maanantai 25. marraskuuta 2013

Kiitospäivä ja musta perjantai

Kalkkuna ja halloweenukkeli yhden pihan koristeina.
Ensi torstaina vietetään täällä kiitospäivää ja heti perään mustaa perjantaita. Vietämme torstain kalkkunajuhlaa miehen työkaverin perheen luona. Kalkkuna hankitaan valmiiksi paistettuna, sillä emme innostuneet ajatuksesta, että itse monta tuntia valmistamamme kalkkuna sisään tungettuina täytteineen menisi pieleen uuninkäyttötaitojemme takia. Oheisruokia kokkailemme sitten yhdessä. Mustan perjantain vietto on vielä avoinna. Viitsiikö rynnätä kaupoille, kuten täällä on tapana?

Ruokaa nälkää näkeville


Kiitospäivällä juhlistetaan sitä, kun vuonna 1621 wampanoag-intiaanit tarjosivat ruokaa Plymouthin perustaneille brittiläisille siirtolaisille, jotka näkivät nälkää. Kansallinen juhlapäivä perustettiin kuitenkin vasta pari sataa vuotta tapahtuneen jälkeen, kun nainen nimeltä Sarah Josepha Hale alkoi aktiivisesti ajaa asiaa. (Lisää tietoa sekä kiinnostavia ja napakoita videoita teemasta löydät jutun lopussa olevasta linkistä.)

Alunperin intiaanien aterialla ei ollut kalkkunaa vaan muun muassa hanhea. Nykyään perheenjäsenet kokoontuvat yhdessä kalkkuna-aterian äärelle, mikä on tärkeämpi juhlahetki kuin joulu. Myös köyhät ja kodittomat saavat kiitospäivän aterian monien hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.

Joulumyynti käyntiin


Tämä kalkkuna on lähdössä metsästämään alennuksia.
Musta perjantai on kuin hullu ostospäivä ja -yö. Tai ainakin se oli sellainen ennen. Nimittäin viime sunnuntain lehdessä arvioitiin, että päivä on menettänyt merkitystään, sillä samaa tavaraa voi saada tuota perjantaita halvemmalla muina aikoina. Joka tapauksessa myyntiluvut ovat korkeita, sillä keskimääräinen kulutettu dollarimäärä per ostaja on 400 (320 euroa). Ja väkeä on liikkeellä käsirysyksi asti...

Laitanpa tähän oheen mainoksista satunnaisesti nappaamiani hintoja. 40 prosentin alennukset ovat yleisimpiä.

  • Samsung 50 tuuman LED, HDTV 600 dollaria eli alle 480 euroa
  • Brinkmann-otsalamppu, 7 lediä 4 dollaria eli n. 3 euroa
  • Coca-Colaa 2 l maksaa 1 dollarin eli alle 80 senttiä
  • Pashmina-huivi 5 dollaria eli 4 euroa
  • Ananas 1,50 dollaria eli alle 1 euro 20 senttiä
  • Kalkkunan kilohinta n. 3 dollaria eli alle 2,40 euroa
  • Heinekenia 12 pulloa 14 dollaria eli n. 11 euroa
  • Kun ostaa yhden sipsipussin, saa toisen ilmaiseksi. Hintaa ei kerrota.
  • Tekojoulukuusi n. 1,5 m maksaa 20 dollaria eli 16 euroa.
  • Iso nahkasohva alle 2 000 dollaria eli alle 1 600 euroa
  • Kauko-ohjattava helikopteri 40 dollaria eli alle 32 euroa
  • Pyykinpesukone ja kuivuri, molemmat vempaimet yhteensä 500 dollaria eli 480 euroa
  • Tyyny 4 dollaria eli 3 euroa
  • Whirpoolin astianpesukone, rosteri, 400 dollaria eli 320 euroa
  • Nahkainen, säädettävä laiskanlinna 200 dollaria eli 160 euroa

Mitään noista en ole ostamassa, kunhan laitoin tänne tiedoksi, kun joitakuita hinnat kiinnostavat.

Linkkejä


Kiitospäivän historiaa videoineen http://www.history.com/topics/thanksgiving
Suomeksi kiitospäivästä http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiitosp%C3%A4iv%C3%A4 
Mustasta perjantaista http://en.wikipedia.org/wiki/Black_Friday_%28shopping%29

P.S. Tänään meillä oli muuten anteeksipyyntöpäivä, sillä eilenillalla meidän kerroksesta kantautui liikaa meteliä alakertaan, josta koputettiin ja karjaistiin "shut up" eli nätisti sanottuna hiljaa siellä. Pojat piirsivät tänään kivan kortin ja kävivät ovella sanomassa "sorry". Anteeksipyyntö hyväksyttiin ja toivottiin, että legoleikit houkuttaisivat poikia enemmän kuin sisäpalloilu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti