Synttäreitä ja Mikael-juhlaa

Pikku A:n synttäreitä ollaan vietetty menneellä viikolla: sunnuntaina käytiin elokuvissa, maanantaina pidettiin kaverisynttärit, tiistaina juhlittiin päiväkodilla ja vielä tänään kestittiin viimeiset vieraat. Kiitoksia onnitteluista! Tänään juhlittiin myös Michaelmasia eli Mikkelin päivää tai Mikael-juhlaa ison A:n Steiner-koululla.

Happy birthday

Pikku A oli niin mielissään, kun sai synttärivieraita. Kaksi poikaa pikkuveljinensä tulivat leikkimään meille maanantaina. Piiloa, legoilla rakentelua, nukketeatteritikku-ukkojen askartelua ja herkuttelua sokerieuforiaan asti. Karjalanpiirakat, pullat ja Töysäläinen Oy:n joulupiparit (kiitos siskon perheelle elokuunvierailusta) ja tietenkin suklaatäytekakku tekivät kauppansa. Tein muuten ensimmäistä kertaa ihan itse yksin piirakoita, sillä ei täällä sellaisia myydä. Ajattelin, että näin kauas piti päästä, että tekisin itse karjalanpiirakoita. No, mutta hyvä että ne maistuivat vieraille. He halusivat lähtiessäänkin niitä mukaansa.

Nukketeatteriesitysyritys meneillään mutta ympäriinsä juoksentelu vei voiton. :)

Tiistaina pikku A:ta oli juhlittu myös hoitopaikassa. Hän sai lahjaksi huovutetun pikku pallosen, jonka sisälle saa säilöttyä muutaman lasikuulan eli timantin. Suloista! Näin pienillä ja yksinkertaisilla asioilla voi lapsen saada iloiseksi.

Tämänpäiväisten vieraiden kanssa grillailtiin ja jälkiruuaksi nautittiin samaista suklaakakkua, jonka olin pakastanut. Kakun maut olivat muuten vain syventyneet pakkasessa. Hyvältä maistui, vaikka itse sanonkin. Pojat painivat kaverinsa kanssa suurimman osan ajasta. Onneksi kukaan ei loukannut, vaikka pikku kopsuja tulikin. Lopuksi yritettiin rauhoittua Voice of Finlandia katsomalla.

Mikael symboloi rohkeutta

Rohkeutta, voimaa ja päättäväisyyttä.

Pyhä enkeli Mikael taisteli rohkeasti pahuuden voimia vastaan ja tappoi lohikäärmeen hahmossa olleen paholaisen, tarinoiden mukaan. Tätä rohkeutta juhlitaan myös Steiner-kouluissa. Ajatuksena on rohkeasti kohdata tulevan talven koitokset ja samalla juhlistaa syksyn päättymistä.

Vein ison A:n koululle omenamehua. Jotkut olivat valmistaneet omena-kaurahyveen tapaista paistosta, kurpitsakeittoa, riisiä ja hedelmäsalaattia. Tarjolla oli myös hieno lohikäärmeen muotoinen leipä, jonka sisällä oli siemeniä, rusinoita ja paloiteltuja kuivahedelmiä. Mutta ennen ruokailua seurasimme ykkös- ja kakkosluokkalaisten lauluesityksiä. Kakkoset osasivat pikkuisen lorun Mikaelista myös saksaksi. Sitä oli hauska kuunnella. Sen jälkeen pihalla oli köydenvetoa, jonka ison A:n porukka voitti.

Mikaelin saalis: lohikäärme.

Metodistikirkon tilat, joita koulu siis vuokraa, loivat kauniit puitteet tälle yhteisölliselle ja lämminhenkiselle juhlalle. Monet olivat pukeutuneet punaiseen, rohkeuden väriin, myös muutamat isovanhemmat. Istuin pöydässä vanhan mummelin vieressä, joka oli innoissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa suomalaisen. Hän kyseli kaikenlaista ja kehui poikia kovasti. Hän myös ihmetteli, miten pitkiä he olivat. Kovin herttainen nainen!

Otin ohimennen juhlasta muutamia valokuvia, joista toivottavasti on jotain hyötyä koululle. Toistaiseksi en ole vielä tehnyt mitään erikoista vapaaehtoistyötä koululla. Olen vienyt vesipönikän, vessapaperia, omenajuomaa... Pitäisi myydä 200 kiloa appelsiineja, mutta siihen en pysty, sanoin suoraan kohteliaasti. Minulla on aika heikot mahdollisuudet auttaa varainkeruussa.

Ennen olivat leffat parempia

En tiedä, jäikö pojille oikein mitään mieleen Disneyn elokuvasta Planes (lentokoneet), jossa oli menoa ja meininkiä. He eivät jälkikäteen osanneet kertoa elokuvasta mitään. Mielestäni elokuva oli huono. Se toisti samoja vanhoja juonikaavoja: kilpailua, vaarallisia tilanteita, hyviksiä ja pahiksia, ennalta arvattavia käänteitä. Eräs kulttuuriministeri olisi kai sanonut sitä aikamoiseksi kuraksi. Mutta itsepähän menimme, ja lasten tulkintahan kokonaisuudesta voi olla ihan toinen. Sellaista tuli kuitenkin mieleen, miten läheisesti asevarusteluteollisuus/armeija ja elokuvateollisuus tekevät yhteistyötä, sillä elokuva sisälsi armeijakuvastoa todella vastenmielisen paljon. Lapsille pitäisi löytää disneyrainaa tasokkaampaa katsottavaa.

Linkkejä

Ylienkeli Mikael http://www.ortodoksi.net/index.php/Ylienkeli_Mikael
Mikael-juhla http://www.steinerkoulu.fi/index.php?page=vuodenjuhlat
Mikkelinpäivä http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/mikkeli.html
Planes-elokuva http://movies.disney.com/planes

Eskari alkaa ja vessapaperia puuttuu

Pikku A ja iso A aloittivat eskarinsa loman takia paria viikkoa myöhemmin kuin muut. Huomenna isolla A:lla on kolmas päivä eskarilaisena ja pienellä toinen päivä "pikku eskarina". Iso A aloitti uudessa paikassa, koska ei ikänsä puolesta voinut jatkaa vanhassa. Hän käy kolmena päivänä viikossa ja pieni kahtena, molemmat siis  eri paikoissa, joten äitsykällä riittää ajamista.

Ensin viedään iso varttia yli kahdeksaksi ja sen jälkeen pieni vanhaan tuttuun paikkaan. Sitten klo 14.40 haen ison, jonka kanssa teen kotona eskaritehtäviä suomalaisesta eskarikirjasta. Tänään iso A etsi samanlaisia pareja leijojen joukosta, piirsi rasteja ja L-kirjaimia, etsi U-kirjaimia sanojen keskeltä ja sellaista. Pikku A:n haimme neljältä. Hän kertoi olleensa suruissaan, kun äiti lähti, mutta sitten se tunne meni ohi, kun kaveri lainasi leluaan. Pyssyleikkejä hän oli pihalla leikkinyt tuttujen kavereiden kanssa.

Iso A on tykännyt eskarista (kinderkartenista), vaikkei olekaan innosta hihkunut. Mutta nyt olikin vasta toinen päivä uudessa paikassa. Entisestä päiväkodista (kindergartenista) hieman tuttuja kavereita on ainakin kolme. Opettajaankin hän on ehtinyt tutustua kesällä vanhassa paikassa, jossa tämä oli sijaistamassa.

Itse odotan, milloin minulle aletaan tarjota niitä vapaaehtoistöitä ison A:n koulusta. Olen nimittäin ilmaiseksi työvoimaksi lupautunut. Koulu on uusi ja siellä hommat ovat vähän vaiheessa, mutta sain lapun, että ensi maanantaina on vanhempainkokous, jossa vapaaehtoistyöasiat ovat listalla. Listalla oli myös lahjoitustoiveita. Muun muassa vessapaperia ja juomavettä toivotaan vanhempien tuovan. Aika erikoista, vai mitä? Menevätköhän vanhempien maksamat rahat vain palkkoihin? Lounaanhan teen isolle A:lle mukaan, mikä on täällä normaali käytäntö. Onneksi pikku A:n hoitopaikka on poikkeus, sillä siellä on oma keittiö ja kokki, ja lapset saavat vuoron perään leipoa sämpylöitä ja muffineja. Ja vessapaperiakaan ei sinne ole tarvinnut viedä.

Jännä syksy siis edessä.

Koontia länsirannikonreissusta

Jos yksi kuva reissulta pitäisi valita, tämä kuvaisi kokonaisuutta parhaiten.

12 päivää, 7 hotellia, 1 900 kilometriä.

Kalifornia, pala Nevadaa ja koukkaus Arizonassa.

Vuokra-autot Herziltä: Kia Optima (ilmastointi levisi) ja Nissan X Terra (hörppäsi hulluna bensaa).

Alla matkalaisten minihaastattelut.

Lopussa lista hotelleista lyhyin kommentein, jos jotakuta kiinnostaa.

Haastattelu

Mitä haluat kertoa lomamatkasta?
Pikku A: Justiin ollaan oltu Kaliforniassa. Meillä on naamarit ja Batman-viitta ja palokypärät ja poliisimerkit. Ja Starwars- ja Ninja-legot.
Iso A: Me oltiin siellä San Franciscossa ja Los Angelesissa ja Las Vegasissa. Ja missä muualla me oltiin? Mä oon nähny Audi 8:n, Ferrarin ja sit mä oon nähny hassuja tätejä, joilla oli viittoja ja sellaiset varvaskengät. Siellä ollaan nähty tuhmia poikia ja köyhiä.
Äiti K: Tulipahan nähtyä kaikenlaista, mutta San Francisco oli paras. Oma sielunmaisemani on pohjoismainen metsä, asia varmistui. En voisi elää aavikolla.
Isi M: Oikein rentouttava loma oli. Parhaiten mieleen jäivät San Francisco, valtatie ykkösen kiemurat ja punapuumetsä. Los Angelesin eteläpuoliset rantakaupungit ja siinäpä ne.

Mikä oli matkalla kivaa?
Pikku A: Se oli kivaa, että aurinkorasvaa laitettiin. Semmosia vesiesteitä tehtiin rannalla. Ei muuta.
Iso A: Mulla oli matkalla kivaa se, että mä kävin siellä Kaliforniassa. Lentokentällä oli hirveästi porukkaa.
Äiti K: Vaihtelevat maisemat ja yhdessäolo.
Isi M: Se tuli jo sanottua.

