perjantai 27. syyskuuta 2013

Synttäreitä ja Mikael-juhlaa

Pikku A:n synttäreitä ollaan vietetty menneellä viikolla: sunnuntaina käytiin elokuvissa, maanantaina pidettiin kaverisynttärit, tiistaina juhlittiin päiväkodilla ja vielä tänään kestittiin viimeiset vieraat. Kiitoksia onnitteluista! Tänään juhlittiin myös Michaelmasia eli Mikkelin päivää tai Mikael-juhlaa ison A:n Steiner-koululla.

Happy birthday


Pikku A oli niin mielissään, kun sai synttärivieraita. Kaksi poikaa pikkuveljinensä tulivat leikkimään meille maanantaina. Piiloa, legoilla rakentelua, nukketeatteritikku-ukkojen askartelua ja herkuttelua sokerieuforiaan asti. Karjalanpiirakat, pullat ja Töysäläinen Oy:n joulupiparit (kiitos siskon perheelle elokuunvierailusta) ja tietenkin suklaatäytekakku tekivät kauppansa. Tein muuten ensimmäistä kertaa ihan itse yksin piirakoita, sillä ei täällä sellaisia myydä. Ajattelin, että näin kauas piti päästä, että tekisin itse karjalanpiirakoita. No, mutta hyvä että ne maistuivat vieraille. He halusivat lähtiessäänkin niitä mukaansa.

Nukketeatteriesitysyritys meneillään mutta ympäriinsä juoksentelu vei voiton. :)
Tiistaina pikku A:ta oli juhlittu myös hoitopaikassa. Hän sai lahjaksi huovutetun pikku pallosen, jonka sisälle saa säilöttyä muutaman lasikuulan eli timantin. Suloista! Näin pienillä ja yksinkertaisilla asioilla voi lapsen saada iloiseksi.

Tämänpäiväisten vieraiden kanssa grillailtiin ja jälkiruuaksi nautittiin samaista suklaakakkua, jonka olin pakastanut. Kakun maut olivat muuten vain syventyneet pakkasessa. Hyvältä maistui, vaikka itse sanonkin. Pojat painivat kaverinsa kanssa suurimman osan ajasta. Onneksi kukaan ei loukannut, vaikka pikku kopsuja tulikin. Lopuksi yritettiin rauhoittua Voice of Finlandia katsomalla.

Mikael symboloi rohkeutta


Rohkeutta, voimaa ja päättäväisyyttä.
Pyhä enkeli Mikael taisteli rohkeasti pahuuden voimia vastaan ja tappoi lohikäärmeen hahmossa olleen paholaisen, tarinoiden mukaan. Tätä rohkeutta juhlitaan myös Steiner-kouluissa. Ajatuksena on rohkeasti kohdata tulevan talven koitokset ja samalla juhlistaa syksyn päättymistä.

Vein ison A:n koululle omenamehua. Jotkut olivat valmistaneet omena-kaurahyveen tapaista paistosta, kurpitsakeittoa, riisiä ja hedelmäsalaattia. Tarjolla oli myös hieno lohikäärmeen muotoinen leipä, jonka sisällä oli siemeniä, rusinoita ja paloiteltuja kuivahedelmiä. Mutta ennen ruokailua seurasimme ykkös- ja kakkosluokkalaisten lauluesityksiä. Kakkoset osasivat pikkuisen lorun Mikaelista myös saksaksi. Sitä oli hauska kuunnella. Sen jälkeen pihalla oli köydenvetoa, jonka ison A:n porukka voitti.

Mikaelin saalis: lohikäärme.
Metodistikirkon tilat, joita koulu siis vuokraa, loivat kauniit puitteet tälle yhteisölliselle ja lämminhenkiselle juhlalle. Monet olivat pukeutuneet punaiseen, rohkeuden väriin, myös muutamat isovanhemmat. Istuin pöydässä vanhan mummelin vieressä, joka oli innoissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa suomalaisen. Hän kyseli kaikenlaista ja kehui poikia kovasti. Hän myös ihmetteli, miten pitkiä he olivat. Kovin herttainen nainen!

Otin ohimennen juhlasta muutamia valokuvia, joista toivottavasti on jotain hyötyä koululle. Toistaiseksi en ole vielä tehnyt mitään erikoista vapaaehtoistyötä koululla. Olen vienyt vesipönikän, vessapaperia, omenajuomaa... Pitäisi myydä 200 kiloa appelsiineja, mutta siihen en pysty, sanoin suoraan kohteliaasti. Minulla on aika heikot mahdollisuudet auttaa varainkeruussa.

Ennen olivat leffat parempia


En tiedä, jäikö pojille oikein mitään mieleen Disneyn elokuvasta Planes (lentokoneet), jossa oli menoa ja meininkiä. He eivät jälkikäteen osanneet kertoa elokuvasta mitään. Mielestäni elokuva oli huono. Se toisti samoja vanhoja juonikaavoja: kilpailua, vaarallisia tilanteita, hyviksiä ja pahiksia, ennalta arvattavia käänteitä. Eräs kulttuuriministeri olisi kai sanonut sitä aikamoiseksi kuraksi. Mutta itsepähän menimme, ja lasten tulkintahan kokonaisuudesta voi olla ihan toinen. Sellaista tuli kuitenkin mieleen, miten läheisesti asevarusteluteollisuus/armeija ja elokuvateollisuus tekevät yhteistyötä, sillä elokuva sisälsi armeijakuvastoa todella vastenmielisen paljon. Lapsille pitäisi löytää disneyrainaa tasokkaampaa katsottavaa.

Linkkejä


Ylienkeli Mikael http://www.ortodoksi.net/index.php/Ylienkeli_Mikael
Mikael-juhla http://www.steinerkoulu.fi/index.php?page=vuodenjuhlat
Mikkelinpäivä http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/mikkeli.html
Planes-elokuva http://movies.disney.com/planes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti