Pikku A ja iso A ovat alkaneet käydä Steiner-päiväkodissa saadakseen uusia ystäviä ja oppiakseen englannin kieltä. He käyvät hoidossa kolmena päivänä viikossa puoli päivää kerrallaan. Viime keskiviikkona oli ensimmäinen päivä. Heräsimme ajoissa seitsemältä, söimme kaurapuuron ja marjoja ja lähdimme pyöräilemään kohti päiväkotia. Kahden kilometrin matka eteni jouhevasti jalkakäytäviä pitkin, kun mäkiä ei ollut, eikä juuri kävelijöitäkään. Pojat menivät ensin kahdestaan leikkimään. Seurasin hetken ja kun huomasin, että ilmeilyleikit muiden kanssa alkoivat sujua ilman mitään kieliongelmia, lähdin johtajan huoneeseen hoitamaan byrokratiapuolta. Hain pojat ennen kahtatoista ja lähdimme polkemaan kotia kohti lounaalle, jonka kävin valmistamassa poikien ollessa hoidossa.
Pojat ovat hyvin varustautuneita pyöräilijöitä. Heillä on otsalamput ja pyöränsarviin kiinnitetyt heijastinhihat. Niistä saatiinkin seuraavana torstaiaamuna palautetta. Joku nainen avasi liikennevaloissa autonsa ikkunan ja huusi, että hän pitää (tai oikeastaan rakastaa "love the idea") ideasta laittaa isot heijastimet pyöränsarviin. Huusin takaisin kiitos ja näytin peukkuja. Ihmiset antavat täällä herkästi myönteistä palautetta ja kommentoivat toistensa tekemisiä. Samana aamuna kuljimme hieman eri reittiä päiväkotiin kansainvälisen koulun edestä, jonka lähellä heijastinliiviset tädin ohjasivat lukuisten koulubussien kulkua koulun eteen ja myös meitä tien yli. Jalkakäytävälle oli merkitty koululaisten kulkureitti tötsin, ja useita aikuisia oli valvomassa, että lapset pääsevät koulubussista 50 metrin matkan koulurakennuksen sisälle. Me ihmettelimme meininkiä pyöriä taluttaessamme, ja he ihmettelivät pikku pyöräilijöitä. Täällä kun ei tunnu olevan tapana liikkua omin voimin.
Päiväkodista vielä sen verran, että lapset leikkivät puuleluilla, kattavat aamupäivävälipalapöydän, leipovat leipää, tiskaavat omat astiansa, siivoavat harjoin ja kihvelein oman vaatekoppinsa, kylvävät alkukesästä vihanneksia yms. mikä tuntuu ihan hyvältä. Takapihan leikkialue on kyllä aika mutainen. Toinen opettaja sanoi, että he ovat yrittäneet kylvää siihen nurmikkoa, mutta nurmikko ei pääse kasvamaan, kun kylvöstä tallataan koko ajan. Ehdotin, että miten olisi, jos tilalle laitettaisiin soraa, niin ei ole niin mutaista. Opettaja sivuutti ehdotuksen toteamalla, että onhan piha kuitenkin iso lasten leikkejä varten. Hänpä ei siis tarttunut ideaani millään tavalla. Ehkä hän koki sen arvosteluna, en tiedä, tai sitten se oli vain koillisyhdysvaltalainen tapa nähdä vain myönteiset asiat.
Ihmiset ovat täällä hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Palaan tähän ystävällisyysteemaan myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti