perjantai 31. toukokuuta 2013

Arjen juttuja

Reilua peliä! Ja kukas se siinä kuvan reunassa zuumaa? :)
Kirjoitetaanpas välillä tavallisesta arjesta täällä. M. käy töissä ja tekee välillä pitkää päivää, mutta leikit lasten kanssa irrottavat isin kivasti työasioista. Lapset ovat kaksi ja puoli hoitopäivää viikossa tarhassa, jolloin minä äitsykkä teen opiskeluhommia.

Villiä menoa tarhassa

Tarhassa on aika vauhdikasta, sillä poikien ryhmässä on kai yhteensä kahdeksan poikaa ja vain kolme tyttöä. Superhero- ja ninjajutut eli kiinniotto- ja taisteluleikit ovat suosittuja majan- ja linnanrakennuspuuhien lisäksi. Pikku A:lla ja isolla A:lla on käytössä stop-sana ja -merkki siltä varalta, jos leikki ei enää ole kivaa. Sitä ovat muutkin lapset käyttäneet.

Sunnuntaina pojat menevät tarhakaverin, erään tytön, nelivuotissynttäreille. He ovat tehneet hänelle kortteja ja suuren aarrerasian, jonka he ovat koristelleet tarroin. Saapa nähdä, mitä mieltä neiti on siitä, että tähtien ja eläinkuvien joukossa on ninjoja.

Englantia, yeah

Pikku A:n ja ison A:n englannin kielen taju on alkanut kehittyä. Molemmat tuntuvat ymmärtävän jonkin verran kieltä eli erottavat tuttuja sanoja ja pystyvät yhdistämään niitä oikeisiin tilanteisiin. Iso A osaa vastata, kun häneltä kysytään, haluaako hän esim. leipää. Pikku A puolestaan osaa lausua englantilaisen ärrän mallikkaasti ja laulelee tarhan lauluja.

Pojat eivät silti vielä juuri puhu englantia. Välillä pojat kysyvät, mitä jokin englanninkielinen sana tarkoittaa tai miten sanotaan jokin asia englanniksi. He tykkäävät kuunnella myös tarinoita englanniksi ja suomeksi vuorotellen luettuna. Käymme kerran kahdessa viikossa lähikirjastossa pyörillä, ja pojat saavat kumpikin valita muutaman kirjan mukaan. Niitä lueskellaan iltaisin ja päivällä lepohetken aikaan. Viimeisimpänä ollaan lainattu mm. Sammakko avaruudessa, Isäni on merirosvo ja Lego-kirjoja.

Jalista ja vähän tennistä

Pojat käyvät kahdesti viikossa pelaamassa jalkapalloa, ei siis amerikkalaista jalkapalloa. Iso A on erittäin innostunut lajista, kuuntelee tarkasti valmentajan ohjeita ja ottaa muista mallia. Pikku A kuten muutkin samanikäiset hänen joukkueessaan ovat vähän tuulella käyviä. Perusasiat ovat kuitenkin hallussa: ketään ei tönitä, ei oteta palloa käteen, tiedetään minne ollaan tekemässä maalia ja autetaan joukkuekavereita.

Lasten vanhemmat tuntuvat pääosin olevan aika rennosti kentän laidalla. Toisilla on sellaiset ohjaajantuolit mukitelineineen, joissa he seuraavat tapahtumia rentoutuneina. Mutta suurin osa kyllä seisoo ja välillä hieman kannustaa lapsia. Yksi ikävä isähahmo on silti muutaman kerran käynyt kärkkäästi sanomassa valmentajalle ohjeita siitä, miten pitää toimia ja miten hänen lastaan ei pidä laittaa liian useasti vaihtoon. Samanlaista käytöstä ilmenee myös suomalaisilla urheilukentillä.

Myös tennistä ollaan käyty perheen kesken pelaamassa. Delawaren puistossa on kymmenisen tenniskenttää vapaassa käytössä. Ei maksa mitään, ja paikat ovat hyvässä kunnossa. Tästä voisi Suomessakin ottaa mallia. Kotopuolessa kun ollaan liian intona ottamassa maksua, jos millekään kentälle yrittää jalallakaan astua.

Puistoilua, rakentelua ja uusia paikkoja

Taistelijat matkaavat nätissä jonossa kohti... mitä?
Käymme välillä eri puistoissa leikkimässä. Meillä on kolme suosikkia: "eläintarhanpuisto", joka on eläintarhan vieressä, "dinosauruspuisto", joka on lähin suuri leikkipaikkamme Delawaren puistoalueella ja "järvenrantapuisto", joka on nimensä mukaisesti Erie-järven läheisyydessä. Hyvää näissä puistoissa ovat liukumäet, maasta löytyvät oksat, suihkulähde, nurmikentät, varjot, vaahterapuiden siemenhelikopterit, ohi ajavat autot ja koneet...

Kotona pojat ovat keskittyneet legoilla rakentamiseen ja paperilennokkien lennättämiseen. Nyt heidän huoneessaan on pääosin ison A:n kehittelemä poliisiasema. Pikku A on tuonut sinne paljon legoukkeleita, joista osa vartioi ja osa taistelee. Joinakin päivinä kaikki itse väsätyt legoautot kulkevat jonossa kohti olohuonetta ukkeleineen. Pikku A heittelee joka päivä paperilennokkeja, joita sitten löytyy useita kymmeniä ympäri taloa. Pojat nimittäin saivat tervetuliaislahjaksi Buffaloon muuttaessamme paketin, jossa on itse taiteltava lennokki vuoden jokaiselle päivälle. Äitsykkä niitä taittelee sinnikkäästi ohjeiden mukaan.

Eläintarhassa ollaan käyty kolme kertaa, tiedemuseossa kerran (sinne mennään syksyn tullen varmasti uudestaan dinosauruksen luiden takia), taidemuseoon mentäneen pian taas, historiamuseossa ei olla vielä käyty, Niagaran putoukset on nähty pariin otteeseen ja tullaan vielä monesti näkemään :). Muutamassa galleriassa pitäisi vielä vierailla. Hiekkarannat on katsastamatta ja paljon puuhaa on tiedossa, kun vilkaisee Buffalon tapahtumakalenteria.

Äidin ja isin askareita

Minä äitsykkä siis puuhailen poikien kanssa, opiskelen, käyn kuntosalilla ja hoitelen muita eteen tulevia arkisia juttuja. Tällä hetkellä päällimmäisenä on uuden hoito- tai paremminkin koulupaikan hankkiminen isolle A:lle, joka ei ikänsä puolesta voi jatkaa tarhassa. Täällä eskari alkaa 5-vuotiaana ja koulu 6-vuotiaana. Tarjolla olisi yksityisellä puolella Steiner-koulua ja katolista koulua ja julkisella puolella Montessori-koulua. Puntarissa on koulunkäynnin kesto ja hinta sekä ison A:n tarpeet ja sosiaalinen kanssakäyminen plus kotona vietettävä aika. Siispä paljon mietittävää.

Kuntosali on ihan naapurissa, mikä on erinomainen ja aivan mahtava juttu. Nyt on helppo heivata itsensä salille vaikka vain puoleksi tunniksi. Toinen kerrassaan mahtava asia on kuivausrumpu. Kyllä pyykinhuolto on iloinen asia. Kuluttaahan se härveli energiaa, vaikka energiaa pitäisi kyllä periaatteessa säästää, mutta toisaalta, mikä määrä pölyä jääkään tulematta sisäilmaan, kun tutkailee koneen pölysihtiä - sitä en tätä ennen ole tullut ajatelleeksi. Tiskikonetta ei ole eikä tule.

Henkilöstöjohtamisen opinnot etenevät aikataulussaan. Enää on yksi opintojakso jäljellä, se pitäisi saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Pystyn kyllä, kun saan pian tämän toisen opintotehtävän viilailtua kuntoon lähdeviitteineen. Pari kertaa on pitänyt käydä Buffalon yliopiston (University at Buffalo) pohjoisella kampuksella seikkailemassa ja etsimässä tehtäviin kuuluvia artikkeleita. Siellä on ollut jotenkin kotoinen tunnelma. Kirjastossa palvelu on ollut erinomaista. Sain kätevästi tunnukset ja pääsyn artikkelitietokantoihin.

Isin puuhista sen verran, että kiirettä pitää mutta kiinnostavaa tuntuu olevan. Pari hänen suomalaista kollegaansa on käynyt täällä tutustumassa vuonna 1905 rakennettuun taloomme. On ihmetelty lattioiden kaltevuutta ja kellarissa olevaa lämmitysjärjestelmää (kaasulämmitys). Kiitoksia vieraille ruisleivästä ja salmiakista!

P.S. Tervetuloa käymään sieltä Suomesta! Mummi kävi jo. Seuraavilta poppoilta odotetaan myös hieman ruisleipää ja täysksylitolipurkkaakin (Jenkki Professional) saa tuoda. :) Kesäkuu on buukattu vierailuja täyteen.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Toronto - metropoli

Palomiesten laiva lähtövalmiina Toronton satamassa.
Kartalla matka Buffalosta Torontoon näyttää lyhyeltä, n. 150 km, mutta sekä mennen että tullen saa kivasti vietettyä aikaa ruuhkissa. Rajalla vierähtää tunti, matkaan menee puolitoista ja tunnin verran saa jonotella Toronton teillä. Jos on siis tottunut odottelija ja harjoituttanut kärsivällisyyttä, niin mikä ettei. Toronto on aivan erilainen kuin New York.

Yhtäläisyyksiä näiden metropolien välillä ovat dynaamisuus ja monikulttuurisuus. Torontossa kuitenkin rakennetaan vauhdilla ja näyttää siltä, että monet pilvenpiirtäjät ovat varsin uusia. Toivottavasti niiden tieltä ei olla purettu mitään merkittävää, sillä hieman historiaton vaikutelma syntyy kaupunkiin ajettaessa.

Me vietimme Torontossa kolme päivää ja vierailimme Casa Loma -linnassa ja Hockey Hall of Famessa sekä käyskentelimme keskustassa ja puuhailimme puistoissa. Harmiksemme Art Gallery of Toronto oli maanantaina suljettu; se olisi pitänyt tarkistaa etukäteen, mutta kun olimme niin sunnuntaitunnelmissa. Yhden päivän aikana on muutenkin haastava ehtiä vierailemaan monessa kohteessa tukkoisen liikenteen ja ravintolan metsästyksen takia. Ja aina on hyvä jättää aikaa yllätyksille: avoimet ovet sekä poliisi- että paloasemilla rannassa oli kohokohta lapsille.