Mikä ei ollut kivaa? Mikä harmitti?
Pikku A: Ei ollu kivaa, kun mä puhuin ruoka suussa.
Iso A: Matkalla ei ollut kivaa, kun joku setä puhui hulluja, sillä oli huumetta päällä. Joku käveli varpaisillaan ja sillä oli peitto kädessä. Sillä oli päässä vikaa. Sitten sillä oli kauhean paha tukka.
Äiti K: Auton ilmastoinnin hajoaminen vähän harmitti ja se Grand Canyonin menetys.
Isi M: Ei mikään nyt harmittanut mutta Vegasiin olisi voinut vähemmänkin aikaa uhrata.

Mitä tykkäsit katsella?
Pikku A: Kaliforniassa oli kiva, kun käytiin Legolandiassa.
Iso A: Minä tykkäsin katsella vähäsen niitä legorakennuksia siellä Legolandiassa.
Äiti K: Maastonmuotoja, merta ja kaupungeissa seinämaalauksia.
Isi M: Maisemia siellä kiemuraisella tiellä, kun takapenkille tuli vähän paha olo, Montereystä etelään 70 mailia.

Mitä kivaa teit matkalla?
Pikku A: Matkalla oli kivaa, kun minä piirtelin ja saatiin palokypärät.
Iso A: Minä tykkäsin olla Nevadan puolella, koska siellä oli hauskaa. Siellä oli se hauskaa, kun käytiin aavikolla.
Äiti K: Keräsin simpukoita lasten kanssa. Uin yksin Barstow'ssa uima-altaalla tähtitaivaan alla. Oltiin koko porukka vuoristoradassa Legolandissa. Paljon kivoja juttuja puuhattiin yhdessä.
Isi M: Parasta oli nyt vain olla perheen kanssa ja rentoutua.

Mikä oli matkalla kaunista?
Pikku A: Yksi legopaketti. Kun pelattiin jalkapalloa, se oli kallista, kaunista.
Iso A: Kun me saatiin uida.
Äiti K: Mereen laskeva vesiputous, Gehryn musiikkitalo, Rothkon maalaukset, punainen jyrkänne...
Isi M: Maisemat.

Mitä terveisiä haluat lähettää Suomeen?
Pikku A: Mä lähetän kavereille. Ollaan saatu poliisinmerkit.
Iso A: Ootteko siellä ottanu rosvoja kiinni? Mä olen saanut vartijan merkin.
Äiti K: Olkaa tyytyväisiä, kun siellä ei ole liian kuuma. Matkamme meni hyvin.
Isi M: Ei mitään terveisiä. En minä jaksa.

Hotellien plussat

Hilton San Francisco Union Square: + hyvä aamiainen, palvelu ja sijainti; - kallis
Monterey Surf Inn: + jääkaappi, mikro ja ilmastointi
Sandpiper Lodge (Santa Barbara): + ok
Hilgard House Westwood Village (Los Angeles): + poreamme
Best Western Casablanca Inn (San Clemente): + hyvä palvelu aamupalalla
California Inn Barstow: + suuri huone, pesutupa, kätevä pääsy uima-altaalle, paras hinta-laatusuhde (53 dollaria yö)
The Venetian Resort-Hotel-Casino (Las Vegas): + ylelliset tilat, hyvä näköala toisen hotellin tulivuoriesitykseen, hyvä palvelu; - ei aamupalabuffettia, jääkaappia ei voinut ottaa käyttöön, sekava pohjaratkaisu hotellilla, kallis

Nevadan Las Vegas

Las Vegas sykkii. Vapaudenpatsaskopio yrittää lukea lakia vale-New Yorkissa.

Tidiii, vesi tanssii musiikin tahdissa salamavalojen loisteessa.

Kopiota kopion perään... Pariisin Eiffel-tornin pienoisversio, Rooman kolosseum, New Yorkin Vapaudenpatsas, Egyptin pyramidi ja mitä vielä? Tanssivat suihkulähteet, tulta syöksevä tulivuori, merirosvolaiva ja kaikenlaista vilkkuvaa valoa ja välkettä ympäriinsä. Las Vegas on kaupunkien kummajainen, uhkapelin ja kuolemansyntien pesäke, jossa silti voi viettää tavallistakin lomaa perheen kanssa.

Me olemme Venetsiaa matkivassa todella isossa hotellissa, jossa kaikki on potenssiin kolme, myös luksus. Rakennuksen sisällä olevia kanavia pitkin voisi lipua gondoleilla, jos niissä olisi vettä. Nyt täällä tehdään (yllätys, yllätys) huoltotoimenpiteitä eli kaiketi keräillään ihmisten heittelemiä kolikoita ja roskia kanavien pohjilta. Kasinoa voisi käydä kannattamassa...kuten mies teki. Häneltä meni edellisyönä 45 dollaria, ja meinasin tosiaan lähteä tänä yönä voittamaan niitä takaisin mutta pelisalin kakofonia sai minut vaihtamaan suuntaa.

Öinen Venetsian piazza - siis hotellin sisällä pilvitaivas.

Outoa mutta mieleen tulee yhtäkkiä Vesa Keskisen Tuuri. Sekin on keskellä ei-mitään, sielläkin on outoja linnakopioita ja hurlumhei-meininkiä. Vain kasino ja ihopalveluhenkilöiden välittäjät puuttuvat. Toisaalta myös Ruotsin-laivojen ilmapiirissä on jotain samaa kuin Vegasissa. Tosin en ole täällä nähnyt yhtään kadulle tai käytävälle sammunutta.

Pojat piilossa sohvatyynyjen takana.

Loppujen lopuksi emme ole paljon viettäneet aikaa välkkeessä, sillä olemme ajelleet aavikoilla poikien


laulaessa Cheekin "Sukka irti" -biisiä varsin omaperäisin sanoin. He ovat
bongailleet kalliita autoja: Ferrareita, Porscheja, Lamborghineja... Bugatteja ei olla nähty sitten Los Angelesin. Ja sitten he ovat leikkineet puistonvartijoita ja omakeksimää "onko tuo hyvis vai pahis?" -leikkiä. (Iso A kysyy, pikku A vastaa.) Toki he ovat tykänneet pulikoida hotellin uima-altaalla ja rakentaa majoja sohvapatjoista olohuoneessa.

Täytyypäs jossain välissä katsastaa, mitä he ovat pikku kameralla kuvanneet ja mitä reissusta on muuten jäänyt mieleen.

Piti laittaa tämä apokalyptinen kuva Las Vegasista...

Huomenaamulla lähtee lento Buffalon-kotiin. Kirjoitan vielä yhteenvetoa ja loppumietteitä koko 12 päivän lomareissusta. Saa kommentoida, kysyä jne.

Linkkejä

Las Vegas http://www.lasvegas.com/
Venetian-hotelli http://www.venetian.com/
Ilmastonmuutoksesta tietoa antaa Ilmatieteenlaitos

Pala Nevadaa ja Arizonaa

Mikäs siellä Nevadassa onkaan? Las Vegas tietenkin. Se on tavallaan matkamme päätepiste, sillä sieltä lähtee suora lento takaisin Buffaloon. Toki alkuperäisenä ajatuksena oli samalla käydä katsomassa Grand Canyonin länsipäätä Arizonan puolella, mutta teimmekin suunnitelmiin muutoksen tällaisin syin: ajomatka suurelle kanjonille tuntui hurjan pitkältä, takapenkki oli jo turtunut aavikko- ja vuoristomaisemaan, etupenkkiä ei haluttanut mennä rahastettavaksi ja kaiken lisäksi ukkosmyrskyä oli sillä suunnalla.

Tyydyimme käymään vain Hooverin padolla, kurkkaamassa Arizonan aavikkoa ja vaeltamaan Nevadan puolella pikku kanjonissa nimeltä Red Rock Canyon. Kerronpa näistä ensin, ja annan sillä aikaa sanojen hautua Las Vegasiin liittyen.

Kaunis pato ja myrskyisä Mojave

Näkymä padon päältä alajuoksulle.

Hooverin pato rakennettiin 30-luvulla laman aikaan taltuttamaan Coloradojokea, jolloin padon taakse syntyi tekojärvi Mead. Vesitilanne on kuitenkin tänäpäivänä todella heikko. Vesi on alimmillaan sitten sataan vuoteen ja tuskin tulevaisuudessa riittävästi nouseekaan. Ihmisten pitäisi käyttää vettä säästeliäästi, Las Vegasissakin kävijöiden... Pato oli kuitenkin taidokkaasti, mitenkäs muutenkaan, ja kauniisti tehty. Art deco -tyyppisiä yksityiskohtia näkyi siellä täällä, muun muassa vessan lattialla oli kaunis kivileikkaus.

Nevadan ja Arizonan osavaltioiden raja kulkee keskellä patoa ja pitkin jokea. Ajoimme jonkin matkaa Arizonan puolella läpi suurta vuorten ympäröimää tasankoa, Mojave-aavikkoa. Yhtäkkiä tuuli vaihtoi suuntaa ja kaukana edessä Grand Canyonin suunnalta alkoi lähestyä ukkonen. Me lähdimme takaisin Las Vegasiin myrsky jäljessämme.

Arizonan vuoria ja aavikkoa. Myrsky tulossa lännestä vasemmalta.

Punainen kanjoni

Red Rock Canyonin pohjaa ei näy.

Red Rock Canyon Las Vegasista länteen sai luvan korvata suuren menetyksemme, Grand Canyonin. Pienessäkin oli silti riittävästi suurta meille. Emme tohtineet lähteä seikkailemaan kanjonin pohjalle, jonne vei kiertotietä pari polkua, mutta kuuntelimme, kun ihmisten kiljahtelut kaikuivat alhaalta ylös kanjonin seinämiä pitkin.

Jyrkänteiden punaisesta sävystä tuli mieleen Australian Uluru, punainen pyhä vuori, joka nousee keskeltä tasankoa. Täällä joidenkin jyrkänteiden huiput saattoivat kuitenkin olla keltaisia, erilaisesta hiekkakivestä muodostuneita. Seinämissä näkyi tuulen tai kuumuuden muovaamia koloja ja luolia, sillä kiven kuumentuessa tarpeeksi, jotkin sen ainesosat saattavat sulaa tai kulua pois - kai.

Red Rock Canyonin luonnonpuistossa oli helppo parin kilometrin pituinen vaellusreitti, jonka kiersimme. Pojat olivat oikein reippaina liikenteessä ja löydettyään liitukivet vanhan jo ammoin kuivuneen joen pohjalta he piirtelivät niillä nuolia kulkusuunnan merkiksi isoihin polulla oleviin kiviin. Näimme erilaisia kaktuksia, mistelimäisiä pensaita ja joshuapuita, jotka eivät oikeastaan ole puita eivätkä jukkapalmuja vaan jättimäisiä liljakasveja. Ehkäpä ne ovat jokin outo jäänne dinosaurusten ajoilta... Isoja ja myrkyllisiä otuksia emme onneksi nähneet, vain pari sisiliskoa vilahti piiloon.

Punaista ja keltaista seinämää takana, lakastuneita joshuapuita edessä.

Pidimme evästauon vesivanaksi kutistuneen vesiputouksen takana olevassa luolassa. Se on ollut varmasti alkuihmisille ja intiaaneille hyvä piilopaikka 10 000 vuotta sitten. Samantyyppisiä piiloja näkyi polun varrella lisää ja yhdestä seinämästä erotimme intiaanien kalliopiirroksen, joka kuvasi atraimen tapaista keihästä. Tai siltä se ainakin näytti.

Alkuasukkaiden suojaisia paikkoja.

Klikkaa kuvaa! Näetkö piirroksen?

Tupsupäisiä joshuapuita ja lähes pari kilometriä korkea vuori.

Selvitimme reitin mallikkaasti juuri ennen sadetta. Lähdimme hotellille virkistäytymään. Las Vegasista seuraavassa blogipäivityksessä kohtapuoliin...

Linkkejä

Hooverin pato http://www.usbr.gov/lc/hooverdam/
Mead-järvi http://www.nps.gov/lake/historyculture/index.htm
Red Rock Canyon http://www.blm.gov/nv/st/en/fo/lvfo/blm_programs/blm_special_areas/red_rock_nca.html
Mojave-aavikko http://www.nps.gov/moja/index.htm

Kaliforniassa: aavikkoa ja Barstow

Vuoria ja pölyisiä pensaita vilisti silmissä, kun ajoimme aavikkoa halkovaa tietä. Joenuomat olivat kuivuneet, ihmisiä ei näkynyt eikä eläimiä. Maisema oli jotenkin surullista autioitune mökkipahasineen. Historiallisella valtatiellä numero 66 oli hiljaista. Kaukaa kiersi juna, jonka konttien laskemisen lopetin sadannen kohdalla. Hitaasti mutta varmasti neljä veturia veti lastia ylämäkeen. Lieneekö ollut matkalla Las Vegasiin?

Hylättyjä ja rikottuja asumuksia.

Pii-iitkä juna kiertää vuoria.

Yritteliäs Barstow

Pikku Barstow' elää vielä ainakin ohikulkijoista.

Pysähdyimme Barstow'un, uneliaaseen  kylään. Huomion kiinnittivät mainoskylttejä pitelevät ihmiset, joita oli kymmenkunta. Jossain oli automyyntiä ja jossain huonekaluja halvalla. Olipas siinä tapa työllistyä. Seisoa päivä kadun kulmassa kyltti kädessä.

Drive in -leffaa katsotaan autosta tähtien syttyessä.

Vierailimme yllättävän vaatimattomassa aavikkomuseossa, mutta näimmepä kaukaa avaruudesta tipahtaneen suuren "vanhan naismeteoriitin", joka sai nimensä löytöpaikan Old Woman Mountainsien mukaisesti vuonna 1975. Meteoriitti on toiseksi suurin Maasta löytyneistä meteoriiteista. Alle metrin kokoinen kimpale painaa lähes 3 000 kiloa ja on melkein kokonaan rautaa.

Museossa näimme myös pikkuisia kilpikonnia, jotka voivat olla neljä kuukautta juomatta ja elää yli sata vuotiaiksi. Pojat olisivat halunneet yhden lemmikiksi, mutta saivat sen sijaan ostaa pikku pussilliset hiottuja aavikon kiviä. Niistä innostuneena lähdimme itse tutkimaan aavikkomaastoa. Näimme hiekassa koloja, joissa asusti ehkä jotain rottia, käärmeitä tai skorpioneja. Löysimme haulikon hylsyn, aurinkolasit, peiton, eri värisiä kiviä, joista vain muutamat kivet ja lasit pääsivät poikien mukaan.

Illalla pulahdettiin motellin uima-altaaseen, käytiin katsomassa laskeneen auringon värjäämiä vuoria ja ihmettelemässä ulkoilma-auto-elokuvateatteria, johon emme kuitenkaan jääneet lapsille sopimattoman tarjonnan takia.

Aavekaupungissa uutta eloa

Aavekaupungin tunnelma kiehtoi matkailijoita.

Rankan kaivostyön palkkiona oli hopeaa.

Aamulla lähdimme katsomaan aavekaupunkia, Calico Ghost Townia, jossa joskus on etsitty hopeaa. Luulin, ettei siellä muita turisteja ole, mutta parkkipaikalla olikin kymmenittäin autoja. Vuonna 1881 perustettu kaupunki ehti tuottaa 1900-luvun alkukymmenykselle asti 86 miljoonan dollarin arvosta hopeaa ja 45 miljoonan dollarin arvosta booraksia, jota käytettiin puhdistamiseen ja metallien sulamislämpötilojen alentamiseen. Calicon väkiluku oli korkeimmillaan 1 200 henkeä vuonna 1887. Kun hopean arvo romahti, Calico autioitui.

Aavekaupunkia oli nätisti restauroitu ja vanhoissa kaupoissa oli myytävänä satuloita, intiaanien unisieppareita, karamelleja, lännenhattuja... Krääsän määrä oli silti onneksi vähäinen. Kävimme tutustumassa yhteen kaivosluolaan, ja yleisesti arvostimme ihmisten sinnikkyyttä asua aavikolla.

Kaliforniasta Nevadaan

Matka jatkui läpi aavikon. Suoraa tietä saattoi olla 20 kilometriä putkeen. Eräs kuuden asteen alamäki oli 16 kilometriä pitkä. Rekoille tarjottiin jarrujen tarkistusta ennen alamäkeä. Ylämäissä varoitettiin moottoreiden ylikuumenemisesta ja kehotettiin sammuttamaan ilmastointi, jos moottorin lämpö alkaisi nousta liikaa.

Autiomaassa satoi vähän.

Jossain kaukana satoi ja salamoi. Takapenkki pohti, oliko siellä Salama-Ninja hommissa. Ilmeisesti. Mutta se jäi kuitenkin avoimeksi, asuuko hyvis vai pahis seudun korkeimmalla noin 2,5 kilometrin korkuisella Clark-vuorella.

Seuraava blogipäivitys kertoo sitten niistä hullutuksista Nevadan osavaltion puolella...

P.S. Olemme tähän mennessä matkamme varrella kohdanneet kolme suomalaista. Terveisiä nuorelle freelancetoimittajalle Santa Monican suuntaan. Toivottavasti sait kaipaamaasi tietoa kirjastosta. Jos juttusi julkaistaan myös netissä, olisi kiva saada osoite siihen. - Kiitokset isälle ja tyttärelle, jotka tapasimme motellissa Barstow'ssa. Liput liehuivat autossa ja suklaakakku maistui illalla. Salmiakkeja säästellään vielä. Blogissanne on kivoja kuvia. Mukavaa lomaa!

Linkkejä

Aavikkomuseo http://www.desertdiscoverycenter.com/
Calico http://cms.sbcounty.gov/parks/Parks/CalicoGhostTown.aspx
Isän ja tyttären blogi http://www.road-z.blogspot.com/

Kaliforniassa: Los Angeles ja Legoland

Pala Hollywoodin tyypillistä näkymää.

Kiasta hajosi ilmastointi vartti ennen Los Angelesin -hotellia, ja oli pakko ajaa ikkunat auki vähintään 34 asteen helteessä, mikä kävi saunakokemuksesta. Mutta ei se mitään, sillä M meni hotellille päästyämme vaihtamaan autoa. Autovuokraamo oli lähellä Suomen suurlähetystöä, joten vuokraamosedälle suomalainen aksentti oli tuttu. Kuulostaa kuulemma siltä kuin vanhoissa Dracula-elokuvissa: "I suck your blood (ai sak joor blad)." Näissä tunnelmissa setä ei onneksi kiinnittänyt huomiota siihen, mitä eräs äiti oli tehnyt avainnipulle.

Öinen enkelten kaupunki Mulholland Drivelta nähtynä.

Täytyy nyt sekin tarina kertoa. San Franciscossa tuli manattua, kun kahdet autonavaimet oli kiinnitetty toisiinsa kapealla metallivaijerilla. Että mikä järki siinä. No tietenkin tuli mainio kuningasajatus katkaista vaijeri vahvoilla pihdeillä, jotka meillä oli mukana. Ei sitten katkennut vaijeri, vaan jäipä koko linkkuveitsipihtisysteemi kiinni vaijeriin roikkumaan. Nyt manasi mies, että mikäs järki siinä yrityksessä sitten oli. No, niinpä matka alkoi erikoissuuren avaimenperän kanssa. Kun tilanne rauhoittui seuraavalla taukopaikalla, sai kuningasidean keksijä irrotettua pihdit avainnipusta kaatunutta liikenneopastetta hyödyntämällä. Vaijeriin tuli mutka.

Muuta ei ole onneksi tullut sählättyä. Tai oikeastaan välillä ollaan käyty taistoa siitä, kumpi tietää paremman reitin: navigaattori vai kartanlukija. Taitaa olla tasatilanne tällä hetkellä. Ja takaisin asiaan: Meillä on nyt siis uusi auto Nissan X-Terra, sellainen liian iso maasturi, joka ei mahtunut edes hotellin parkkihalliin.

Hollywoodia ja hellettä

Kurvikkaan musiikkitalon rosteri kiiltää.

Hollywoodin kuuluisalta Mulholland Drivelta näköalat öiseen kaupunkiin olivat loistavat. Päivällä oli niin kuuma, että pelkästään jo seistessä tuli hiki. Kuuma sää houkutti ilmastoituihin kulttuurikohteisiin.

Walt Disney Concert Hall oli kiinnostava rakennus. Näyttävää, nerokasta ja luoksekutsuvaa arkkitehtuuria á la Frank Gehry! Samainen arkkitehti suunnitteli muutamaa vuotta myöhemmin Bilbaon Guggenheim-museon. (Hienosti sopisi sama tyyli Helsinkiin...)

Laguna Beachin rauhaa ja rakkautta.

Walt Disney Concert Hallia sai kierrellä ja ihastella ilmaiseksi. Valitettavasti tähän aikaan vuodesta siellä oli menossa suursiivous ja muita huoltotoimia, joten mitään konsertteja ei ollut tarjolla. Sama tilanne oli MOCA:ssa eli nykytaiteen museossa, mutta näimme kuitenkin kiinnostavan osan sen kokoelmia. Rothkoa oli taas tarjolla runsaasti, mikä oli ilahduttavaa.

