keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Floridan Disney World

Walt Disney ja Mikki Hiiri katsovat tulevaisuuteen.
Terveisiä appelsiiniosavaltiosta! Nyt ollaan siis lomalla nauttimassa Floridan lämmöstä ja Walt Disney Worldissakin ollaan käyty.

Disneyn maailma on valtavan kokoinen huvipuistoalue, oikeastaan kaupunki, Orlandon lähellä. Idean isällä, Walt Disneyllä, oli huikea visio, joka on toteutunut varmasti yli odotusten. Hänen tavoitteenaan oli luoda huvipuisto, jossa sekä aikuiset että lapset voisivat viettää hauskaa aikaa. Muita hänen mottojaaan ja ajatuksiaan olivat muun muassa (suurin piirtein näin): "yhdessäolo on erityisesti tiimityötä", "sen minkä teemme, voimme tehdä täydellisen hyvin", "edistys on tärkeää" ja "jos halutaan jotain valmiiksi, ei puhuta vaan ryhdytään tekemään". Ja Disney Worldissa todella on tehty asiat kunnolla.

Me valitsimme huvittelukohteiksi Magic Kingdomin (Taikakuningaskunnan) ja Animal Kingdomin (Eläinkuningaskunnan) monien ihmemaailmojen joukosta ja vietimme kummassakin päivän. Kulkeminen mukaan lukien kuljetukset parkkipaikalta oli erittäin hyvin järjestetty. Palvelu pelasi erinomaisesti, jonottaessakin oli puuhaa, siistiä oli joka puolella, härvelit, huvitukset, kaupat ja ravintolat oli viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu.

Taikaa ilmassa


Magic Kingdomissa oli härveleitä, tuttuja Disney-hahmoja, menopelejä, yllätyksiä... Siellä hauskinta poikien mielestä oli Tom Sawyerin linnakesaari pyssytorneineen ja Tomorrowlandin autorata. Äidin mielestä hauskaa oli Aku Ankan 4D-elokuva, jossa vettä suihkusi päälle ja jossa lennettiin lentävällä matolla. Myös toisessa esityksessä animaatiohahmojen kehittämä stand up -komiikka yleisössä olevista ihmisistä oli veikeää. Isi tykkäsi Pirates of Caribbean -merirosvoajelusta, jossa muun muassa Johnny Deppin näköinen merirosvohahmo lauleskeli ja rötösteli.

Ja nämä saaret olivat vain pieni osa Magic Kingdomia.
Entä kokonaisuus ja yksityiskohdat - mitä voisi tehdä paremmin? En tiedä. Esimerkiksi erään lentovempaimen jonotusalueen katukivetyksen joukossa siellä täällä oli korukiviä ja timanttijäljitelmiä, kun alueen teemana oli sekä merirosvot että autiomaa. Siinä oli lapsilla ihmeteltävää. Olivatko ne tipahtaneet merirosvoilta vai keneltä?

Kumpikin huvipuistoalue oli helposti hahmotettavissa niiden säteittäisen kaavan ansiosta. Keskuskohteesta tai -aukiosta lähti ikään kuin säteittäisesti reittejä huvipuiston eri osiin. Molemmissa puistoissa oli jokin helposti tunnistettava korkea kohde, jonka perusteella pystyi arvioimaan sijainnin tai etäisyyksiä. Magic Kingdomissa se oli kuuluisa Disney-linna, josta ammuttiin ilotulitteita vähän väliä ja joka loisti kuin timantti auringon laskettua. Animal Kingdomin korkein kohta oli Mount Everest -vuoren pikku jäljitelmä, johon liittyy yllätys...

Eläinmaailman yllätyksiä


Animal Kingdom koostui eläintarha- ja huvipuisto-kokonaisuuksista. Afrikan-safari oli jännä ajelu pikku viidakkojen ja savannien halki. Siellä näimme muun muassa norsuja juomassa, leijonan nukkumassa kalliolla ja kirahviäidin vartioiman kirahvitaaperon ihmettelemässä ohitse hiljaa ajavia maastoautoja. Pojat ympyröivät innolla tehtävävihkoihinsa, mitä eläimiä olivat nähneet.

Eläintarha vaikutti niin hyvältä kuin se voi vangituille eläimille olla. Ainakin gorillalapsi leikki iloisesti, ja tiikereillä näytti olevan paljon tilaa. Lisäksi kunkin eläimen asuinalueen reunoilla, joilla ihmismassat kulkivat ja kurkkivat, oli elinympäristöön sopivaa rakennelmaa. Tiikerin aitauksen reuna oli kuin pala Aasiaa, yhdet apinat keikkuivat ja hauskuuttivat katsojia intialaisen temppelinraunion katolla, ja afrikkalaisten eläinten kohdalla oli Afrikan visuaalista ympäristöä ja niin edelleen.

Sieltä tultiin alas - ja lujaa-aa-aa-aa...
Ihmislajin yksilöitä teko-Afrikassa.
Huvipuolen aikakonematka hämärään dinosaurusten aikaan oli jännä, paikoin ehkä liiankin, sillä ainakin kerran pojat peittivät korvat ja sulkivat silmät, kun tyrannosaurus rex lähestyi lähestymistään. Kiipeilyalueesta ja arkeologisesta kaivauksesta he taisivat dinopuolella pitää eniten, koska siellä pääsi vapaasti puuhaamaan.

Äidin ja isin ykkönen oli Mount Everestin lumimiesvuoristorata, johon liittyi tarina. Mutta ei siitä sen enempää, kokemuksen kuuluu olla yllätys sille, joka sinne ensimmäistä kertaa menee. Suosittelemme!

Aivan lopussa kävimme katsomassa 4D-elokuvan, jossa ötökät olivat päässeet valloilleen. Siinäkin on jännittäviä kohtia. Tuleeko tarantella päälle? Mistä tuo vesi roiskuu? Mitä nyt tapahtui, kun valot sammuivat ja savua tulee? Mutta ei hätää, amerikkalaiset ovat osanneet suunnitella jännityksen keston sopivaksi, joten pian kaikki on taas hyvin - ja voi nauraa.

Disney World ylitti omat odotukseni. Seuraavaksi matkaamme itärannikon Coco Beachille, rauhoitutaan hieman ja syödään sitruksia. Toivottavasti matkan varrella pääsee jossain luonnonpuistossa käymään.

Disney-linna yövaloissa, kuin sadusta. Taianomaista tunnelmaa! (Taisi olla tällainen visio: laitetaan linnaan jouluvalot - ei vaan sittenkin: peitetään koko linna pikku lampuilla, tadaa.)

Ai niin, tästä linkistä pääsee Walt Disney Worldin omille nettisivuille: https://disneyworld.disney.go.com/

3 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kertomuksesta Disney World-vierailusta. Oli varmaan melkoinen kokemus. :)

    Mukavaa joulun odotusta teille sinne rapakon taa :D

    t. Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tämän kuun lopussa vietetään Thanksgiving Daytä. Pitää selvittää, mitä tuo kiitospäivä loppujen lopuksi tarkoittaa, elokuvapohjainen tietämys ei riitä. :) Ja jouluksi Suomeen! Jee!

      K

      Poista
    2. Se on sitä, että aikojen alussa ensimmäiset siirtolaiset pelastuivat intiaanien toimesta. Saivat mm. ruokaa yms. Muuten olisivat kuolleet nälkään. Jotenkin näin se meni se kiitospäivän tarkoitus. :)

      Poista