Linnan juttuja

Casa Loma takapihalta kuvattuna.
Sir Henry Pellatt oli rikastunut sähköntuotantobisneksillään sähkölampun keksimisen aikoihin ja rakennuttanut sitten linnan, josta tuli varsin kodikas ja silti mahtaileva, niin kuin linnoilla on tapana olla. 1911 valmistunut Casa Loma on muutaman vuoden nuorempi kuin nykyinen talomme. Jännittävintä linnassa olivat muutamat salakäytävät, jotka veivät makuuhuoneesta työhuoneeseen ja sieltä viinikellariin, ja -tunneli, jota pitkin pääsi hevos- ja autotalleille sekä kasvihuoneelle.
Lady Mary Pellatin yhdessä huoneessa sävyt kohdillaan.


Kerrottakoon tässä pikku tarina linnanherrasta, joka oli erityisen kiinnostunut autoista. Hän oli aikoinaan niin tyytyväinen uuteen moderniin sähköautoonsa, että meni heti ylpeänä esittelemään sitä Toronton raiteille. Auto ei kuitenkaan pysähtynyt millään, jolloin herra joutui ajelemaan ympyrää ja huutelemaan ihmisille, jotta he heittäisivät jotain auton eteen sen pysättämiseksi. Nolosti päättyi se runtsi, auto meni mäsäksi. (Näin kävi myös hänen bisnestensä, minkä takia kaupunki lunasti linnan jossain vaiheessa.)

Linnanherra oli myös sotamiehiä. Ensimmäisen maailmansodan aikaan linnassa tehtiin salassa jotain kemiallisia kokeita sodankäyntiä varten. Hän myös toivoi, että hänen kuolemansa jälkeen linnasta tulisi sotamuseo. Osittain hänen toiveensa toteutui, sillä monet yläkerran palvelusväen ja muista koruttomista huoneista oli täytetty valokuvin, asein, mitalein yms.

Lisättäköön vielä että vaikka linnan palvelusväki teki pitkää päivää ja osa asui kimppahuoneissa, niin silti asumisolot olivat melko hyvät verrattuna kaupunkilaisiin, jotka elivät ilman sähköä kalseissa taloissa.

Kallis jääkiekkopyhättö

Tämä kohde oli M:n top 3 listalla, ei kirjoittajan, mikä saattaa näkyä tekstissä... Niin. Pelipaitoja, jääkiekkoja seinillä, luistimia, huonosti piirrettyjä lyjykynäpiirroksia kiekkoilijoiden kasvoista, muutama toimimaton tietokonepeli, naisjääkiekkoilijoiden ja tuomareiden puuttuminen miinusta... Mutta sali, jossa Stanley Cup seisoi, oli komea. Pyöreä katto, jossa loisti värikäs taidelasikupoli oli vaikuttava. Myös paksut, vanhan pankkiholvin (?) ovet olivat mahtavat.

Kokemus tämäkin muttei rahallisesti sen arvoinen. Parkkimaksu oli 20 euroa tunti ja saman verran pääsyliput kipaleelta. Suositeltakoon vain tosi jääkiekkofaneille. Tätä tekstiä kompensoikoon oheinen kuva.

Linkkejä

Linna http://www.casaloma.org/index.gk
Toronto Tripadvisorin silmin http://www.tripadvisor.com/Tourism-g155019-Toronto_Ontario-Vacations.html
Jääkiekkokohde http://www.hhof.com/

P.S. Terveisiä Suomeen: kiitos muun muassa pullasta ja lehdistä!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Buffalon maisemia

Kävimme vierailulla Buffalon kaupungintalolla ja napsimme maisemakuvia sen näköalaterassilta, vajaan 400 jalan korkeudelta (n. 120 m). Pojat olivat tarkkasilmäisiä ja huomasivat, että New Yorkin vapaudenpatsas on yhden rakennuksen katolla. No niinpäs - idässä näkyi rakennus nimeltä Vapaudentalo, jonka katolla todella oli kaksi samanlaista vapaudenpatsasta. Katso kuva vasemmalla. Eräs pankki rakennutti itselleen tämän vapaudentalon uudeksi päämajakseen ja halusi kiillottaa kuvaansa tilaamalla samalla patsaskopiot katolle (huom. vapauden sanomaa I maailmansodan jälkeen). 1925 valmistunut rakennus edustaa uusklassismia kuten kaupungintalokin.

Etelässä näkyi kiemurteleva valtatie ja sen vieressä First Niagara Center, joka on jääkiekkojoukkue Buffalo Sabresien kotihalli (vetää n. 18 500 henkeä). Oikealla olevassa kuvassa kaukana siintävä Eriejärvi on yksi viidestä Suurista järvistä, jotka muodostavat maapallon suurimman makean veden keskittymän. Matkaa vastarannalle Kanadan puolelle on pisimmillään n. 400 km.

Länsiluoteessa/pohjoisessa näkyi hienosti järjestettyjä talorivejä kadunvarsipuineen. Vieressä olevassa kuvassa ei näy Elmwood Villagen aluetta, jolla kotimme sijaitsee. Se jää kuvan oikealle puolelle eli hieman tätä idemmäs.

Itse kaupungintalo valmistui 1932, ja se toimii nyt erinomaisena maamerkkinä keskusta-alueella suunnistettaessa. Näyttävässä rakennuksessa on selviä uusklassismin ja art decon piirteitä. Sisällä on yksityiskohtaisia seinämaalauksia, jotka tuovat esiin Buffalon kultakautta ja teollisuuden voimaa ja kaupungin yhteyttä Kanadaan.




Lisätietoa Buffalon kaupungista täältä: http://www.ci.buffalo.ny.us/ 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Wright ja Martin uutta luomassa


Kuuluisan arkkitehdin, Frank Lloyd Wrightin yksi parhaimmista preeriatyylisuunnan rakennuksista on Buffalossa. Vuonna 1905 valmistuneen talon tilasi aikoinaan yksi Yhdysvaltain rikkaimmista miehistä, Darwin D. Martin, joka oli ihastunut arkkitehdin tyyliin. Hän aloitti kirjeenvaihdon Wrightin kanssa, mistä kehkeytyi intensiivinen kodin suunnittelu, jossa otettiin huomioon omistajan persoona, perhetausta ja luontosuhde.

Saippuatehtailulla rikastunut Martin rahoitti avokätisesti rakennusprojektia; Wright pystyi toteuttamaan kaikki ideansa. Talon arkkitehtuurissa on nähtävissä perheyhteisön kunnioitus, mikä juontaa juurensa Martinin lapsuudesta. Hänen äitinsä kuoli hänen ollessaan pieni, ja isä kasvatti perheen lapset. Martin halusi houkutella siskonsa muuttamaan Buffaloon, ja siksi ensimmäinen suunnitellusta rakennuskompleksista valmistunut talo oli tarkoitettu siskolle ja tämän perheelle. Houkutin toimi.

Martinin perheen talo yhdistettiin katetulla pergolalla siskon taloon. Myöhemmin valmistui myös puutarhurin talo ja hevostalli. Kaksikerroksisessa päätalossa oli huoneet myös palvelusväelle. Perheen kaksi hevosta oli nimetty sisällissodan kenraalien mukaan; muistaakseni Shermanin ja Sheridanin. Hevoskärrytallista tehtiin pian autotalli autojen yleistyessä.

Sähköllä käyvää jääkaappia taloon ei Martinin aikana hankittu, vaikka sähkövalaistus vedettiin, koska keittiötä olisi pitänyt muuttaa liikaa. Niinpä jääkuutioita kuskattiin keittiön nurkkaan ruuan säilymistä varten.

Preeriatyylin tunnuspiirteitä

Wrightin preeriatyylissä asiat ovat lähes päinvastoin kuin tuon ajan viktoriaanisessa tyylissä. Hän teki asiat toisin. Hän käytti horisontaalisia linjoja pystysuorien sijaan. Rakennuksen katot olivat matalia ja alavia, päinvastoin kuin amerikkalaiset jyrkät ja korkeat katot. Räystäslipat olivat pitkiä ja savupiiput leveitä. Taas päinvastoin kuin tuohon aikaan yleensä. Lisäksi hän piti ikkunoista, koska luonnon piti näkyä hyvin sisään. Rakennuksessa on paljon taidelasi-ikkunoita.

Wright käytti sisustuksessa paljon tammea, kaakeleita, tiiliä tuoden luonnon elementtejä arkkitehtuuriinsa, jota onkin luonnehdittu orgaaniseksi. Sisustus on tumma. Wright suunnitteli takat, kirjahyllyt ja suuren osan huonekaluistakin. Lisäksi hän halusi tuoda suureen kasvihuoneeseen kopion Niken - kreikkalaisen voiton jumalan - patsaasta. Se loistaa valkoisena pitkän pergolan päässä. (Alkuperäinen patsas on Louvressa. Patsaan löysivät ranskalaiset arkeologit aikoinaan.)

Wright käyttää paljon madallettuja kattoja eri funktioissa. Sisäänkäynti on matala, jotta ihminen rauhoittuu ennen sisään avaraan tilaan astumista. Huoneitten välillä ei ole ovia. Olohuoneen katto on madallettu käytävän kattoon nähden, sillä olohuoneessa on tarkoitus istua. Katto ei tietenkään ole niin matala, että pää osuisi siihen (paitsi ehkä pitkän koripalloilijan).

Hunningolta restauroijille

Martinin bisneksen menivät jossain vaiheessa huonosti, jolloin hänellä ei enää ollut varaa asua talossaan. Ovi laitettiin lukkoon, ja talo autioitui. Pergolalla pyöräiltiin, taidelasi-ikkunoita varasteltiin. Talon osti myöhemmin arkkitehti, joka teki aikamoisia muutoksia: koko pergola purettiin. Yliopistokin omisti rakennuksen jossain välissä, jolloin keittiö uudistettiin. Sitten ei silläkään enää ollut varaa hallinnoida rakennusta.

90-luvun restaurointiaallossa myös Wrightin suunnittelema talo pääsi hoitajien huomaan. Rakennuskompleksia on restauroitu nyt toistakymmentä vuotta, ja työ jatkuu, eikä 50 miljoonaa dollaria taida riittää sen loppuun saattamiseksi. Keräilijöiden himoitsemia ikkunoita ja huonekaluja ei ole varaa ostaa takaisin. Mutta paljon on saatu aikaiseksi. Pergola on rakennettu uudelleen, keittiö on restauroitu alkuperäisen näköiseksi, matot ovat paikoillaan, ikkunoita ja huonekaluja on kopioitu ja sisällä on maalattu.

Linkkejä

Talon viralliset sivut, ks. http://www.darwinmartinhouse.org/home.cfm 
Nike-patsaasta kuvia, ks. http://wnyheritagepress.org/photos_week_2007/martinhouse_nike/martinhouse_nike.html

P.S. Olen julkaissut muutaman blogitekstin lyhyen ajan sisällä. Ehditkö lukea jo ajankohtaisista asioista ja Niagaran putouksista?


Ajankohtaista kommentein

Tässä kirjoituksessa on otteita paikallisen sanomalehden, The Buffalo Newsien, sunnuntainumerosta 19.5.2013 ja omia kokemuksia ja kommentteja.
 
Mustalakeille elämänohjeita

Eilen Kleinhans Music Hallista astui ulos iloisia korkeakoulun (collegen) käyneitä vastavalmistuneita mustissa kaavuissaan ja tupsulakeissaan. Emme nähneet sitä, kun hatut heitetään iloisesti ilmaan niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa, mutta tunnelma vaikutti samanlaiselta kuin suomalaisissa ylioppilasjuhlissa.

Sanomalehdessä oli myöhemmin juttu juuri näistä valmistuneista ja lyhyitä otteita juhlapuheista. Pääpuhujana oli ollut 1968 koulusta valmistunut nainen, joka muisti koulun perustajan, nunnan, jonka viisaita sanoja hän lainasi. Hän kannusti noudattamaan pyhän Margueriten kolmea elämänohjetta: "Armo, säästäväisyys ja nöyryys: ne mahdollistavat hyvän elämän. Elämässä on kyse myötätunnosta." Muiden korkeakoulujen juhlapuheissa mainittiin toivo, kriittinen ajattelu ja elämä matkana. "Meitä ei määritellä sen mukaan, mitä meillä ei ole tai mitä olemme menettäneet. Meitä arvioidaan sen mukaan, mitä meillä on ja miten sitä käytämme. Emmekä luovuta."

Lisää työtä

Kolumnisti kirjoittaa, että New Yorkin osavaltio on sijalla 49 kyvyssä luoda työpaikkoja, kun osavaltioita on kaikkiaan 50. Viimeisenä kiikkuu Kalifornia. Osavaltiot käyvät keskenään kilpailua yrittäjistä, työpaikoista ja veroistakin. Matalimmat yritysverot ovat tällä hetkellä Texasissa ja Pohjois-Karoliinassa, jossa myös monet buffalolaiset teettävät halpatyöt.

Silloin kun vierailimme vaahterasiirappimaatilalla tutustuimme samalla maidon- ja lihantuotantoon. Navetassa oli töissä matalasti palkattuja meksikolaisia, jotka asuivat parakeissa. Kaikki olivat miehiä, ja he lähettivät rahaa kotiin Meksikoon.

Tiedoksi: Buffalon kaupungin budjetti on 485 miljoonaa dollaria (asukkaita n. 260 000). (Vrt. Tampere n. 1,6 mrd euroa, asukkaita n. 220 000.)

Poliisi mielenterveyspoliisina

Tämä kuva Pyhän Patrikin päivän juhlakulkueesta keväällä.
Kun mielenterveysmenoja on supistettu, poliisi saa hoitaa entistä enemmän mieleltään järkkyneitä ihmisiä. Sanomalehdessä pohditaan, onko poliisi oikea taho hoitamaan ongelma. 47 prosenttia ihmisistä, jotka poliisi on joutunut työtehtävissää ampumaan New Yorkin kaupungin pohjoisosissa viiden vuoden aikana, kärsi mielenterveysongelmista. Näitä ihmisiä oli 36. Eli poliisi ampuu toistakymmentä ihmistä vuosittain pohjoisessa New Yorkissa...

Tästä tuli mieleeni lehtijuttu parin viikon takaa. Se kertoi Buffalon kaupungin vuosittaisesta aseidenkeräyspäivästä, jolloin kuka tahansa saa palauttaa minkä tahansa aseen ilman kysymyksiä ja saa siitä korvauksen. Vuosittain erilaisia aseita palautetaan n. 800 käsiaseista kaikenlaisiin kivääreihin. Vuosittaisen potin arvo liikkuu yli 30 000 dollarissa.

Kouluihin järkiväkeä

Tiistaina on eräänlaiset koululautakuntavaalit eri koulualueilla Buffalon esikaupunkialueilla. Lokaa on heitetty suuntaan jos toiseen, kolumneja kirjoitettu pitkin kuukautta. Erään talon pihassa on mainos, ketä kannattaa äänestää, ja yhden koulun asfalttipihaan on kirjoitettu äänestyspäivä ja muistutus siitä, että jokainen ääni ratkaisee.

Koulualueilla on omat kiinteistöveronsa, jotka sanomalehden mukaan poikkeavat melko paljon toisistaan. 100 000 dollarin k iinteistömaksaa veroa Buffalon keskustassa alle tuhannen dollarin verran ja kalleimmalla esikaupunkialueella yli 3 000 dollaria. Eli koulutus maksaa toisella esikaupunkialueella enemmän kuin toisella. Toisaalta puitteissakin on eroja. Budjetinleikkauspaineet ovat kovat, koska ikäluokat pienenevät ja kustannukset nousevat. Tuttua.

Amerikka ongelmissa

Liputuspäivä voi olla aina.
The Buffalo News -sanomalehdessä on laaja näkökulmajuttu Yhdysvaltain vaikeasta taloustilanteesta. 70-luvun alun nopea kasvukausi katkesi vuoden 1973 OPECin öljykauppasaartoon ja sen aiheuttamaan kriisiin. Sen jälkeen valtio on elänyt veloissa ja kuplissa. Tällä hetkellä vain 64 prosenttia yhdysvaltalaisista on työelämässä tai aktiivisesti etsimässä työtä, mikä tarkoittaa sitä, että lähes 100 miljoona amerikkalaista ei tee työtä. Keskituntipalkka vuodesta 1973 on laskenut viitisen prosenttia, 9,26 dollarista 8,74 dollariin (nyt 6,23 euroa). Kuitenkin ihmisillä on kännykät, taulutelevisiot ja muut pelit ja vehkeet, joiden hankinta on onnistunut lainarahan turvin ja toisaalta perheen molempien vanhempien työssäkäynnin ansiosta. Jne. (Huom. kirjoittaja oli demokraatti.)


lauantai 18. toukokuuta 2013

Tietovisa ja vierailu Niagaran putouksilla

Taustalla näkyy Kanada, Toronton pilvenpiirtäjiä.
Miten paljon virtaa vettä Niagaran putouksista yhden sekunnin aikana? Vastaus on 3 160 tonnin verran. Olimme ihailemassa putouksia mummin kanssa. Hevosenkenkä-putousten vesi pauhasi niin, että sumua vain nousi, ja tuuli kuljetti vesisuihkun katsojien päälle. Mutta ei se haitannut yhtään, sillä aurinko kuivasi vaatteet nopeasti.

Arvaa, kuka on suunnitellut Niagaran putousten välissä olevan saaren puiston? 3 pisteen vihje: kyseinen herra on suunnitellut myös muita New Yorkin osavaltion puistoja. 2 pisteen vihje: hän on suunnitellut sekä New Yorkin Central Parkin että Buffalon Delaware-puiston. 1 pisteen vihje: sukunimi alkaa O:lla. Jos et vielä arvaa ja olet kuitenkin lukenut viime kertaisia blogitekstejä, on muistisi huono. Vastaus on Frederick Law Olmsted. Hänen tuttu tyylinsä on nähtävillä Goatin saarella, jonka länsipuolella on Niagaran putouksista suurin, hevosenkengänmuotoinen putous, ja itäpuolella amerikkalaiset putoukset.

Näköalatornista (vas.) pääsee ihailemaan mm. Amerikan putouksia.
Montako kilowattia sähköä vesivoimalaitokset Yhdysvaltain ja Kanadan puolella tuottavat yhteensä näistä putouksista? Vastaus on noin 2,5 miljoonaa kilowattia, mutta teoriassa putouksista saisi hyvinkin 1,5 miljoonaa lisää.

Mitä teki Napoleon Bonaparten nuori veli Jerome vuonna 1804 Niagaran putouksilla? A) Hän laski tynnyrillä yhden putouksen alas. B) Hän löysi Niagaran putoukset. C) Hän oli häämatkalla amerikkalaisen morsiamensa kanssa. Oikea vastaus on viimeinen. Siitä sitten kuulemma alkoi häämatkavillitys putouksille.

Mikä kiinnosti poikia eniten tämänkertaisella putousvierailulla? A) Jäätelö. B) Poliisiautot. C) Rinteessä kieriminen. Vastaus on.... Oikeastaan niitä on vaikea laittaa kiinnostavuusjärjestykseen.

Poliisimönkijän (?) peräkärry kiinnostavine merkkeineen.
Ilmakuvia ja muuta mukavaa Niagaran putouksista näet täältä http://www.niagarafallsstatepark.com/.

P.S. Tänään, kun äiti ja isi olivat kaupungilla, iso A ja pikku A kirjoittelivat sakkoja mummille. Iso A osasi ihan itse kirjoittaa POLICE. Pikku A kirjoitti mm. PPPSIH.
 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kleinhans Music Hall, kahdesti

Konserttitalon on suunnitellut Eliel Saarinen, ja se valmistui vuonna 1940. Tekstissä on musiikkiannin lisäksi pientä analyysiä arkkitehtuurista.

Matala kynnys konserttiin

En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun lähdin mieheni kanssa Kleinhans Music Halliin kuuntelemaan orkesterisovituksia Led Zeppelinin musiikista. Hämärästi mielessä oli kappale Stairway to heaven, joten Zeppelin-tuntemus oli varsin huteralla mutta myönteisellä pohjalla. Oli silti mukava lähteä tutustumaan kauniiseen konserttitaloon, jonka ohi olemme useasti kulkeneet poikien kanssa matkalla yhden koulun leikkipuistoon.

Lähdimme nytkin kävellen liikenteeseen. Paikan päällä poliisi ohjasi autoilijoita varmoin ottein, järjestelmällisen tehokkaasti ja ystävällisesti. Konserttitalo oli loppuun myyty, ja väkeä soljui sisään. Rakennuksen muotokielestä oli ulkopäin löydettävissä sekä suomalaisia että amerikkalaisia piirteitä: pyöreyttä ja pystysuoria linjoja. Rakennuksen ympärillä oli hyvin tilaa ja ilmaa; ja arvelimme, että myös vesielementti, matala allas, lienee käytössä kesäisin.

Aulassa ei tullut yllätyksenä, että pukeutumiskoodi oli erittäin vapaa. Lippalakkeja liikenteessä, toisaalta myös kauniita jakkupukuja. Itse asiassa alkoi tuntua siltä, että täälläpäin maailmaa on varsin matala kynnys lähteä konsertteihin, kun pukeutumisesta ei tarvitse sen kummemmin välittää. Oheismyynti täällä osataan: sipsejä, suklaakeksjeä, ruotsalaista vodkaa, punaviinejä, maustettuja kahveja, kolajuomia, karkkipusseja, kravatteja, roskakoreja nuottikoristein ja paljon muutakin ostettavaa oli tarjolla musiikkiväelle.

Kapellimestari vaihtoon

Kun konsertti alkoi, ei ensin kuulunut muita soittimia kuin sähkökitara ja rummut. Äänentoistolaitteet oli säädetty niin, ettei viulun äänestä ollut tietoakaan. Vaikka kuuluttaja hieman orientoi meitä rokkikonserttimeininkiin, kaksi ensimmäistä kappaletta meni sopeutuessa tilanteeseen. Taustalla oli kuitenkin suuri osa sinfoniaorkesterista asiallisissa mustissa asuissaan ja silti etualalla lauloi mies rokkityyliin huudattaen välillä yleisöä, strobo-valot vilkkuivat niin, että piti silmät välillä sulkea... Sitten alkoi tulla tuttuja kappaleita, joita en ollut Zeppelinin omiksi tiennyt. Tuohon 70-lukulaiseen psykedeliaan alkoi tottua, ja orkesteri sai repäisevän alun jälkeen vahvan roolin tunnelmien luonnissa.

Ja sitten tuli varsinainen yllätys, juuri kun ajattelin, että näinhän tässä mennään kivasti eteenpäin. Laulaja nappasi yleisöstä kapellimestarin tilalle ummikon, joka lähti johtamaan orkesteria. Tämä maskuliinen naisihminen kumarsi syvään ja alkoi oikein reteesti heiluttamaan käsiään ja lantiotaan, ja orkesteri soitti. Yleisö ulvoi naurusta, uusi kapellimestari käänteli intoa puhkuen sen varsinaisen kapellimestarin nuottipapereita ja keksi kaikki hulluimmat imitaatiot, mitä mieleen juolahti. Lisää lantioliikkeitä ja yleisön hurraa-huutojen nostatusta. Öö, hauskaa vai ei, aika noloa kenties..? Suomessa korkeintaan lastenkonsertissa voitaisiin ottaa kapellimestarin paikalle yleisön edustaja, joka olisi lähinä söpö. Eikä muodollisista suomalaisista aikuisista olisi lantiota keikuttamaan tuhatpäisen yleisön edessä sinfoniaorkesteri takanaan, luulen niin. Tässä tapauksessa kapellimestarius naiselle oli kuitenkin hauskaa kuin myös orkesterille ja yleisölle, joten kaikki hyvin siis.

Väliajalla tutkailimme arkkitehtuuria kierrellen tiloja. Eliel Saarisen tavoitteena oli luoda konserttitaloon arkkitehtonisesti sellainen ilmapiiri, joka saisi esiintyjät ja yleisön sopivaan mielentilaan ja vastaanottavaisuuteen. Muotokielestä löytyy suomalaisittain tuttuja piirteitä ja muotoja, sympaattista pyöreyttä, käytännöllistä minimalismia, mutta silti arvokkuutta ja kestävyyttä. Tykkäsimme. Pieninä yksityiskohtina mainittakoot miesten huilaamo (men´s lounge) ja naisten puuterointihuone (powder room). Väliajalla huomasimme, että äitienpäivänä on tarjolla koko perheen konsertti, joten ostimme liput sinne.

Susi rautalangasta

Seuraavana päivänä veimme äidin ja pojat kuuntelemaan Sergei Prokofievin Pekkaa ja sutta, joka on tarina siitä, miten susi söi ankan. Tarina oli tällä kertaa lavastettu amerikkalaisittain oikeudenkäynniksi, jossa susi yritti todistaa syyttömyyttään. Esitys olisi ollut parempi, jos siinä olisi ollut vähemmän puhetta ja enemmän musiikkia. Tuntuu siltä, että asiat täällä pyritään vääntämään rautalangasta ja sivistämään yleisöä selittämällä asiat puhki, mikä vie hieman kuuntelemisen ja tulkinnan iloa. (Näin oli myös kiinalaisessa tanssiesityskokonaisuudessa, jossa kävin. Esitysten välissä juontajat juurta jaksain selittivät kiinalaisen baletin askelia ja seuraavan esityksen juonta ja historiaa.) Kaikki saivat silti esityksestä irti jotain. Itse nautin soittimien esittelystä, mummi näytti välillä olevan silmät kiinni, pikku A pohti, missä susi asuu, ja tutki tuolin mekanismia, isoa A:ta kiinnosti juoni, jota isi hänelle selvitti.

