Hienoja autoja ja pari hassua

"Äiti, ota kuva", pojat ovat minulle huudahtaneet, kun ovat nähneet hienon auton. No, tässä on nyt autojen top 10 rankan karsinnan jälkeen (ei virkavallan menopelejä, työkoneita eikä näyttelyautoja). Mies auttoi automallien tunnistamisessa. Hyvää uutta vuotta!

Lamborghini löytyi Hooverin padolta Arizonan ja Nevadan rajalta.

Neiti San Franciscon poseeraus.

Autiomaiden orhi! Vauhdikas Mustang Hooverin padolla.

Mustang Las Vegasin harmaudessa.

Corvette loistaa parkkiksella Buffalossa.

Ferrari kavereineen Hooverin padolla.

Lamborghini Countach vanhuuden päivillään Floridan Coco Beachin aamussa.

Corvette-veljekset lomamatkalla Nevadassa. Värivalinnat eivät yllätä...

Porsche katselee Finger Lakesin Watkings Glenin maisemia.

Buffalon Jeeppi toivottaa hyviä joululomia!

Muistaakseni ainakin Los Angelesissa nähtiin Maserati, muttei ehditty ottaa kuvaa. Mainitsemisen arvoinen lienee myös näkemämme F1-Ferrari San Franciscon Ferrari-liikkeessä. Mopoautoja emme ole Amerikassa nähneet, onneksi. Miksi ihmeessä lasten annetaan Suomessa ajella sellaisilla ympäriinsä? Eivät osaa liikennesääntöjä, eikä ole itsesuojeluvaistoakaan. Juuri eilen ajelin yhden sellaisen härvelin perässä, joka ei osannut ryhmittyä. Toisaalta - mies tuolta keinutuolista huomauttaa - että Amerikassahan saa ajokortin 16-vuotiaana. No, niin... suhteellisia nämä autoiluasiat.

Seinätaidetta eri paikoista

Keväästä lähtien olen napsinut kuvia seinämaalauksista ja -virityksistä, koska täällä Amerikassa niitä piisaa. Oli vaikea valita 10 parasta kuvaa. Mutta sitten jätin pois oudot viritykset kuten seinän läpi tulevat jalat, päät, merenneidot sun muut.

Santa Barbaran hispaanokarnevalismia.

Tukahduttava katse Buffalon makasiinissa.

Kutsuvatko örkit pelaamaan Buffaloon?

Värikästä picassomaisuutta San Franciscossa.

Iloista moninaisuutta Buffalossa.

Elämän tarkoituksen pohdintaa New Yorkin kaupungissa.

Los Angelesin seinämerkintöjä.

Tuhkimolta jää lasikenkä Orlandon Disney-maailmaan.

Legot huutavat Carlsbadin Legolandissa.

Mies kirjoittaa naiselle Buffalossa.

P.S. Joku miettii, miksi ihmeessä joulupäivänä pitää päivittää blogia. Siksi että on kipeä eikä pysty kunnolla puhumaan, kun ääni on mennyt. Kuumetta ei enää onneksi ole.

Totta vai tarua?

Arvaa, ovatko väitteet totta vai tarua. Vastaukset lopussa.

1. FBI soitti minulle.
2. Ison A:n eskarikaveri halkaisi kädellään ohuen lastulevyn taekwondo-synttäreillään.
3. Täällä ei ole nastarenkaita.
4. Talvella lumimyrskyllä voi salamoida.
5. Mies työnsi lumeen juuttunutta autoaan 10 asteen pakkasessa shortsit jalassa.
6. Ihmisiä käy ostoksilla tonttulakki tai poronsarvet päässä.
7. Autoja koristellaan jouluisesti.
8. Posteljoonit juoksevat.
9. Pormestarin nimi on näkyvillä monessa paikassa.
10. Tuntemattomat tsemppaavat kadulla.
11. Roska-autoissa on kolme työntekijää.
12. Tonttu käveli tiellä.
13. Yksi ruokakauppa myy kesto-ostokasseja.

On tonttuja olemassa.

Vastaukset

1. Totta. Automaattisoittaja ilmoitti, että joka 15. sekunti murtaudutaan johonkin kotiin Yhdysvalloissa. Koti kannattaa suoja murtohälyttimin ja niin edelleen. No, sellaiset täällä kyllä on, ja monessa muussakin talossa pihoilla olevien hälytinfirmojen logotaulujen perusteella.
2. Totta. Pikku miehellä oli harrastuksensa mukaiset synttärit. Kaikilla oli hauskaa harjoituksissa.
3. Totta. Joka kelin kitkoilla mennään. Eivätkä ne kitkarenkaat tunnu pitävän. Nyt ymmärrän, miksi täällä suolataan teitä oikein urakalla.
4. Totta. Ajelin viikonloppuna lumimyrskyssä salamoiden välkkyessä. Tietä ei välillä näkynyt lainkaan, mutta perille kuitenkin pääsin, kun sinnikkäästi seurailin edessä ajavien perävaloja. Tienpientareelle oli yksi etuvetoinen pyörähtänyt. Sitä oli auttamassa kaksi autoa. Onneksi itsellä oli neliveto alla.
5. Totta. Shortseissa pakkasella... Sad but true.
6. Totta. Jouluhuumoria ostoksilla. Hassua, ihan kiva.
7. Totta. Jeepeissä kransseja, poronsarvia, Petteri Punakuonon nenää...
8. Tarua. Eivätkä juokse. Meidän posteljoonimme aina kertoilee, missäpäin seutua asuu Suomen-sukuisia. Sitten hän käppäilee postilaukku olallaan seuraavalla talolle ja lopulta autolleen.
9. Totta. Koirapuiston kyltissä, jäähallin jääkoneen kyljessä, suolaajan työtakin selkämyksessä jne. Mayor Brown.
10. Totta. On se kiva, kun ihmiset kannustavat. Lenkillä juoksin suolaloskassa. Yksi ohi ajava auto ihan pysähtyi, ikkuna avautui ja sieltä kuului tsemppiä. Pojat tekivät lapiollansa hommia jalkakäytävällä, ja yksi ohikulkija totesi, että siinäpä syntyy parempaa jälkeä kuin kaupungin miehiltä.
11. Totta. Kaksi tyhjentää roskiksia ja kolmas ohjaa autoa sanomalehden luvultaan.
12. Totta. Todisteena tontusta oheinen kuva. Lumityttö näkyy kuvassa myös.
13. Totta. Wegmansilla on näkyvä missio: terveellisen ruuan puolesta. Kauppa myy värikkäitä kestokauppakasseja, joissa on väriteeman mukaisia kasviksia, esim. violetissa kassissa munakoison, punasipulin ja punajuuren kuvat. Kauppaan sisään tultaessa ensin on vihannesosasto, jossa on paljon valinnanvaraa hyvin esille pantuna. Tykkään.

P.S. Ei tämä blogi mitään kummempaa joulutaukoa pidä. Juttua tulee, kun on tullakseen. Ainakin kuvia seinämaalauksista ja autoista olisi jossain vaiheessa tulossa. Hyvää joulun aikaa!

Poikien askarteluja ja käsitöitä

Meidän pikkuiset ovat taitavia käsistään. Joulupukin konttiin he ovat puuhailleet kaikenlaista salaista. Näistä kuvista voi kuitenkin nähdä muutamia muita heidän töitään.

Ison A:n Vaaleanpunainen pantteri -laukku.

Ison A:n tyyny.

Ison A:n täytetty sieni.

Idea laukusta syntyi, kun iso A löysi äidin ompelukassista keltaisen vetoketjun. Sitten piti etsiä kangasta, johon sen saisi kiinni. Sellaiseksi kelpasi talteen otetut farkkujen lahkeet (siskolle terveisiä). Iso A ompeli lahkeen suun kiinni ja sitten kiinnitti itse vetoketjun, jonka äiti oli valmiiksi kiinnittänyt nuppineuloilla. Iso A halusi laukkuun, jonkin kahvan, josta pitää kiinni. Tyyliin sopivaksi todettiin käsityölaukusta löytynyt paksu naru, jonka iso A sitten ompeli laukkuun ihan itse. Koristekuva piti myös saada. Sen äiti leikkasi ison A:n vanhasta lippiksestä ja ompeli ison A:n osoittamaan paikkaan.

Iso A kirjaili, ompeli ja täytti kuvassa näkyvän tyynyn eskarissa. Mukava  pikku tyyny tuoksuu laventelilta, muttei silti ole syrjäyttänyt vanhaa räsyä unityynyä. Kun pikku A näki ison tekemän tyynyn, hänkin halusi käyttää neulaa ja lankaa. Niinpä hän sai pistellä paperiin omia reittejään langalle ison neulan kanssa.

Sienityö syntyi taidemuseon askartelupajassa, jossa pojat ovat käyneet muutaman kerran. Tehtävänä oli täyttää piirretty sieni kuvin. Molemmat pojat tekivät omansa. Iso A ohjeen mukaisesti ja pikku A soveltaen, mikä tarkoitti koko paperin ja kuvan peittämistä itse leikatuilla paloilla.

Pikku A:n vauva ja lumiukko.

Pikku A:n syyslyhty.

Punainen vauva on nimeltään Jack, ja hänen vieressään on Snowman. Pikku A hali pehmoisia nukkejaan ja oli hyvin ylpeä, koska hän oli ne itse tehnyt. Opettajat päiväkodilla ovat toki auttaneet. Jack tuoksuu joltain hyvältä. Snowman on täynnä riisiä. Syksyisen lyhdynkin pikku A teki päiväkodissa. Täyteen puhalletun ilmapallon päälle hän kiinnitti vedessä kostuttamiaan silkkipapereita ja pehmeitä syksyn lehtiä. Tilkka liisteriä lienee ollut joukossa. Lyhdyn sisällä voi polttaa lämpökynttilää.

Rahat ja henki

Lääkärillä asioinnista en vielä ole kirjoittanutkaan. Lääkäriin pääsy ei ollut ihan niin helppoa, kuin ajattelin. Minulla oli lista paikoista, joilla on sopimus vakuutusyhtiöni kanssa, mutta kappas vain. Osa lääkärifirmoista väitti, ettei tunne vakuutusyhtiötä, osa sanoi, ettei ota enää uusia asiakkaita ja osa lupasi soittavansa takaisin asian tarkistettuaan. Kun sitten jo aika painokkaasti aloin vaatia, että nyt tarttis lääkäriin päästä, ja luin listastani firman ja ortopedin nimen, niin yhdessä paikassa sanottiin, ettei heillä ole enää sen nimistä lääkäriä. 

Alkoi pinna palaa. Soitin vakuutusyhtiöön, joka puoli tuntia kirjoitteli muistiin perheenjäsenien nimiä ja kaikenlaisia tietoja ja sitten auttoi eteenpäin. Jo tärppäs kahden päivän uurastuksen jälkeen. Pojille perusterveystarkastukset ja rokotuksia.

Mutta joka kerta, kun mennään lääkäriin, niin ensimmäinen vartti tai puolituntinen menee siihen, että tarkistetaan vakuutukset eli saadaan varmasti maksu hoitotoimenpiteistä ja säädetään tekniikan kanssa. Siis joka kerta. Ja aina myös allekirjoitan jonkin paperin, että potilasta saa hoitaa. Jos jotain menisi pieleen, ilmeisesti ei pystyisi haastamaan oikeuteen tai jotain.

Esimerkkejä säädöistä ja ajanvarauskiemuroista:

1. Vastaanottovirkailija soittaa vakuutusyhtiöön, onko vakuutus tänään voimassa. On. Sitten kirjoitetaan tiedot tietokoneelle. Yritetään kopioida vakuutuskortteja. Kopiokone ei toimi. Asia saadaan jotenkin kuntoon.
2. Tarkistetaan vakuutuksen voimassaolo. Ok. Kirjoitetaan taas samat tiedot koneelle ja huomataan, että viime kerralla virkailija on kirjoittanut tietoja vääriin kohtiin.
3. Vakuutusyhtiössä on puhelinjono. Odotellaan. Lopulta kaikki ok. Täytän yhteys- ynnä muita tietoja paperiseen lomakkeeseen. Kaipa ne taas siirretään koneelle. 
4. Yritän varata rokotusaikaa. Virkailija sanoo, ettei hänellä ole siitä tietoa, että sellainen aika pitäisi varata. Pyydän tarkistamaan asian lääkäriltä. Virkailija lupaa soittaa myöhemmin uudestaan. Hän soittaa seuraavana päivänä. Kyllä, rokotusajan voi varata, sillä nyt on lääkäri tilannut rokotteen. Asiaa hoituu.
5. Täytyy varata aika toiselle rokotukselle. Ei onnistu, on liian aikaista, vaikka yritän selostaa, että aika tarvitaan kuukauden päähän. Selitän virkailijalle, miten rokotusohjelma toimii. Ja hän väittää, ettei voi toimia vastoin lääkärin ohjeita. Pyydän lupaa keskustella lääkärin kanssa. Hän ei olekaan tänään paikalla. Virkailija siirtää puhelun hoitajalle, jos haluan keskustella asiasta. Kyllä haluan. Puhelu katkeaa. Päätän sitten soittaa saman firman terveystietorekisteriin, josta saan aiemmat rokotustiedot. Ne ovat ok. Sitten soitan virkailijalle uudestaan ja sanon puhelun katkenneen. Hän yhdistää minut uudestaan hoitajalle. Nyt onnistuu. Selitän hoitajalle, että haluan varata rokotusajan yli kuukauden päähän ja että rokotusohjelmaan kuuluu vahvisterokote tiettyinä aikoina. En anna hoitajalle puheenvuoroa, ennen kuin olen selittänyt asiani kokonaan. Hoitaja ymmärtää ja antaa haluamani ajan.

Joko olen ollut varaamassa aikaa liian aikaisin suomalaiseen tapaan tai sitten lääkärit eivät ole kirjanneet tietoja potilasrekisteriin, josta virkailijat voisivat tarkistaa, missä mennään. Terveysfirman ihmiset ovat aina kuitenkin ystävällisiä, aikataulutkin tuntuvat melko hyvin pitävän ja puhelinmuistutuspalvelu on kätevä. Kone soittaa minulle päivää ennen, että olen varannut ajan, muistuttaa, että tulen varttia ennen paikalle ja jollen aio tulla, minun pitäisi perua aikani.

Hammaslääkärissäkin pitäisi käydä tarkastuksessa. Jostain syystä ei huvita alkaa soitella... Mitenköhän paikalliset ovat kilpailuttaneet hoitofirmat ja vakuutukset? Obaman terveyspalvelu-uudistus avittanee kaiketi perushoidon saamista, mutta aikamoista vakuutusrumbaa se taitaa merkitä.

P.S. En halua, että Suomessa lähdetään julkisten terveyspalveluiden täysyksityistämiseen, sillä lopputuloksena voi olla se, että terveysfirmat alkavat valikoida asiakkaitaan. Sitä paitsi monet yksityiset asemat ovat tehokkaasti siellä Suomessa välttäneet veroja ujutettuaan rahansa veroparatiiseihin.

Joulun odotusta ja piparin tuoksua

Joululomamatka Suomeen koto-kotopuoleen lähestyy. Joulutunnelmaa ollaan haettu pipareita leipomalla. Lunta saatiin onneksi tänään.

Joulun toivelistallamme ovat

• lihapullat
• vispipuuro
• mustikat, lakat ja tyrnit
• saunomista
• lunta ja lumessa kieriskelyä (nakuna tietenkin)
• ruisleipä, ehkä saaristolaisleipäkin
• leipäjuusto tai uunijuusto
• metsässä samoilua
• jäisen meren katselua
• joulupipareita
• tähtitaivas...

Siinäpä sitä jo riittääkin. Terveisiä vain kotiin ja anoppilaan!

Olisin tänäiltana mielelläni kolannut lumimyräkän jälkeen, mutta pojat sanoivat, että heille täytyy jättää lunta. Odottakoon lumi heitä siis aamulla. Lumitöiden sijaan kävin kävelyllä ja nappasin pari kuvaa.

Alla oleva amerikkalainen joulupipariohje jää kyllä kauas kakkoseksi äidin perinteiseen ohjeeseen verrattuna. Tässä käytetään melassia, joka on siirapin tapainen mutta kitkerän makuinen ja jotain rasvan tapaista voin lisäksi. Jouduin tekemään tämän ohjeen mukaan, koska täältä ei kuulemma mistään saa sitä oikeaa siirappia. Mutta kyllä nämäkin piparit pojille maistuvat ihan hyvin.

Inkivääripiparit

(Gingerbread cookies)

Ainekset:
3 kuppia vehnäjauhoja (all-purpose flour)
1 tl leivinsoodaa
3/4 tl kanelia
3/4 tl inkivääriä
1/2 jotain maustesekoitusta (allspice) (jätin pois)
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
8 rkl suolatonta voita, huoneenlämpöistä
1/4 kuppia jotain margariinin korviketta (vegetable shortening)
1/2 kuppia ruskeaa sokeria eli kaiketi fariinisokeria
2/3 kuppia melassia, juoksevaa (korvaa tämä siirapilla)
1 iso muna

Ohje:

• Siivilöi ensin kuivat aineet keskenään.
• Vatkaa voi, rasva ja sokeri. Lisää joukkoon melassi, sitten muna.
• Sekoita seokset keskenään hyvin.
• Jaa taikina kahtia, kelmuta ja laita jääkaappiin yön yli.
• Kauli taikinat littanaksi ja ota muoteilla paloja.
• Paista 10 - 12 min 175 Celsius-asteessa.

