Kaliforniassa: Los Angeles ja Legoland

Pala Hollywoodin tyypillistä näkymää.

Kiasta hajosi ilmastointi vartti ennen Los Angelesin -hotellia, ja oli pakko ajaa ikkunat auki vähintään 34 asteen helteessä, mikä kävi saunakokemuksesta. Mutta ei se mitään, sillä M meni hotellille päästyämme vaihtamaan autoa. Autovuokraamo oli lähellä Suomen suurlähetystöä, joten vuokraamosedälle suomalainen aksentti oli tuttu. Kuulostaa kuulemma siltä kuin vanhoissa Dracula-elokuvissa: "I suck your blood (ai sak joor blad)." Näissä tunnelmissa setä ei onneksi kiinnittänyt huomiota siihen, mitä eräs äiti oli tehnyt avainnipulle.

Öinen enkelten kaupunki Mulholland Drivelta nähtynä.

Täytyy nyt sekin tarina kertoa. San Franciscossa tuli manattua, kun kahdet autonavaimet oli kiinnitetty toisiinsa kapealla metallivaijerilla. Että mikä järki siinä. No tietenkin tuli mainio kuningasajatus katkaista vaijeri vahvoilla pihdeillä, jotka meillä oli mukana. Ei sitten katkennut vaijeri, vaan jäipä koko linkkuveitsipihtisysteemi kiinni vaijeriin roikkumaan. Nyt manasi mies, että mikäs järki siinä yrityksessä sitten oli. No, niinpä matka alkoi erikoissuuren avaimenperän kanssa. Kun tilanne rauhoittui seuraavalla taukopaikalla, sai kuningasidean keksijä irrotettua pihdit avainnipusta kaatunutta liikenneopastetta hyödyntämällä. Vaijeriin tuli mutka.

Muuta ei ole onneksi tullut sählättyä. Tai oikeastaan välillä ollaan käyty taistoa siitä, kumpi tietää paremman reitin: navigaattori vai kartanlukija. Taitaa olla tasatilanne tällä hetkellä. Ja takaisin asiaan: Meillä on nyt siis uusi auto Nissan X-Terra, sellainen liian iso maasturi, joka ei mahtunut edes hotellin parkkihalliin.

Hollywoodia ja hellettä

Kurvikkaan musiikkitalon rosteri kiiltää.

Hollywoodin kuuluisalta Mulholland Drivelta näköalat öiseen kaupunkiin olivat loistavat. Päivällä oli niin kuuma, että pelkästään jo seistessä tuli hiki. Kuuma sää houkutti ilmastoituihin kulttuurikohteisiin.

Walt Disney Concert Hall oli kiinnostava rakennus. Näyttävää, nerokasta ja luoksekutsuvaa arkkitehtuuria á la Frank Gehry! Samainen arkkitehti suunnitteli muutamaa vuotta myöhemmin Bilbaon Guggenheim-museon. (Hienosti sopisi sama tyyli Helsinkiin...)

Laguna Beachin rauhaa ja rakkautta.

Walt Disney Concert Hallia sai kierrellä ja ihastella ilmaiseksi. Valitettavasti tähän aikaan vuodesta siellä oli menossa suursiivous ja muita huoltotoimia, joten mitään konsertteja ei ollut tarjolla. Sama tilanne oli MOCA:ssa eli nykytaiteen museossa, mutta näimme kuitenkin kiinnostavan osan sen kokoelmia. Rothkoa oli taas tarjolla runsaasti, mikä oli ilahduttavaa.

Illalla jatkoimme matkaa etelämmäs kohti Laguna Beachia ja sen viilenneitä rantoja. Aalloista virkistyneenä oli mukava katsella auringonlaskussa leikkiviä lapsia.

Legoja legon perään

Mini-mini-Vapaudenpatsas.

