tiistai 10. joulukuuta 2013

Himasen raportin ytimiä

Vihdoin päästään asiaan, josta olen luvannut kirjoittaa: Manuell Castellsin ja Pekka Himasen raporttiin. Kestävän kasvun malli -raportissa oli kiinnostavia tapausesimerkkejä erilaisista yhteiskunnallisista järjestelmistä, mutta keskityn tässä Suomeen ja ydinkohtiin. (Ehkäpä teen vielä osan 2, jossa peilailen raportin sisältöjä yhdysvaltalaiseen meininkiin.)

Suomelle arvokas tulevaisuus


Castellsin ja Himasen raportti esittää Suomelle vision arvokkaan elämän yhteiskunnasta. Se tarkoittaa siirtymistä informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan ja ekologiseen talouteen sekä näitä tukevaan henkiseen johtamis- ja työkulttuuriin. Pureudun näihin edellä.

Sanottakoon tässä vaiheessa, että raportti on merkittävä, sillä tutkijoiden tulokset ja ehdotukset ovat jo vaikuttaneet Suomen poliittisiin päätöksiin. Rakenteellisia uudistuksia on aloitettu ja Suomen haasteisiin – kuten terveys- ja johtamisongelmiin ja kestävyysvajeeseen – on tartuttu. (Ks. 87 - 88.)

Raportti antaa toivoa ja edistää keskustelua hyvästä elämästä. Olkoon se innoittajana kohti nykyistä oikeudenmukaisempaa ja terveempää maailmaa.

Mahdollisuus merkitykselliseen elämään


Arvokkaan elämän yhteiskunnalla Himanen tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus ”toteuttaa ainutlaatuista arvokkuuttaan ihmisinä" (37). Himanen tarkoittaa arvokkuudella siis ihmisarvoa vapauteen ja oikeudenmukaisuuteen. (Ks. 284 - 285.) Tässä on hyvä huomata, että arvo ulottuu myös tuleviin sukupolviin. Minkä taaksesi jätät, sen tulevat sukupolvet edestään löytävät.

Miksi Himanen ei pidä onnellisuutta elämän päämääränä? Siksi että elämä voi olla arvokasta ja merkityksellistä, vaikkei siihen liittyisi onnellisuutta tai onnistumista. Onni ei täysin riipu itsestämme. Riittää, että elämä on merkityksellistä, sillä on merkitys. Sellainen elämä on arvokasta. (Ks. 296.) Suomalaisille hoettu sanonta ”Jokainen on oman onnensa seppä” on kovin ankara. Ottaisimmeko tilalle vaikkapa tämän lauseen Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta? ”Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.” 

Tutkijoiden mukaan kolme hyvinvointia edistävää klassista tekijää ovat (98): 1) autonomia eli vapaus toimia itse ja voimaantuneisuus, 2) sosiaaliset suhteet eli tarkemmin niiden laatu ja yhteisöön kuulumisen kokemus sekä 3) merkityksellinen tekeminen, mikä voi olla sekä työtä että leikkiä. Näistä on helppo olla samaa mieltä.

Oikeudenmukaisuutta tuleville sukupolville


Raportissa todetaan, mitä oikeudenmukaisempi maailma on, sitä suurempi ekologinen kestävyys vallitsee (262). Jokainen tietää, mitä tällä hetkellä tapahtuu ihmisille ja luonnolle kestämättömän materiaalituotannon ja -kulutuksen takia. Yritys olla aidosti oikeudenmukainen sekä tunnistaa toisen ihmisarvo ja luonnon arvokkuus korjaisi tilannetta.

Mutta miksi pitäisi olla oikeudenmukainen? Miksei toiselle saisi kuulua enemmän kuin toiselle? Himanen (284) perustelee asian juuri ihmisarvolla, joka jokaisella on sama. Jokainen on oikeudenmukaisuuden arvoinen. Ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan kuuluu muun muassa yhtäläisten mahdollisuuksien periaate (91).

Toisaalta ei ihmiselle kuulu vain oikeuksia; niiden mukana tulevat myös velvollisuudet. Mielestäni yksi raportin (288) hieno oivallus kannattaisi toteuttaa: ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle tulisi kirjoittaa ihmisvelvollisuuksien julistus.

Arvokkuus globaaliksi päämääräksi


Jo Aristoteles lähes pari tuhatta vuotta sitten esitti korkeimmaksi eettiseksi arvoksi oikeudenmukaisuuden, koska se ei kosketa pelkästään yksilöä vaan liittyy muihin ihmisiin. Himanen puolestaan käyttää eri eettisten järjestelmien esimerkkejä siitä, miten juuri oikeudenmukaisuuteen liittyvä arvokkuus sopii globaaliksi kehityksen päämääräksi.

Tässä ote kungfutselaisuudesta (289): ”Tse Kung kysyi: ’Onko olemassa yhtä sanaa, jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?’ Kungfutse vastasi: ’Sana on SHU, vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi’.” Eikös kuulostakin tutulta? Tuon ohjeen noudattaminen on kuitenkin vaikeaa. Tiedänkö todella, mikä on itselle ja toiselle hyväksi? – Siinä on yksi hyvä syy siihen, miksi yhteiskunnassa on tärkeää investoida koulutukseen.

Himanen (287) kirjoittaa hienon aforismin: ”Etiikka on sydän, joka saa meidät elämään arvomme todeksi.” Empatian tulisi ulottua myös tuleviin sukupolviin. Millaisen maapallon me jätämme jälkeemme? – Pitää rakentaa ympäristöpolitiikka, joka läpäisee koko hyvinvointivaltiojärjestelmän (134 - 135).

Henkistä kanttia olla luova ja yritteliäs


Hyvinvointi ja talous ovat yhteydessä toisiinsa. Koulutukseen ja tutkimukseen satsaaminen terveydenhoito- ja muiden hyvinvointipalvelujen lisäksi lisää ihmisten osaamista ja innovaatioita, jotka mahdollistavat taloudellisen menestyksen ja siten hyvinvointipalvelujen ja tulonsiirtojen rahoittamista tulonjakoa tasoittavalla tavalla (94). Tutkijat korostavat myös, että Suomen ei pidä alistua finanssimarkkinoiden ajamiin julkisten menojen leikkauksiin, sillä siitä seuraisi vain syvenevä kierre. Sen sijaan pitää investoida ja kehittää, harjoittaa visionääristä politiikkaa. (353.)

Suomen haasteena on hyvinvoinnin tai talouden kestävyysvajeen lisäksi erityisesti henkinen kestävyysvaje, joka liittyy eniten johtajuuteen sekä työelämässä että politiikassa (340). Poliitikkojen tulee olla rohkeita, pitkäjänteisiä asiansa edistäjiä eikä lähteä median mukana tanssimaan. Myös muiden johtamistyötä tekevien tulee olla yrittäviä ja rohkeita eikä pelätä epäonnistumisia. (343 - 345.)

Oikeastaan sekä onnistuminen että epäonnistuminen ovat molemmat oppimisen muotoja. Ihminen voi tehdä virheen olematta itse virhe. Luovuuden ydin on tekeminen ja muiden tukeminen heidän jutuissaan. Pelkääminen ei siihen kuulu. Silti Suomessa sekä epäonnistumisen että menestymisen sosiaalinen hinta on liian korkea. Kateutta ja vihaa. (105, 343 - 345.)

Suomessa on silti hyviä edellytyksiä kehittää luovuuden kulttuuria. Nimittäin noin 60 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa kanssaihmisiinsä, kun luku Euroopan unionissa keskimäärin ja Yhdysvalloissa on noin 35 prosenttia (109). Luottamus on tärkeää uskaltamisen, avoimuuden ja sitä kautta luovuuden kannalta.

Siis tuetkaamme ja lohduttakaamme toisiamme; sen neuvon ovat suomalaiset lapsetkin saaneet em. Tove Janssonin kirjasta: ”Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!

Hämmästyttäviä lukuja


Raportin mukaan Suomen tulisi pystyä hyödyntämään sitä IT-osaamista, jonka tuotteita se maailmalle vie. Internet-teknologiaa tarvitaan erityisesti palvelujen toteuttamisessa. (86.) Terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeisiin on käytetty 20 vuoden aikana yli miljardi euroa, josta puolet on mennyt hukkaan. Virossa vastaava homma hoidettiin vuodessa 11 miljoonalla. (329.) Eikö osaamista  Suomessa ole osattu johtaa? Eikö ole ollut selvää visiota?

Suomi tarvitsee kipeästi ulkomaista työvoimaa mutta on edelleen maailman suljetuimpia maita maahanmuuton suhteen. Ulkomaalaisperäisen väestön osuus on Suomessa 4,2 prosenttia, kun se Yhdysvalloissa on 13,5 prosenttia eli kolminkertainen, Isossa-Britanniassa 11,2 ja Ruotsissa 14,1 prosenttia. (106.) Mitä suomalaiset pelkäävät?

Tietokoneiden määrä sataa oppilasta kohden on esimerkiksi Norjassa, Espanjassa ja Ruotsissa suurempi kuin Suomessa. Lisäksi opettaja-ammattikunnassa on porukkaa, joka ei halua hyödyntää IT:n tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. (128.) Missä on elinikäinen oppiminen ja realismi?

Suomi on bruttokansantuotteen perusteella (henkeä kohden) varsin vauras maa, sillä sen BKT on korkeampi kuin Yhdysvaltojen, Saksan, Ranskan ja Britannian (74). Miten käy tehokkuuden ja työhyvinvoinnin suhteen?

Jokainen rakentaa maailmaa


Kosmos koettelee Suomea, onko se tosissaan liikkeellä kohti proaktiivista hyvinvointiyhteiskuntaa. Aina kannattaa yrittää, sanoi suomalainen, jolla oli sisua. Onhan suomalaisilla vielä sisua?

Mahatma Gandhia mukaillen: Pystynkö olemaan se muutos, jonka haluan maailmassa, Suomessa nähdä? En tiedä, jollen yritä. Ja tiedän, kun en lannistu.

Linkkejä


Huom. blogitekstin sivunumerot viittaavat Castellsin ja Himasen raporttiin.

Manuell Castells ja Pekka Himanen (toim.): Kestävän kasvun malli - Globaali näkökulma. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 22/2013. Luettavissa netissä http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j22-Kestavan-kasvun-malli/PDF/fi.pdf

Maailmanlaajuisen arvokkuuden nettisivusto http://www.globaldignity.org/



P.S. Ai, luit tänne asti! Mitä tuumaat nyt? Mielelläni otan kommentteja vastaan. Kiitän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti