja kaikille muillekin.

Alakerrassamme asuu pari nuorta naista kimppakämpässä, ja toinen ainakin irlantilaistaustansa ansiosta otti juhlasta kaiken irti. Ei mitään meteliä ollut, mutta iloinen meno FB-päivityksistä päätellen.


 
 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Päivähoidosta

Pikku A ja iso A ovat alkaneet käydä Steiner-päiväkodissa saadakseen uusia ystäviä ja oppiakseen englannin kieltä. He käyvät hoidossa kolmena päivänä viikossa puoli päivää kerrallaan. Viime keskiviikkona oli ensimmäinen päivä. Heräsimme ajoissa seitsemältä, söimme kaurapuuron ja marjoja ja lähdimme pyöräilemään kohti päiväkotia. Kahden kilometrin matka eteni jouhevasti jalkakäytäviä pitkin, kun mäkiä ei ollut, eikä juuri kävelijöitäkään. Pojat menivät ensin kahdestaan leikkimään. Seurasin hetken ja kun huomasin, että ilmeilyleikit muiden kanssa alkoivat sujua ilman mitään kieliongelmia, lähdin johtajan huoneeseen hoitamaan byrokratiapuolta. Hain pojat ennen kahtatoista ja lähdimme polkemaan kotia kohti lounaalle, jonka kävin valmistamassa poikien ollessa hoidossa.

Pojat ovat hyvin varustautuneita pyöräilijöitä. Heillä on otsalamput ja pyöränsarviin kiinnitetyt heijastinhihat. Niistä saatiinkin seuraavana torstaiaamuna palautetta. Joku nainen avasi liikennevaloissa autonsa ikkunan ja huusi, että hän pitää (tai oikeastaan rakastaa "love the idea") ideasta laittaa isot heijastimet pyöränsarviin. Huusin takaisin kiitos ja näytin peukkuja. Ihmiset antavat täällä herkästi myönteistä palautetta ja kommentoivat toistensa tekemisiä. Samana aamuna kuljimme hieman eri reittiä päiväkotiin kansainvälisen koulun edestä, jonka lähellä heijastinliiviset tädin ohjasivat lukuisten koulubussien kulkua koulun eteen ja myös meitä tien yli. Jalkakäytävälle oli merkitty koululaisten kulkureitti tötsin, ja useita aikuisia oli valvomassa, että lapset pääsevät koulubussista 50 metrin matkan koulurakennuksen sisälle. Me ihmettelimme meininkiä pyöriä taluttaessamme, ja he ihmettelivät pikku pyöräilijöitä. Täällä kun ei tunnu olevan tapana liikkua omin voimin.

Päiväkodista vielä sen verran, että lapset leikkivät puuleluilla, kattavat aamupäivävälipalapöydän, leipovat leipää, tiskaavat omat astiansa, siivoavat harjoin ja kihvelein oman vaatekoppinsa, kylvävät alkukesästä vihanneksia yms. mikä tuntuu ihan hyvältä. Takapihan leikkialue on kyllä aika mutainen. Toinen opettaja sanoi, että he ovat yrittäneet kylvää siihen nurmikkoa, mutta nurmikko ei pääse kasvamaan, kun kylvöstä tallataan koko ajan. Ehdotin, että miten olisi, jos tilalle laitettaisiin soraa, niin ei ole niin mutaista. Opettaja sivuutti ehdotuksen toteamalla, että onhan piha kuitenkin iso lasten leikkejä varten. Hänpä ei siis tarttunut ideaani millään tavalla. Ehkä hän koki sen arvosteluna, en tiedä, tai sitten se oli vain koillisyhdysvaltalainen tapa nähdä vain myönteiset asiat.

Ihmiset ovat täällä hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Palaan tähän ystävällisyysteemaan myöhemmin.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Totuttelua taloon

Pääsimme lauantaina vihdoin muuttamaan taloon, jota ollaan varovasti alettu kutsua kodiksi. Tavarat hakevat paikkaansa, ja välillä toivoisi, että ne ihan itsekseen kävelisivät kohdillensa. Kivasti ne kyllä netin kautta tulevat ulko-ovelle asti. Tänään tulivat osina tv ja pikku keittiösaareke, joka nyt näin yöaikaan taitaa rakentua kokoon äänestä päätellen. M. tuolla vielä jaksaa touhuta... Minä menen kohta nukkumaan. Toivottavasti yö on rauhallinen; höyrypatteri nimittäin on pitänyt parina yönä kaameaa meteliä. Se paukkuu ja kolisee. Ensimmäisenä yönä, kun olin jo täysin suuttunut sille, unen ja valveen rajamailla tuntui siltä, kuin joku olisi yrittänyt korjata sitä jollain putkiavaimella hakkaamalla. No, vuokraisäntä - joka asui siis ennen meitä tässä talossa - kävi tänään ja yritti sanoa, että kyllä te siihen totutte, mutta joutui järkytykseni jälkeen toteamaan, että ehkäpä se pitää vaihtaa. Seuraavaksi siis odotellaan, että patteri lähtee kävelemään. Ja oikeastaan tavallista kävelylenkkiä kaipaan minäkin. Ehkäpä huomenna.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ja mikäs teidät tänne toi?

Tuota kysymystä kuulee, kun selitän kaupassa, miksen voi ottaa heidän hienoa kanta-asiakaskorttiaan, koska paikallinen sotu minulta vielä puuttuu. Tullaan Suomesta Euroopasta, ja mies on rakentamassa uutta paperitehdasta Niagaran putousten suunnalle, ollaan oltu vasta muutama päivä maassa, ja ei tämä ole mikään kulttuurishokki, kiitos kysymästä. Ja hymy perään. :) No, on täällä jotain erilaista: te puhutte aika paljon, lunta on vain hitusen ja monet asiat ovat kovin isoja. Jos tiedätte Nokian ja Angry Birdsit, tiedätte jo jotain Suomesta. Have a nice day!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Nyt se alkaa

Tervetuloa seuraamaan nelihenkisen perheen seikkailua Yhdysvaltojen koillisosassa Buffalossa. Hieman vielä aikaero vaivaa, ja siksi en nyt kauaa kirjoittele. Sen verran kuitenkin, että laitan tähän muutaman huomion. 1. Sängyt ovat täällä hirrrveän isoja. Tuli otettua mukaan Suomesta yhdet petivaatteet, mutta niille ei sitten täällä ole käyttöä, kun ne ovat liian pieniä. 2. Stop-merkkejä on joka risteyksessä joka suunnasta tuleville. Ensin pysähtynyt saa jatkaa matkaa ensimmäisenä. Turvallista! 3. Hotellissa on aamiaisella kertakäyttöastiat, mikä on tosi outoa. Tällaista tällä kertaa. Laita, hyvä lukija, sähköpostia tulemaan, jos siltä tuntuu. :)