Himasen raportin ytimiä

Vihdoin päästään asiaan, josta olen luvannut kirjoittaa: Manuell Castellsin ja Pekka Himasen raporttiin. Kestävän kasvun malli -raportissa oli kiinnostavia tapausesimerkkejä erilaisista yhteiskunnallisista järjestelmistä, mutta keskityn tässä Suomeen ja ydinkohtiin. (Ehkäpä teen vielä osan 2, jossa peilailen raportin sisältöjä yhdysvaltalaiseen meininkiin.)

Suomelle arvokas tulevaisuus

Castellsin ja Himasen raportti esittää Suomelle vision arvokkaan elämän yhteiskunnasta. Se tarkoittaa siirtymistä informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan ja ekologiseen talouteen sekä näitä tukevaan henkiseen johtamis- ja työkulttuuriin. Pureudun näihin edellä.

Sanottakoon tässä vaiheessa, että raportti on merkittävä, sillä tutkijoiden tulokset ja ehdotukset ovat jo vaikuttaneet Suomen poliittisiin päätöksiin. Rakenteellisia uudistuksia on aloitettu ja Suomen haasteisiin – kuten terveys- ja johtamisongelmiin ja kestävyysvajeeseen – on tartuttu. (Ks. 87 - 88.)

Raportti antaa toivoa ja edistää keskustelua hyvästä elämästä. Olkoon se innoittajana kohti nykyistä oikeudenmukaisempaa ja terveempää maailmaa.

Mahdollisuus merkitykselliseen elämään

Arvokkaan elämän yhteiskunnalla Himanen tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus ”toteuttaa ainutlaatuista arvokkuuttaan ihmisinä" (37). Himanen tarkoittaa arvokkuudella siis ihmisarvoa vapauteen ja oikeudenmukaisuuteen. (Ks. 284 - 285.) Tässä on hyvä huomata, että arvo ulottuu myös tuleviin sukupolviin. Minkä taaksesi jätät, sen tulevat sukupolvet edestään löytävät.

Miksi Himanen ei pidä onnellisuutta elämän päämääränä? Siksi että elämä voi olla arvokasta ja merkityksellistä, vaikkei siihen liittyisi onnellisuutta tai onnistumista. Onni ei täysin riipu itsestämme. Riittää, että elämä on merkityksellistä, sillä on merkitys. Sellainen elämä on arvokasta. (Ks. 296.) Suomalaisille hoettu sanonta ”Jokainen on oman onnensa seppä” on kovin ankara. Ottaisimmeko tilalle vaikkapa tämän lauseen Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta? ”Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.” 

Tutkijoiden mukaan kolme hyvinvointia edistävää klassista tekijää ovat (98): 1) autonomia eli vapaus toimia itse ja voimaantuneisuus, 2) sosiaaliset suhteet eli tarkemmin niiden laatu ja yhteisöön kuulumisen kokemus sekä 3) merkityksellinen tekeminen, mikä voi olla sekä työtä että leikkiä. Näistä on helppo olla samaa mieltä.

Oikeudenmukaisuutta tuleville sukupolville

Raportissa todetaan, mitä oikeudenmukaisempi maailma on, sitä suurempi ekologinen kestävyys vallitsee (262). Jokainen tietää, mitä tällä hetkellä tapahtuu ihmisille ja luonnolle kestämättömän materiaalituotannon ja -kulutuksen takia. Yritys olla aidosti oikeudenmukainen sekä tunnistaa toisen ihmisarvo ja luonnon arvokkuus korjaisi tilannetta.

Mutta miksi pitäisi olla oikeudenmukainen? Miksei toiselle saisi kuulua enemmän kuin toiselle? Himanen (284) perustelee asian juuri ihmisarvolla, joka jokaisella on sama. Jokainen on oikeudenmukaisuuden arvoinen. Ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan kuuluu muun muassa yhtäläisten mahdollisuuksien periaate (91).

Toisaalta ei ihmiselle kuulu vain oikeuksia; niiden mukana tulevat myös velvollisuudet. Mielestäni yksi raportin (288) hieno oivallus kannattaisi toteuttaa: ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle tulisi kirjoittaa ihmisvelvollisuuksien julistus.

Arvokkuus globaaliksi päämääräksi

Jo Aristoteles lähes pari tuhatta vuotta sitten esitti korkeimmaksi eettiseksi arvoksi oikeudenmukaisuuden, koska se ei kosketa pelkästään yksilöä vaan liittyy muihin ihmisiin. Himanen puolestaan käyttää eri eettisten järjestelmien esimerkkejä siitä, miten juuri oikeudenmukaisuuteen liittyvä arvokkuus sopii globaaliksi kehityksen päämääräksi.

Tässä ote kungfutselaisuudesta (289): ”Tse Kung kysyi: ’Onko olemassa yhtä sanaa, jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?’ Kungfutse vastasi: ’Sana on SHU, vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi’.” Eikös kuulostakin tutulta? Tuon ohjeen noudattaminen on kuitenkin vaikeaa. Tiedänkö todella, mikä on itselle ja toiselle hyväksi? – Siinä on yksi hyvä syy siihen, miksi yhteiskunnassa on tärkeää investoida koulutukseen.

Himanen (287) kirjoittaa hienon aforismin: ”Etiikka on sydän, joka saa meidät elämään arvomme todeksi.” Empatian tulisi ulottua myös tuleviin sukupolviin. Millaisen maapallon me jätämme jälkeemme? – Pitää rakentaa ympäristöpolitiikka, joka läpäisee koko hyvinvointivaltiojärjestelmän (134 - 135).

Henkistä kanttia olla luova ja yritteliäs

Hyvinvointi ja talous ovat yhteydessä toisiinsa. Koulutukseen ja tutkimukseen satsaaminen terveydenhoito- ja muiden hyvinvointipalvelujen lisäksi lisää ihmisten osaamista ja innovaatioita, jotka mahdollistavat taloudellisen menestyksen ja siten hyvinvointipalvelujen ja tulonsiirtojen rahoittamista tulonjakoa tasoittavalla tavalla (94). Tutkijat korostavat myös, että Suomen ei pidä alistua finanssimarkkinoiden ajamiin julkisten menojen leikkauksiin, sillä siitä seuraisi vain syvenevä kierre. Sen sijaan pitää investoida ja kehittää, harjoittaa visionääristä politiikkaa. (353.)

Suomen haasteena on hyvinvoinnin tai talouden kestävyysvajeen lisäksi erityisesti henkinen kestävyysvaje, joka liittyy eniten johtajuuteen sekä työelämässä että politiikassa (340). Poliitikkojen tulee olla rohkeita, pitkäjänteisiä asiansa edistäjiä eikä lähteä median mukana tanssimaan. Myös muiden johtamistyötä tekevien tulee olla yrittäviä ja rohkeita eikä pelätä epäonnistumisia. (343 - 345.)

Oikeastaan sekä onnistuminen että epäonnistuminen ovat molemmat oppimisen muotoja. Ihminen voi tehdä virheen olematta itse virhe. Luovuuden ydin on tekeminen ja muiden tukeminen heidän jutuissaan. Pelkääminen ei siihen kuulu. Silti Suomessa sekä epäonnistumisen että menestymisen sosiaalinen hinta on liian korkea. Kateutta ja vihaa. (105, 343 - 345.)

Suomessa on silti hyviä edellytyksiä kehittää luovuuden kulttuuria. Nimittäin noin 60 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa kanssaihmisiinsä, kun luku Euroopan unionissa keskimäärin ja Yhdysvalloissa on noin 35 prosenttia (109). Luottamus on tärkeää uskaltamisen, avoimuuden ja sitä kautta luovuuden kannalta.

Siis tuetkaamme ja lohduttakaamme toisiamme; sen neuvon ovat suomalaiset lapsetkin saaneet em. Tove Janssonin kirjasta: ”Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!”

Hämmästyttäviä lukuja

Raportin mukaan Suomen tulisi pystyä hyödyntämään sitä IT-osaamista, jonka tuotteita se maailmalle vie. Internet-teknologiaa tarvitaan erityisesti palvelujen toteuttamisessa. (86.) Terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeisiin on käytetty 20 vuoden aikana yli miljardi euroa, josta puolet on mennyt hukkaan. Virossa vastaava homma hoidettiin vuodessa 11 miljoonalla. (329.) Eikö osaamista  Suomessa ole osattu johtaa? Eikö ole ollut selvää visiota?

Suomi tarvitsee kipeästi ulkomaista työvoimaa mutta on edelleen maailman suljetuimpia maita maahanmuuton suhteen. Ulkomaalaisperäisen väestön osuus on Suomessa 4,2 prosenttia, kun se Yhdysvalloissa on 13,5 prosenttia eli kolminkertainen, Isossa-Britanniassa 11,2 ja Ruotsissa 14,1 prosenttia. (106.) Mitä suomalaiset pelkäävät?

Tietokoneiden määrä sataa oppilasta kohden on esimerkiksi Norjassa, Espanjassa ja Ruotsissa suurempi kuin Suomessa. Lisäksi opettaja-ammattikunnassa on porukkaa, joka ei halua hyödyntää IT:n tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. (128.) Missä on elinikäinen oppiminen ja realismi?

Suomi on bruttokansantuotteen perusteella (henkeä kohden) varsin vauras maa, sillä sen BKT on korkeampi kuin Yhdysvaltojen, Saksan, Ranskan ja Britannian (74). Miten käy tehokkuuden ja työhyvinvoinnin suhteen?

Jokainen rakentaa maailmaa

Kosmos koettelee Suomea, onko se tosissaan liikkeellä kohti proaktiivista hyvinvointiyhteiskuntaa. Aina kannattaa yrittää, sanoi suomalainen, jolla oli sisua. Onhan suomalaisilla vielä sisua?

Mahatma Gandhia mukaillen: Pystynkö olemaan se muutos, jonka haluan maailmassa, Suomessa nähdä? En tiedä, jollen yritä. Ja tiedän, kun en lannistu.

Linkkejä

Huom. blogitekstin sivunumerot viittaavat Castellsin ja Himasen raporttiin.

Manuell Castells ja Pekka Himanen (toim.): Kestävän kasvun malli - Globaali näkökulma. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 22/2013. Luettavissa netissä http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j22-Kestavan-kasvun-malli/PDF/fi.pdf

Maailmanlaajuisen arvokkuuden nettisivusto http://www.globaldignity.org/

Tove Jansson http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1395/ ja http://www.tovejanssonseura.fi/tove+jansson/tove+jansson+kirjailijana/ ja http://www.moomin.fi/tove/index.html

P.S. Ai, luit tänne asti! Mitä tuumaat nyt? Mielelläni otan kommentteja vastaan. Kiitän!

Taidelöytöjä pikku gallerioista

Buffalo-puhveli tykkää joulusta.

Kiertelin tänään Buffalon muutamien taidegallerioiden ja käsityöpajojen avoimissa ovissa. Taidetta ja käsitöitä oli laidasta laitaan: tilkkutäkkejä, perinteisiä maisemamaalauksia, yllätyksekseni myös Picassoa, savikippoja, Mona Lisa ja Darth Wader, chicken wings -kuusenkoristeita... Mutta muutama erittäin kiinnostava tuttavuus on otettava esiin.

Kohtalokkaiden naisten koskettavat elämät

Marilyn Wilsonin femme fatale -kokoelma oli omaperäinen ja kekseliäs. Tunnistin naisista ainakin Cleopatran, Jacqueline Kennedyn, Marie Antoinetten ja Mata Harin, joka oli suosikkini. Jokaisessa taulussa lasin takana oli sekatekniikalla toteutettu naisikoni koristeluineen ja hempeine sävyineen. Kehykset olivat koristeelliset ja taulun pinnassa kiinni krumeluuri hiusnipsu, jossa oli myös kellotaulu. Nipsun sai taulusta irti ja sen toisella puolella oli lisää yksityiskohtia. Kunkin taulun mukana oli erillinen kartonki, jossa kerrottiin päähenkilön traaginen elämäntarina lyhyesti.

Kohtalokkaiden naisten hinnat liikkuivat 500 - 900 dollarin välillä. (Netissä ne ovat vielä kalliimpia kuin galleriassa.) En malttanut ostaa, vaikka mieli teki. Katso linkki http://www.mwilsondesigns.com/#!untitled/zoom/cqk8/imageo4c.

Läpikuultavia kiiwejä taidehatussa

Kiehtovia töitä oli taiteillut myös Wende Cudmore. Hän oli käyttänyt kasvien viipaleita kuten kiiwejä, tomaattia ja juureksia, joita hän oli kasvattanut kasvimaallaan tai jotka olivat jääneet muilta yli. Niistä hän oli muotoillut salaisella tekniikallaan hauraita perhosmaisia kippoja ja hatun. Valoa vasten katsottuna ne olivat ihmeellisiä. Kasvien solukot, esimerkiksi kurkun siemenet, näkyivät upeasti.

Cudmoren esineet olivat kuitenkin sen verran hauraita eli omasta näkökulmastani hankalasti ehjänä pidettäviä, etten kysellyt hintaakaan. Taiteilijan kannattaisi mielestäni tehdä ikkunaa vasten roikkuvia teoksia. Tuosta linkistä näet kiiweistä tehdyn hatun http://wendecudmore.com/zoom/1400x720/3070318.html. Erikoista, eikö vain?

Jupiterin pisarat tekivät roskasta taidetta

Ihastuin JD Brummerin makrovalokuviin, jotka olivat suurennoksia pienistä yksityiskohdista kuten esineiden ruosteisista pinnoista. Yksi hänen kuvansa naulasi minut paikoilleen pitkäksi aikaa. Siinä oli vesipisaroita, hienoja sävyjä ja heijastuksia. Jotkin pisarat näyttivät ikään kuin leijuvan kolmiulotteisessa tilassa. Tiesin, että kuva on suurennos, mutta mistä.

Taiteilija näytti valokuvaprojekteihinsa liittyvästä kirjastaan, mistä kuva oli otettu: kierrätyslaatikossa olevasta tyhjästä vesipullosta. Aamuaurinko osui pulloon, jonka sisälle oli kondensoitunut vettä ja jonka päällä oli aamukasteen pisaroita. Kuvaaja onnistui saamaan kuvaansa sekä pinnalla että sisällä olleet pisarat.

Kuvan kompositio ja sen kiinnostavat yksityiskohdat sekä kierrätyspullosta mielessäni syntynyt tarina saivat aikaan halun ostaa taulu. Sain kuulla, että sen nimi oli Drops of Jupiter, ja se oli voittanut 2011 yhden valokuvakilpailun. Eipä ihme, ajattelin. Hinta oli yli pari sataa, joten päätin lähteä kävelylle jäähdyttelemään.

Lopputulos oli se, että ostin samasta kuvasta sitä hieman pienemmän printin ilman kehyksiä. Tosin netistä näyttäisi saada vielä halvemmalla mutta ilman paspiksia. Elämä on. Oheisestä linkistä pääset kuvaajan pääsivulle http://www.jdbrummer.com/. Kun valitset ylhäältä palkin Portfolio ja vierität sivua alaspäin, näet vasemmalla kohdan Available Products, ja jos valitset siitä Photographic Prints, löydät myös pisarateoksen, joka on viimeisen eli kolmannen sarakkeen kuudennella rivillä.

Ja mitä taas tästä opimme? Jäähdyttele, käväise netissä katsomassa taiteilijan töiden hintoja ja tee sitten vasta päätös. Mutta lopulta: ei se muisto taulusta silmiä hivele vaan taulu omalla seinällä.

Itsenäisyyspäivä ulkomailla

Planeetta ja Söpö juhlatunnelmissa.

Vietimme Suomen itsenäisyyspäivää vuorokauden myöhässä täällä Buffalossa. Aloitimme päivällisellä erinomaisessa italialaisessa ravintolassa, Aromassa.

Kahdenksanhenkinen seurueemme tilasi alkuruuiksi ainakin pizzettaa ja tomaatti-mozzarella-salaattia. Pojat saivat tagliatelle bolognesea, minä otin meribassi-kalaa risotolla, jonka joukossa oli fenkolia, mies otti leivitettyä kanaa risotolla. Muut näyttivät tilaavan erilaisia pastoja, raviolia ja hummeria.

Jälkiruoka syötiin meillä. Mutta ensin laitettiin kynttilöitä palamaan, netistä Tampere-talon-juhlien nauhoitus käyntiin, kahvit tulille ja sitten - kuohuviiniä ja hyvän itsenäisyyspäivän myöhäisiä toivotuksia.

Melankolian kummastelua

Tampere-talo tilana näytti juhlavalta. Kaunis lumisade näkyi hienosti sen suurista ikkunoista. Presidenttipari oli tyylikäs. Haukion puku oli klassisen ajaton ja linjakas. Veteraanit kättelivät ensimmäisinä. Mietimme, miten veteraani-sanalla täällä Yhdysvalloissa on erilainen sisältö.

Täällä hyvin nuoret ihmiset voivat olla veteraaneja oltuaan esimerkiksi Irakin-sodassa. Kaupungilla ja virastoissa näkee yllättävän paljon nuoria miehiä, joilta puuttuvat sormet tai koko käsivarsi, jalat ontuvat pahasti tai on muunlaisia fyysisiä vammoja. Tosin ei sitä voi tietää, kuka on armeijan leivissä ja kuka muuten vammautunut. Veteraaneille tehdään täällä kunniaa muulloinkin kuin vain itsenäisyyspäivänä tai veteraarien päivänä. Erityisesti urheilutapahtumissa heille taputetaan, koska he ovat olleet suojelemassa Yhdysvaltoja.

Nautimme jälkiruuaksi tekemääni valkosuklaa-juustokakkua (resepti lopussa) ja vieraiden leipomia joulutorttuja omenahillolla. Pojat tarjoilivat paukkumaisseja. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä.

Illan konsertti lähti tyylikkäästi käyntiin, mutta sitten... Vaikka valitut runot ja kappaleet ovat itsessään kauniita ja liikuttavia, ne yhdessä muodostivat varsin synkistelevän ja pohjan kautta melankolisen kokonaisuuden. Enää puuttui Eppu Normaalin "Syyttömänä syntymään sattui hän..." Missä oli ilo itsenäisyydestä?

Juhla taisi olla aikalailla isäntäparinsa näköinen: konservatiivinen - vaikka pukukoodi vaikutti olevan rennompi kuin linnanjuhlissa - ja vakava mutta tyylikäs. Yllätykseksemme toimittajien haastattelemat ihmiset eivät kaivanneet tanssahtelua, ja jotkut jopa pitivät juhlia iloisina.

Jotkin toimittajien kysymykset olivat erikoisia tyyliin "aikooko näyttelijä juoda viiniä" ja "onko lumilautailu urheilua".

Illan komeimmista puvuista emme äänestäneet, mutta huomiomme herättivät ainakin Satu Taiveahon rohkea asu, Minna Parikan intialainen puku, Pamela Tolan jäätelöpaperimekko ja duudsonien pohojalaasvaikutteiset nahkapuvut. Fiksusti olivat poijjaat jättäneet puukot narikkaan.

Niin sanottuja linnan jatkoja emme seuranneet. Niistä voinee lukea iltapäivälehtien nettisivuilta. Itsenäisyys on juhlimisen arvoinen - ja myös iloinen asia.

Valkosuklaa-juustokakku

Pikku A koristeli herkut lipuin.

6 -8 annosta (tein silti kaksinkertaisen määrän)

Pohja:
175 g Domino-keksejä (täällä Oreo-keksejä)
30 g voita
1 rkl sokeria

Täyte:
100 g valkosuklaata
3 rkl kermaa
400 Philadelphia-tuorejuustoa (kolmasosan voi korvata mascarponella kuten minä tein)
1 dl sokeria
1 muna
1 keltuainen

Lisuke:
Loput kermat 2 desin kermapurkista.
Keksien täytteet.

Poista kekseistä täyte (laita se talteen). Jauha keksit hienoksi muruksi. Kaada murut kulhoon ja sekoita joukkoon sulatettu voi ja sokeri. Painele muruseos tiiviisti halkaisijaltaan 24 cm:n piirakkavuoan pohjalle. Paista 175 celsius-asteessa 10 min. Jäähdytä.

Sulata täytteen suklaa kermavaan mikroaaltouunissa (30 sekuntia kerrallaan ja sekoita). Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään ja lisää muna niiden joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää myös keltuainen seokseen. Yhdistä suklaaseos juustoseokseen ja levitä massa pohjan päälle vuokaan. Paista uunissa 120 celsius-asteessa noin 1 tunti. Anna kakun jäähtyä yön yli jääkaapissa ennen tarjoilua.

Oheen voit tehdä lisukkeeksi minttu-kermavaahdon. Sulata mikrossa nopeasti keksien täytteet tilkassa kermaa. Laita seos jäähtymään. Vatkaa vajaat pari desiä kermaa vaahdoksi, älä lisää sokeria. Sekoita jäähtynyt minttumassa kermavaahtoon tasaisesti. Tarjoa lusikallinen vaahtoa kakkupalan kera.

Linkki

Ravintola Aroma http://aromabryant.com/

Kopioita ja Kieferin ihastelua

Vinkki kuviksen opettajille! Kopiokonetaiteessa palasten järjestys vaikuttaa lopputulokseen.

Päälaeton mies.

Tänään kävin Albright-Knox Art Galleryn aikuisten taidetunneilla, joilla sai leikkiä kopiokoneen kanssa. Tosin itse ei saanut nappia painaa, koska se oli opettajan homma. Siitä tuli mieleen ala-asteen kolmannen tai neljännen luokan kuvaamataidontunti, jolloin tehtävänämme oli laittaa erilaisia esineitä kopiokoneeseen ja katsoa, millaisilta ne näyttivät sitten paperilla. Saatiin muuten itse painaa nappia.

Oheen olen laittanut museon taidetunneilla syntyneitä tuotoksiani. Taidetunteja järjestetään joka kuun ensimmäinen perjantai, ja olen ollut niillä vasta kolme kertaa.

Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin piirtämistä omaa kynänjälkeä katsomatta. Piirsin toisessa pöydässä istuvan miehen sivuprofiilia toinen paperi käteni päällä. Oli vaikea hahmottaa mittasuhteita, ja siksi äijän päälaki ei osunut kohdalleen. Sen jälkeen piti piirtää halloween-asetelma, mutten päässyt kuin vasta alkuun, kun aika jo loppui. Hatun sain valmiiksi, etualan kangas jäi piirtämättä, samoin kurpitsat. Taustan zombia ehdin vähän aloittaa, samoin pääkallojuomalasia.

Tunti vielä...

Munatempera (yllä) ja akvarelli.

Toisella kertaa tehtiin kahta erilaista työtä samaan aikaan. Kurpitsamaalauksen teko oli hidasta, sillä siinä käytettiin temperavärien lisäksi kananmunaa. Ohuiden kerrosten välillä piti pitää seitsemisen minuuttia taukoa, jotta maali kuivuisi. Sillä aikaa maalattiin akvarelleilla. Tuli tuollainen keskiaikainen omena.

Kieferin maiseman tuolla puolen

Lapsillakin on samoina päivinä taidepaja, jonne olen pojat muutaman kerran vienyt. Tänään siellä tehtiin paperilyhdyt, joiden sisälle laitettiin valotikut. (Lyhdyt ovat nyt jossain, enkä viitsi lähteä poikia herättämään. Teen poikien puuhista jossain vaiheessa oman jutun.)

Tänään ihastelimme Anselm Kieferin mielettömän suuria ja todella vaikuttavia, kiehtovia ja reliefimäisiä maalauksia. Jos Vincent van Gogh käytti runsaasti maalia, se ei ole mitään verrattuna Kieferiin. Hänen monimetrisissä tauluissaan on monta purkillista maalia per neliö. Mitenköhän mies on onnistunut maalaamaan taulut? Katosta roikkuen?

Ison A:n mielestä suurimmassa taulussa näkyi talo ja teltta. Pikku A:n mielestä siinä oli vettä ja maanalaisia matoja. Minusta se näytti mereltä ja ehkä luomiskertomuksen alulta, vaikka vartija selosti, että taulun alla oleva teksti on Saksan kansallislaulusta. Jokien nimiä tai jotain sellaista. "Von der Maas bis an die Memel, Von der Etsch bis an den Belt" Katsopa linkeistä kuvia!

Linkkejä

Kiefer museolla http://www.albrightknox.org/exhibitions/exhibition:11-17-2013-anselm-kiefer-forget-me-not/
Anselm Kieferistä netissä http://www.artnet.com/artists/anselm-kiefer/
Kuvia Kieferin taiteesta https://www.google.com/search?q=anselm+kiefer&client=firefox-a&hs=qQq&rls=org.mozilla:en-US:official&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=z6OiUtiKD5KpkAfe9oDICg&ved=0CAkQ_AUoAQ&biw=1366&bih=664

P.S. Olen lueskellut Himasen ja Castellsin raporttia, joten siitä aion jossain vaiheessa kirjoittaa tänne.

Mielisairaalan ja museon pihoilla

Tein poikien kanssa aamupäiväretken ensin Richardson-Olmsted-rakennuskompleksin ympäri ja sitten Albright-Knox Art Galleryn takapihalle.

Romaanista ja goottista

Arkkitehti Richardsonin ja maisema-arkkitehti Olmstedin käsialaa 1800-luvun lopulta.

Rakennuskompleksi oli mielisairaala 1970-luvulle saakka. Nykyäänkin vieressä toimii uudessa rakennuksessa psykiatrinen keskus ja vieroituskeskus. Kiersimme koko rakennuskompleksin ympäri. Pojat polkivat pyörillä, ja minä hölkkäsin edellä.

Poliisit vartioivat autoissansa istuen ja seurailivat harvojen ihmisten liikkeitä. Yksi koiranulkoiluttaja, kaksi hoitolaitosten asiakasta ja me.

Rakennuksen ympärillä oli verkkoaita, johon kiinnitetyissä kylteissä luki, ettei turvallisuuden takia rakennusten sisälle saa mennä. Monia ikkunoita oli kivitetty rikki. Tiiliseinät olivat paikoin pahasti rapautuneita. Rakennuksen joitain osia kuitenkin remontoidaan sisältä, koska takapihalla oli työmaa-alue ja yksi mies kulki pitkän putken kanssa. Rakennukseen on kaavailtu hotellia, asuntoja, ravintoloita, mutta en tiedä, mitä lopulta toteutuu.

Rakennuskokonaisuus, joka kuuluu kansallisiin arkkitehtuurin aarteisiin, on erittäin komea goottitorneineen. Puisto kiemurtelevine polkuneineen on oiva sunnuntaikävelyjä varten.

Taianomaista säihkettä

Hauras, imelä ja taianomaisesti välkehtivä juurakko lähdössä jonnekin.

Seuraavaksi vuorossa oli museon takapiha. Poikia kiinnosti kimaltava kanto juurineen, mutta ennen sinne pääsyämme meidät pysäytti valokuvaaja, joka halusi kuvata ihmisiä taideympäristössä. Niinpä minä ison A:n kanssa kävelin kuvaajan toivomalla tavalla hiekkatietä. Pikku A ei suostunut yhteistyöhön vaan jäi tuijottamaan oravia ja juttelemaan niille. Kuvaaja taisi saada pari otosta. Hiukan harmitti omat lenkin jäljiltä sekaiset hiukset.

Do Ho Suh'n Karma

Taiteilija Michael Middlebrook oli tehnyt juurakon teräksestä, lasikuidusta ja peilimosaiikista. Imelä teos. Siihen ei saanut koskea; emme koskeneet. Pojat tosin tykkäsivät poseerata valvontakameralle. He olivat löytäneet kepit ja matkivat vartijoita.

Pihalla oli myös komea rautateos ja outo kuutio ehkä 60-luvulta. Museon portailla oli hieno teos, jonka harteilla ovat entiset elämät, eikä seuraavaakaan näe.

Ulkona oli varsin lämmintä, lähes 15 astetta. Viime viikonloppuna oli lunta sen verran, että pojat pääsivät pulkkamäkeen ja hiihtämään. Toivottavasti talvi tulee takaisin.

Linkkejä

Rakennuskompleksi http://www.richardson-olmsted.com/

Museo http://www.albrightknox.org/

P.S. Marraskuussa blogi teki kuukauden kävijäennätyksen: yli tuhat käyntiä. Kiitos kiinnostuksesta! Juttuja saa kommentoida.

P.P.S. Vietämme itsenäisyyspäivää vasta lauantaina. Menemme ravintolaan muutaman miehen työtoverin kanssa ja katsomme nauhalta Tampere-talon juhlat. Hyvää itsenäisyyspäivän viettoa Suomeen!