Ihmisistä ja puhetavoista

Näin lyhyessä ajassa en ole ehtinyt kovinkaan moneen ihmiseen tutustua. Yleisesti voi sanoa, että toisilleen tuntemattomat kadulla ja kaupassa ottavat toisensa huomioon tervehtien tai kysymyllä mitä kuuluu. Kysymys on retorinen, se on tervehdys, johon ei odoteta sen kummempaa vastausta. Tapa tuntuu kohteliaalta ja miellyttävältä. Kaupoissa, joissa henkilökohtainen palvelu on tarpeen, myyjät esittelevät itsensä ja sanovat käsipäivää. Sitten he lyövät kovimmat tarjoukset pöytään ja lopuksi sanovat, etteivät yritä painostaa, mutta ostopäätös kannattaa tehdä äkkiä, ennen kuin joku muu ehtii tai tavara loppuu. Sama virsi joka paikassa. Ovatkohan kaikki lukeneet samat markkinointioppikirjat vai onko tämä ihan kulttuurin sisällä oleva juttu?

Hieman tutuksi tulleet ihmiset kuten vuokraisäntä, käytännön järjestelyissä avustava nainen ja M:n työkaveri ovat kovia puhumaan. He täyttävät sen hiljaisuuden, minkä suomalainen jättää. Vitsailu ja huulenheitto ovat myös kai maan tapa. Hieman jo tutuksi tulleet ihmiset voivat koskettaa toista käsivarteen puhuessaan.

Ihmiset kertovat mielellään myös sukujuuristaan. Kiinteistövälittäjämme taustoista löytyy pohjoisitalialaisia isovanhempia, myös ripaus ruotsalaisuutta. Avustajamme puolestaan on ylpeä irlantilaisista sukujuuristaan. Putkimies, jota tarvitsin wc-pöntön korjaamiseen, selosti juurta jaksain saksalais-italialais-amerikkalais- yms. taustoistaan. Harmi kyllä, hän ei ollut koskaan käynyt Euroopassa. Pyörämyyjän isovanhemmat olivat puolalaisia, ja kuulemma he keskenään kertoivat vitsejä puolaksi, jotta lapselapset eivät ymmärtäisi kaikkea.

Mutta erikoisinta oli olla tekemisissä kuuron virkailijan kanssa sosiaalitoimistossa, josta haimme paikallista sosiaaliturvatunnusta. Kyllä, kuuron. Meillä oli mukana käytännön järjestelyissämme avustava nainen, joka onneksemme osasi viittoa - olipa todella tuuria. Hänkin kyllä ihmetteli, miten kuulevat ja viittomia osaamattomat selviävät tiskillä kuuron kanssa. En ole Suomessa missään toimistossa tai kaupassa kohdannut kuuroa työntekijää. Täällä ollaan kyllä avarakatseisia ja rohkeita. No, ei se sotun hakeminen ihan ongelmitta meinannut sujua. Kuurolla virkailijalla oli vaikeuksia asiakirjojen lukemisen kanssa. Hän muun muassa kysyi viittoen ja oudosti puhuen, olemmeko menneet naimisiin 70-luvulla. Hmm... Emme kyllä ihan niin vanhoilta näytä. Yritin vastata mutta tajusin, etteihän hän kuule mitään. Ja niin avustajamme viittoi ja selitti asian. Sitten hän oli sitä mieltä, että minulle ei sotua voi antaa mutta miehelleni kyllä. Tässä vaiheessa alkoi jo jännittää, mutta avustajamme sinnikkäästi viittoili ja auttoi virkailijaa lukemaan englanninkielistä avioliittotodistustamme. Lopulta kävi niin, että sain työluvankin, jota minun ei olisi pitänyt oikeastaan saada.

Ja vielä yksi asia: verkostojen hyödyntäminen. Se on aivan eri sfääreissä kuin Suomessa. Täällä vasta avautuu koko verkostoitumisen idea, kun huomaa, miten tehokkaasti ihmiset toimivat. Perustoimintatapa on se, että amerikkalainen esittelee heti meidät omille tutuilleen tilaisuuden tullen, kertoo meistä ystävilleen ja miettii, keiden kanssa tulisimme hyvin juttuun tai keistä meille olisi hyötyä. Asuntomme saimme sillä tavalla, että avustajamme kertoi sisaruksilleen meistä, jolloin yksi sisarus myöhemmin huomasi, että hänen naapurinsa on muuttamassa, ja kertoi siitä avustajallemme, joka kertoi kiinteistönvälittäjälle, joka järjesti meille näytön. Kiinteistönvälittäjäkin lopulta tunsi talon, sillä hän oli itse asunut siinä alakerrassa. Näitä esimerkkejä löytyy tätä pienemmässä mittakaavassa vaikka miten monta. Ihmiset ovat todella avuliaita. Vaniljasokerista kun tuli puhetta, myöhemmin sain lapun, jossa oli erikoisruokakaupan osoite. (Kävin siellä tänään eikä siellä siellä sellaisesta sokerista oltu kuultukaan, mutta myyjä kyllä ehdotti, miten vaniljatangon siemenistä voisi huhmareella murskata tomusokerin kera jotain vastaavaa seosta.) Päiväkodilla huomasin, että siellä ollaan pohdittu keiden lasten ja perheiden kanssa voisimme tulla hyvin juttuun. Ja avustajamme on lupautunut järjestämään jossain vaiheessa tutustumisjuhlat naapurustossa. Shoppailukutsujakin olen saanut, mutten ole varma, ovatko ne oikeita kutsuja vai sellaisia lausahduksia. Katsotaan miten käy.