Eheää klassista musiikkia ilman selostuksia aloin kaivata, joten menemme varmasti uudestaan konserttitalolle. Alla olevasta linkistä voi katsella kuvia rakennuksen sisä- ja ulkopuolelta.

http://www.kleinhansbuffalo.org/photo-gallery/

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

New York, New York

New Yorkissa käynnin päätavoitteena oli hakea äiti eli mummi J.F. Kennedyn lentokentältä plus tutustua viikonlopun aikana suurkaupunkiin. Jokaisella oli toiveensa. Pojat halusivat nähdä dinosaurusten luita, minä Central Parkin, mies Empire State Buildingin ja mummi vapaudenpatsaan. Kaikkien toiveet täyttyivät. New York sai meiltä plussapisteitä mutta lentokenttä miinuksia kolmen tunnin turvatarkastushässäköistä (tietokoneet olivat kaatuneet).

Sohon aasialaisvaikutteista aluetta
Hotelli nimeltä Sohotel oli kiva. Se sijaitsi Manhattanilla Little Italyn ja Sohon kupeessa, ja sen lähellä oli metropysäkki, josta oli kätevä lähteä kohti nähtävyyksiä. Kahdessa läheisessä leikkipuistossakin kävimme puuhaamassa. Toisessa oli mahtava maahan upotettu saksalainen soittopeli, ikään kuin ruudukko, joka soi kauniisti, kun sen päällä hyppi. Hotellin lähettyvillä oli paljon erilaisia ravintoloita; kävimme nauttimassa italiaisia, ranskalaisia ja vietnamilaisia herkullisuuksia. Hotellin kulmilla oli erityisen paljon valaisinliikkeitä, joiden hirvittävän isoja kristallikruunuja kävimme ihmettelemässä.

Kalastaja Battery Parkin rannalla
Vapaudenpatsasta restauroitiin viime syksyisen hurrikaanin jäljiltä, joten tyydyimme katselemaan patsasta kaukaa rannalta. Aamutuimaan iäkkäät miehet virittelivät virveleihinsä syöttejä ja jäivät odottelemaan saalista. Mitenköhän valtavia kaloja tai muita mereneläviä he lopulta saivatkaan, kun syötit olivat nyrkin kokoisia kalanpaloja? Viileän tuulisen ilman takia emme jääneet seuraamaan tilannetta vaan hyppäsimme bussiin ja köröttelimme Broadwayn suuntaan.



Dinot museon aulassa
Dinosaurusten fossiilit todella yllättivät koollaan. Se pitkäkaulainen, jonka lapset hyvin tietävät, oli korkea kuin nostokurki. Pää heilui (ei siis se fossiili kuitenkaan) yläilmoissa ja häntä toimi kuin piiiitkä ruoska. Rex puolestaan aukoili leukaluitaan ja vilautteli puukonteräviä hampaitaan. Hurjaa! Museo oli todella upea ja elämys myös aikuisille. Se oli sukellus valtamerien syvimpien otusten maailmaan ja kurkistus eri maanosien alkuperäiskansojen kiinnostaviin kulttuureihin.


Näkymä Empire State Buildingistä etelään Manhattanille


Empire State Building ei tuntunut ensin erityisen korkealta, koska sen huippua ei sen juurelta nähnyt. Sitä paitsi ympärilläkin olevat rakennukset olivat korkeita, joten mittasuhteet eivät meinanneet asettua kohdilleen. Huipulla sen vasta tajusi. Alhaalla näkyvät rakennukset näyttivät kuin Lego-palikoista tehdyiltä, koko New York pienoismallilta. Rakennus on paljon korkeampi kuin Eiffel-torni, joka majesteetillisesti hallitsee Pariisissa suurta puistoaluetta. Empire State Building oli sisältä kaunis. On ihmeellistä, miten ihmiset ovat 30-luvulla pystyneet tekemään tällaisen, seisoneet teräspalkeilla parin sadan metrin korkeudessa, pitäneet hieman kädellä kiinni tuulen tempoessa...

New Yorkin ruutukaava tuntui liian järkevältä, nopealta, ehkä hieman ahdistavaltakin järjestelmällisyydessään. Onneksi herra Olmsted suunnitteli aikoinaan upean keskuspuiston, paikan jossa voi hengittää ilman kiireen ja suoraviivaisuuden tuntua. (Samainen herra suunitteli muuten myös Buffalon suuren Delawaren puiston.) Central Parkista löytyy erilaisia leikkipaikkoja lapsille: rakennettua kiipeily-ympäristöä, luonnon kallioita, kumpareita, kenttiä... Yhdessä puistossa pojat saivat nopeasti leikkikaveriksi pienen aasialaistaustaisen tytön, joka innostui taisteluleikeistä. Aurinko lämmitti, ja kukkivat puut tuoksuivat.

Emme pyörineet ostoskaduilla kuin sen verran, mitä matkan varrelle osui. Yhdestä erinomaisesta lasten kenkäliikkeestä ostimme pojille nappikset sitä oikeaa jalkapalloa varten. Niin ja muutaman huivin ostin, kun unohdin ottaa Suomesta mukaan. New Yorkissa olisi ollut vielä paljon nähtävää: Guggenheim, Moma, teatterit ja vaikka mitä.

Tässä linkkejä pääkohteisiimme:
Sohotel http://www.thesohotel.com/
Statue of Liberty http://www.nps.gov/stli/index.htm
American Museum of Natural History http://www.amnh.org/
Empire State Building http://www.empirestatebuilding.com/
Central Park http://www.centralparknyc.org/