Illalla jatkoimme matkaa etelämmäs kohti Laguna Beachia ja sen viilenneitä rantoja. Aalloista virkistyneenä oli mukava katsella auringonlaskussa leikkiviä lapsia.

Legoja legon perään

Mini-mini-Vapaudenpatsas.

Kuusi tuntia kului kivasti Legolandissa Carlsbadissa Los Angelesin kyljessä. Ei ollut liian kuuma, kiitos pilvien. Teemapuisto oli siisti, rauhallinen ja monipuolinen. Ja kallis... Visa vaikeroi, mutta kerranhan se kirpaisi.

Monet pienoismallit sisälsivät satoja tuhansia legopalikoita, mikä tarkoitti monen päivän kokoamisurakkaa. Laskin, että noin 100 palikan tuntivauhdilla rakennelmia on koottu. Yhden realistisen kokoisen ja näköisen auton teossa oli mennyt kolmisen kuukautta.

Pojat tykkäsivät hero factory -legoista ja autoilla ajoista, minä realistisista rakennuspienoismalleista kuten Sydneyn konserttitalosta, mies vuoristoradasta ja mini-Amerikasta.

Oliskohan väki New Orleansissa?

Huomenna matka jatkuu meren ääreltä autiomaahan ja edelleen kohti hullumpia hullutuksia. Lisätietoa myöhemmin.

Linkkejä

Walt Disney Concert Hall http://www.laphil.com/

Mark Rothkon maalauksia

Laguna Beach http://www.lagunabeachinfo.com/

Legoland http://california.legoland.com/en/

Kaliforniassa: Montereystä Santa Monicaan

Big Surin suunnan jyrkänteitä.

Montereystä matka jatkui kohti seuraavaa yöpymispaikkaa Santa Barbaraa. Alkumatka oli aikamoisen kiemuraista tietä jyrkänteiden reunoilla ja vuorenrinteillä. Takapenkki pohti, minkä kivisen vuoren päällä asuu hyvis ja minkä pahis. Välillä sieltä kuului unista tuhinaa tai valitusta liian mutkaisesta tiestä. Mustat ja punapäiset kondori(?)kotkat lentelivät yläilmoissa meren kuohutessa alhaalla.

Julia Pfeiffer Burns State Park oli hyvä taukokohde, josta sai valita lyhyitä polkuja kierrettäväksi. Valitsimme sen, mitä Fodorsin matkaopaskirja suositteli: reitin vesiputoukselle. Ja kannattihan se. Kuljimme rinteen reunaa jonkin matkaa, ja sitten eteen avautui paratiisimainen näkymä alas lahdenpoukamaan, johon laski keskeltä jyrkännettä kapea vesiputous suoraan meren aaltoihin. Tuota näkymää katselivat 1800 - 1900-lukujen taitteessa myös eräs varakas pariskunta aamuisin makuuhuoneestaan kaukaa mäen päältä. Enää heidän talostaan oli jäljellä vain rauniot, joita tuuli tuiversi.

Paratiisimaiseen poukamaan lienee pääsy vain rohkeilla sukeltajilla tai vuorikiipeilijöillä.

Kuivia kumpuja ja karjaa sisämaan puolella.

Tällä pitkällä päivämatkalla pysähtelimme useille näköalapaikoille ja ajankuluksi laskimme myös, miten monta Mustangia mahtuu kymmenen vastaan tulevan auton joukkoon. Päädyimme arvioon yksi kymmenestä. Todennäköisesti suurin osa vuokra-autoja.

Kiemuraisilta teiltä päästyämme, maasto alkoi madaltua ja tasaantua. Näkyi karjaa, hevosia ja niiden joukossa yksi seepra. Myös oikea cowboy ratsasti laitumillaan. Viinitarhoja ja palmuja vilisti ohi.

Kuumia rantoja ja viileä meri

Toinen hieno pysähdyspaikka, josta matkaopaskirjamme ei hiiskunut mitään, oli Avila Beach. Siellä oli kiva merirosvoleikkipuisto ja suojaisa merenranta, jolta keräsimme simpukoita ja muutamia ravunkuoria. Kun vuoksi alkoi nousta, jatkoimme matkaa auringonlaskussa.

Aamulla käyskenneltiin Santa Barbaran keskustassa ja kiivettiin vanhan oikeustalon torniin, josta avautui näkymä espanjalaisvaikutteisen kaupungin ylle. Espanjalaiset valloittivat alueen joskus 1500-luvulla sen jälkeen, kun Kolumbus löysi Amerikan 1492. - Kirjastossa käytiin vilkaisemassa paikallisten taiteilijoiden näyttelyä ja äänestettiin yleisön suosikkia. Pojat tykkäsivät pyssyjutuista. Ja sitten taas matkaan, ensin moottoritietä (101) ja sitten rantatietä (1) pitkin.

Näkymä yli espanjalaistyylisen Santa Barbaran.

Malibu oli surffailijoiden mieleen, sillä heitä keikkui aalloilla kuin hylkeitä. Ajoimme kylän läpi, ja sen tunnelma oli sen verran rento, etten ihmettelisi, jos baarien suosituimpiin drinkkeihin kuuluisi "sex on the beach". Me kuitenkin etsimme pieniaaltoisempaa rantaa, jonka löysimme Santa Monicasta. Pojat tykkäsivät juosta rannan tyrskyjä karkuun ja rakennella hiekkalinnoja, lähes samanlaisia mitä vuorenrinteillä näytti olevan. Rannalta ei löytynyt simpukoita; tosin niitä kertyi jo eilen pussillinen. Pelikaanilta näyttävät linnut saalistivat merellä lokkien kanssa. Los Angeles - enkelten kaupunki siintyi sinisenä pilvien kehystämänä lähellä taivaanrantaa.

Matka jatkuu. Siispä lisää asiaa ja sen sellaista seuraavassa blogitekstissä jossain vaiheessa.

Linkkejä

"Putouspuisto" http://www.parks.ca.gov/?page_id=578
Avila Beach http://www.visitavilabeach.com/
Santa Barbara http://www.santabarbaraca.com/
Malibu http://www.ci.malibu.ca.us/index.aspx?NID=93
Santa Monica http://www.santamonica.com/

Kaliforniassa: San Franciscosta etelään

Nyt ollaan lomalla Kaliforniassa. Miksi juuri täälläpäin? San Franciscon ja Scott Mckenzien kappaleen vuodelta 1967 takia: "If you're going to San Francisco / Be sure to wear some flowers in your hair..." Tästä alkaa muutaman blogipäivityksen Kalifornia-sarja. Tervetuloa mukaan!

San Franciscon rakkautta

Tyypillistä rantamaisemaa hylkeineen. Golden Gate Bridge kaukana sumussa.

Hippifiilistä oli edelleen aistittavissa tuossa viihtyisässä noin 800 000 asukkaan kaupungissa, johon majoituimme kolmeksi yöksi. Kaupunkiin tutustui parhaiten kävellen ja toiseksi parhaiten hyppäämällä kaksikerroksiseen turistibussiin, joka vei muun muassa kuuluisalle Golden Gate -sillalle. Valitettavasti sumua oli sen verran, että siltaa ei juuri näkynyt, mikä tosin on hyvin tavallista. Nimittäin salmeen tuleva kylmä vesi on matkannut Alaskan suunnalta ja siksi sumua kehittyy herkästi. Ja kuinkas ollakaan sillan punaoranssi sävy on valittu siksi, että silta erottuisi sumussa hyvin.

Pari kuriositeettia sillasta vielä: 90 terästyöntekijää putosi siltaa rakentaessaan mutta pelastui hienon keksinnön eli turvaverkon takia. Nämä pudonneet perustuvat klubin nimeltä Half Way to Hell. Sillan suunnitteli Strauss, ja se valmistui 1937 neljän sumuisen vuoden jälkeen.

Nyt tiedän, miksi tarvitaan automaattivaihteet...Kävelytielläkin on portaat.

Silti mielestäni parasta puoltaan kaupunki tarjosi, kun kävelimme Lombard Streetiltä Fillmore Streetiä pitkin kohti Alta Plazan puistoa (Steiner ja Jackson Streetien kulmassa). Matkan varrella oli luomuruokakauppaa, kivoja rakennuksia, poikia kiinnostavia autoja, jyrkkää mäkeä portaineen ja upea taakse jäävä merimaisema purjeveneineen. Mäen päällä oli hieno palkinto: näköala yli kattojen ja leikkipuisto. Takaisinpäin tullessa paloauto pysähtyi lähellämme ja palomies vinkkasi meitä tulemaan luokseen. Hän antoi pojille leikkipalokypärät, mikä oli hauskaa.

Mutta oli matkalla vähän harmitustakin, kun Yerba Buena Gardens -puistossa emme saaneetkaan pelata amerikkalaista jalkapalloa, ettei kukaan loukkaisi. Sellaisia sääntöjä jakeli puistonvartija lapulla. Toinen harmitus oli se, että modernin taiteen museo (SFMOMA) oli suljettu ja sen teoksia levitelty ympäriinsä muihin museoihin. Onneksi näimme edes jotain sen valikoimasta Contemporary Jewish Museumissa. Mieleenpainuvin oli Mark Rothkon 60-luvun suuri maalaus, jonka leijuva ja rauhoittava tunnelma imaisi syvälle.

Punapuun sisällä luola - jännitävää.

Punapuita ajanlaskun alusta

Matka jatkui rannikkotie 1:stä pitkin kohti Montereytä. Matkan varrella Santa Cruzin lähellä poikkesimme katsomaan suuria punapuumetsiä Henry Cowell Redwoods State Parkissa. Ovat muuten todella suuria puita! Yhdenkin puun sisälle saattoi mennä kolosta kuin luolaan, jonne mahtui helpostikin kuusi ihmistä seisomaan. Sanoisin, että tuollaisen jättikokoisen punapuun ikä on hyvinkin noin 2000 vuotta.

Montereyssä on ravintola nimelta Bubba Shrimp, joka on tullut tutuksi ainakin elokuvan Forrest Gump ansiosta. Miten monella eri tavalla voikaan katkaravuista valmistaa ruokaa? Siitä emme päässeet selville, sillä ravintola oli sen verran tupaten täynnä, että valitsimme toisen palvelualttiin kohteen.

Tarina jatkuu seuraavassa blogipäivityksissä jossain vaiheessa.

Matkan varrella paljon maanviljelystä: mansikoita, artisokkaa, kurpitsoita jne.

Linkkejä
Golden Gate Bridge http://fi.wikipedia.org/wiki/Golden_Gate_Bridge
SFMOMA ja Rothko http://www.sfmoma.org/explore/collection/artwork/22031
Punapuu http://fi.wikipedia.org/wiki/Punapuu