Kuusi tuntia kului kivasti Legolandissa Carlsbadissa Los Angelesin kyljessä. Ei ollut liian kuuma, kiitos pilvien. Teemapuisto oli siisti, rauhallinen ja monipuolinen. Ja kallis... Visa vaikeroi, mutta kerranhan se kirpaisi.

Monet pienoismallit sisälsivät satoja tuhansia legopalikoita, mikä tarkoitti monen päivän kokoamisurakkaa. Laskin, että noin 100 palikan tuntivauhdilla rakennelmia on koottu. Yhden realistisen kokoisen ja näköisen auton teossa oli mennyt kolmisen kuukautta.

Pojat tykkäsivät hero factory -legoista ja autoilla ajoista, minä realistisista rakennuspienoismalleista kuten Sydneyn konserttitalosta, mies vuoristoradasta ja mini-Amerikasta.

Oliskohan väki New Orleansissa?

Huomenna matka jatkuu meren ääreltä autiomaahan ja edelleen kohti hullumpia hullutuksia. Lisätietoa myöhemmin.

Linkkejä

Walt Disney Concert Hall http://www.laphil.com/

Mark Rothkon maalauksia

Laguna Beach http://www.lagunabeachinfo.com/

Legoland http://california.legoland.com/en/

Kaliforniassa: Montereystä Santa Monicaan

Big Surin suunnan jyrkänteitä.

Montereystä matka jatkui kohti seuraavaa yöpymispaikkaa Santa Barbaraa. Alkumatka oli aikamoisen kiemuraista tietä jyrkänteiden reunoilla ja vuorenrinteillä. Takapenkki pohti, minkä kivisen vuoren päällä asuu hyvis ja minkä pahis. Välillä sieltä kuului unista tuhinaa tai valitusta liian mutkaisesta tiestä. Mustat ja punapäiset kondori(?)kotkat lentelivät yläilmoissa meren kuohutessa alhaalla.

Julia Pfeiffer Burns State Park oli hyvä taukokohde, josta sai valita lyhyitä polkuja kierrettäväksi. Valitsimme sen, mitä Fodorsin matkaopaskirja suositteli: reitin vesiputoukselle. Ja kannattihan se. Kuljimme rinteen reunaa jonkin matkaa, ja sitten eteen avautui paratiisimainen näkymä alas lahdenpoukamaan, johon laski keskeltä jyrkännettä kapea vesiputous suoraan meren aaltoihin. Tuota näkymää katselivat 1800 - 1900-lukujen taitteessa myös eräs varakas pariskunta aamuisin makuuhuoneestaan kaukaa mäen päältä. Enää heidän talostaan oli jäljellä vain rauniot, joita tuuli tuiversi.

Paratiisimaiseen poukamaan lienee pääsy vain rohkeilla sukeltajilla tai vuorikiipeilijöillä.

Kuivia kumpuja ja karjaa sisämaan puolella.

Tällä pitkällä päivämatkalla pysähtelimme useille näköalapaikoille ja ajankuluksi laskimme myös, miten monta Mustangia mahtuu kymmenen vastaan tulevan auton joukkoon. Päädyimme arvioon yksi kymmenestä. Todennäköisesti suurin osa vuokra-autoja.

Kiemuraisilta teiltä päästyämme, maasto alkoi madaltua ja tasaantua. Näkyi karjaa, hevosia ja niiden joukossa yksi seepra. Myös oikea cowboy ratsasti laitumillaan. Viinitarhoja ja palmuja vilisti ohi.

Kuumia rantoja ja viileä meri

Toinen hieno pysähdyspaikka, josta matkaopaskirjamme ei hiiskunut mitään, oli Avila Beach. Siellä oli kiva merirosvoleikkipuisto ja suojaisa merenranta, jolta keräsimme simpukoita ja muutamia ravunkuoria. Kun vuoksi alkoi nousta, jatkoimme matkaa auringonlaskussa.

Aamulla käyskenneltiin Santa Barbaran keskustassa ja kiivettiin vanhan oikeustalon torniin, josta avautui näkymä espanjalaisvaikutteisen kaupungin ylle. Espanjalaiset valloittivat alueen joskus 1500-luvulla sen jälkeen, kun Kolumbus löysi Amerikan 1492. - Kirjastossa käytiin vilkaisemassa paikallisten taiteilijoiden näyttelyä ja äänestettiin yleisön suosikkia. Pojat tykkäsivät pyssyjutuista. Ja sitten taas matkaan, ensin moottoritietä (101) ja sitten rantatietä (1) pitkin.

Näkymä yli espanjalaistyylisen Santa Barbaran.

Malibu oli surffailijoiden mieleen, sillä heitä keikkui aalloilla kuin hylkeitä. Ajoimme kylän läpi, ja sen tunnelma oli sen verran rento, etten ihmettelisi, jos baarien suosituimpiin drinkkeihin kuuluisi "sex on the beach". Me kuitenkin etsimme pieniaaltoisempaa rantaa, jonka löysimme Santa Monicasta. Pojat tykkäsivät juosta rannan tyrskyjä karkuun ja rakennella hiekkalinnoja, lähes samanlaisia mitä vuorenrinteillä näytti olevan. Rannalta ei löytynyt simpukoita; tosin niitä kertyi jo eilen pussillinen. Pelikaanilta näyttävät linnut saalistivat merellä lokkien kanssa. Los Angeles - enkelten kaupunki siintyi sinisenä pilvien kehystämänä lähellä taivaanrantaa.

Matka jatkuu. Siispä lisää asiaa ja sen sellaista seuraavassa blogitekstissä jossain vaiheessa.

Linkkejä

"Putouspuisto" http://www.parks.ca.gov/?page_id=578
Avila Beach http://www.visitavilabeach.com/
Santa Barbara http://www.santabarbaraca.com/
Malibu http://www.ci.malibu.ca.us/index.aspx?NID=93
Santa Monica http://www.santamonica.com/

Kaliforniassa: San Franciscosta etelään

Nyt ollaan lomalla Kaliforniassa. Miksi juuri täälläpäin? San Franciscon ja Scott Mckenzien kappaleen vuodelta 1967 takia: "If you're going to San Francisco / Be sure to wear some flowers in your hair..." Tästä alkaa muutaman blogipäivityksen Kalifornia-sarja. Tervetuloa mukaan!

San Franciscon rakkautta

Tyypillistä rantamaisemaa hylkeineen. Golden Gate Bridge kaukana sumussa.

Hippifiilistä oli edelleen aistittavissa tuossa viihtyisässä noin 800 000 asukkaan kaupungissa, johon majoituimme kolmeksi yöksi. Kaupunkiin tutustui parhaiten kävellen ja toiseksi parhaiten hyppäämällä kaksikerroksiseen turistibussiin, joka vei muun muassa kuuluisalle Golden Gate -sillalle. Valitettavasti sumua oli sen verran, että siltaa ei juuri näkynyt, mikä tosin on hyvin tavallista. Nimittäin salmeen tuleva kylmä vesi on matkannut Alaskan suunnalta ja siksi sumua kehittyy herkästi. Ja kuinkas ollakaan sillan punaoranssi sävy on valittu siksi, että silta erottuisi sumussa hyvin.

Pari kuriositeettia sillasta vielä: 90 terästyöntekijää putosi siltaa rakentaessaan mutta pelastui hienon keksinnön eli turvaverkon takia. Nämä pudonneet perustuvat klubin nimeltä Half Way to Hell. Sillan suunnitteli Strauss, ja se valmistui 1937 neljän sumuisen vuoden jälkeen.

Nyt tiedän, miksi tarvitaan automaattivaihteet...Kävelytielläkin on portaat.

Silti mielestäni parasta puoltaan kaupunki tarjosi, kun kävelimme Lombard Streetiltä Fillmore Streetiä pitkin kohti Alta Plazan puistoa (Steiner ja Jackson Streetien kulmassa). Matkan varrella oli luomuruokakauppaa, kivoja rakennuksia, poikia kiinnostavia autoja, jyrkkää mäkeä portaineen ja upea taakse jäävä merimaisema purjeveneineen. Mäen päällä oli hieno palkinto: näköala yli kattojen ja leikkipuisto. Takaisinpäin tullessa paloauto pysähtyi lähellämme ja palomies vinkkasi meitä tulemaan luokseen. Hän antoi pojille leikkipalokypärät, mikä oli hauskaa.

Mutta oli matkalla vähän harmitustakin, kun Yerba Buena Gardens -puistossa emme saaneetkaan pelata amerikkalaista jalkapalloa, ettei kukaan loukkaisi. Sellaisia sääntöjä jakeli puistonvartija lapulla. Toinen harmitus oli se, että modernin taiteen museo (SFMOMA) oli suljettu ja sen teoksia levitelty ympäriinsä muihin museoihin. Onneksi näimme edes jotain sen valikoimasta Contemporary Jewish Museumissa. Mieleenpainuvin oli Mark Rothkon 60-luvun suuri maalaus, jonka leijuva ja rauhoittava tunnelma imaisi syvälle.

Punapuun sisällä luola - jännitävää.

Punapuita ajanlaskun alusta

Matka jatkui rannikkotie 1:stä pitkin kohti Montereytä. Matkan varrella Santa Cruzin lähellä poikkesimme katsomaan suuria punapuumetsiä Henry Cowell Redwoods State Parkissa. Ovat muuten todella suuria puita! Yhdenkin puun sisälle saattoi mennä kolosta kuin luolaan, jonne mahtui helpostikin kuusi ihmistä seisomaan. Sanoisin, että tuollaisen jättikokoisen punapuun ikä on hyvinkin noin 2000 vuotta.

Montereyssä on ravintola nimelta Bubba Shrimp, joka on tullut tutuksi ainakin elokuvan Forrest Gump ansiosta. Miten monella eri tavalla voikaan katkaravuista valmistaa ruokaa? Siitä emme päässeet selville, sillä ravintola oli sen verran tupaten täynnä, että valitsimme toisen palvelualttiin kohteen.

Tarina jatkuu seuraavassa blogipäivityksissä jossain vaiheessa.

Matkan varrella paljon maanviljelystä: mansikoita, artisokkaa, kurpitsoita jne.

Linkkejä
Golden Gate Bridge http://fi.wikipedia.org/wiki/Golden_Gate_Bridge
SFMOMA ja Rothko http://www.sfmoma.org/explore/collection/artwork/22031
Punapuu http://fi.wikipedia.org/wiki/Punapuu

Ikuinen tuli

Ikuinen tuli palaa vesiputouksen takana Chestnut Ridge Parkissa (kastanjapuistossa) reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Buffalosta, Orchard Parkissa. Luonnonpuiston reunalta lähtevä polku kulkee kauniiden vaahteroiden alta mutkaisiin mäkiin ja lopulta rotkon pohjalle, jossa virtaa pieni joki. Sen yläjuoksulta löytyy salaperäinen aarre, jonka näet viimeisessä kuvassa. Loppukesästä ja syksyisin putouksen vesi virtaa vain noroina, mutta keväisin ja runsaiden sateiden jälkeen se on vuolas, jolloin joen kivillä asteleminen lienee haasteellista. Voit klikata kuvaa isommaksi.

Moottoreita, Obamaa ja koulutusta

Aloitetaan ensimmäisestä: General Motorsin Tonawandan moottoritehtaalla oli avoimet ovet tehtaan 75-vuotissyntymäpäivien kunniaksi, ja sinne piti tietenkin mennä uteliaisuudesta. No niin, moottoreita siellä siis koottiin ja autojakin oli nähtävillä. Päällimmäisenä jäivät mieleen robotit ja lukuisat laatutestit, joita moottoreiden osille tehdään. Yhteenkin kappaleeseen puhallettiin vetyä, koska sen atomi on pienin, ja sitten jollain laitteella tutkittiin, pääseekö yksikään vetyatomi mistään liitoskohdasta ulos. Tarkkaa hommaa. Yhdestä moottorista testataan 1 660 kohtaa, esim. paineita sylinterissä ja sellaista. Jospas nuo kuvat kertoisivat enemmän...

Työntekiijät olivat isänmaallisessa hengessä työn touhussa ja ylpeinä esittelivät osaamistaan. Kaikilla vierailijoilla piti olla kunnon kengät ja suojalasit, joita annettiin lainaan kaiketi mahdollisen metallipölyn takia.

Robotit ovat niin sanotusti lentäviä, sillä ne liikkuvat pareittain ylhäällä kiskoja pitkin. Robotit ovat myös muunneltavissa erilaisiin hommiin, mikä tehtaan tulevaisuuden kannalta on hyvä asia.

Chevrolet 6,2 L, V-8 EcoTec 3:n moottori.

Tuotanto alkoi tehtaalla 1930-luvulla ja 40-luvulla siellä tehtiin moottoreita myös armeijan lentokoneisiin. Tämä Corvette lienee vuodelta 1953.

Pace car Corvette eli sellainen auto, joka ratakisoissa rauhoittaa muita autoja edellä ajamalla. (Parempaa selitystä en keksinyt tuolle johtotehtävässä olevalle menopelille.)

Obama korosti koulutusta

Presidentti kävi torstaina täällä Buffalossa ja tsemppasi korkeakouluja parantamaan laatuaan ja alentamaan hintojaan. Kohderyhmä oli sen verran rajattu, etten poikien kanssa viitsinyt lähteä yliopiston auditorioon, mutta perjantaina luin sanomalehdestä presidentin sanomisista. Mietityttämään jäi Obaman lause "We can't go about business as usual", millä hän tarkoitti, ettei yliopiston päätehtävä ole tehdä bisnestä. Hän myös oli toistanut useaan otteeseen, että keskiluokan väelle ja sinne pyrkiville pitäisi olla varaa korkeakoulutukseen.

Suomessahan yliopistot ovat menneet yhä bisnesmäisempään suuntaan, mistä yliopistossa työskentelevät eivät oikein ole tykänneet päinvastoin kuin valtio, joka sai porkkanallaan yliopistot kerjuulle yksityisen rahan perään. No, eihän näiden kahden maan systeemejä voi täysin verrata. Mutta esimerkiksi tavoiteajassa valmistuneitten prosenttiosuuksia voisi tarkastella. Alla on muutamia kiinnostavia lukuja nelivuotisista koulutuksista näillä seuduin:

D'Youville College

• opiskelijoita n. 2 1000
• 40 % valmistuu alle 6 vuodessa
• lukuvuosimaksu n. 22 000 dollaria
• stipendin tms. tuen saajia n. 90 %
• vuosittainen laina n. 10 000 dollaria

Buffalon yliopisto

• opiskelijoita n. 19 000
• 70 % valmistuu alle 6 vuodessa
• 20 % lopettaa opiskelun
• lukuvuosimaksu n. 8 000 dollaria
• stipendin tms. tuen saajia noin puolet
• vuosittainen laina n. 7 600 dollaria

Rochesterin yliopisto

• opiskelijoita n. 5 800
• 85 % valmistuu alle 6 vuodessa
• lukuvuosimaksu n. 44 000 dollaria
• stipendin tms. tuen saajia n. 80 %
• vuosittainen laina n. 6 400 dollaria

 Vastaavia opinahjoja on kymmenisen lisää.

Kirjojen maailmasta

Nyt on jäänyt sellaiseen ylellisyyteen aikaa kuin lukemiseen. Laitan tähän muutaman lukuvinkin. Otan myös mielelläni itsekin vastaan vinkkejä, varsinkin tämän mantereen alkukielisestä kirjallisuudesta. Mutta nyt siis esittelyssä ovat seuraavat teokset: Adventures of Huckleberry Finn, Last Night in Twisted River, You Are One of Them, Trains and Lovers ja Intohimon oikeudet. Väliotsikoita en selitä; ne luokoot omia tunnelmiaan tai arvoituksiaan. Lopussa on linkkejä kirjailijoihin ja teoksiin.

"Laws bless you chile"

Tänään sain loppuun Mark Twainin eli oikeammin Samuel L. Clemensin teoksen Adventures of Huckleberry Finn, johon tartuin sen takia, että teos kuuluu Amerikan kirjallisuuskaanoniin ja toisaalta historiamuseossa käytyäni minulle selvisi, että kirjailija on asunut Buffalossa jossain elämänvaiheessa.

Voin suositella kirjaa kaiken ikäisille lukijoille. Seikkailut ovat sukua Cervantesin ritariromaanisatiirille, jossa Don Quijote tönttöilee Sancho Panzansa kanssa ympäri Espanjaa. Twainin teoksessa kertojana on nuori poika "Huck", jonka kuvausten kautta avautuu Mississippi-jokivarsiseudun elämää noin 1840-luvun tienoilta. Toivottavasti en paljasta liikaa, jos kerron, että tarinassa on kyse muun muassa pojan ja mustan orjan välisestä suhteesta ja lojaalisuudesta sekä moraalista ja etiikasta.

Kirja satirisoi erityisesti orjuutta ja rasismia unohtamatta uskonnollisuuteenkaan liittyviä piirteitä. Kerronta etenee vauhdikkaasti ja pitää sisällään sisäkkäitä tarinoita, mikä on vuosisatojen ajan viehättänyt lukijoita. Tosin jotkin kirjastot eivät halunneet laittaa 1885 ilmestynyttä uutuusteosta lainkaan esille, koska se kuulemma villitsi nuorisoa moraalittomuuteen ja hävyttömyyteen, ja sitä paitsi teksti oli kieliopillisesti huonoa. Tosiasiassa kieli on erittäin taitavaa. Murteita käytetään sujuvasti, mikä tuo realistista otetta ja kunnioittaa erilaisten ihmisten omaa ääntä, mustien, valkoisten, nuorten ja vanhojen tapaa puhua. Mainittakoon kuitenkin, että vielä 1870-luvulla karkeasti puolet Mississipin miehistä oli lukutaidottomia ja koulunkäynti oli vähän niin ja näin, ja paikoin liian kallista.

Teoksesta on otettu muokattuja ja tutkijain kommentoimia uusintapainoksia myöhemmin, varsinkin kun Twainin vanhoja käsinkirjoitettuja liuskoja löytyi vuonna 1990. 1800-luvun puolenvälin historiasta vielä sen verran, että orjuuden kannattajat ajattelivat, että orjilla - eli siihen aikaan neekereillä - ei ollut sielua - vain ihmisillä oli sielu. Suomesta asiaa katsoen se tuntuu käsittämättömältä kiemurtelulta ja teeskentelyltä. Toisaalta ei tarvitse kovinkaan kauas mennä, niin löytää vastaavia ajatuskulkuja: holokausti, ryssittely... Asiasta kolmanteen: Sofi Oksasella näyttää olevan menossa tehtävä, jonka päämääränä on tuoda esiin lähihistorian vaiettuja asioita, suhtautumista ihmisyyteen ja vapauteen.

Logs, a skillet, Lady Sky

John Irvingin 2010 julkaistu Last Night in Twisted River piti otteessaan. Lukuvinkin sain ystävältä Suomesta lähtiessäni. Hän kertoi, että teoksen tapahtumat sijoittuvat näille seuduin.

Siihen aikaan tukkeja uitettiin jokia pitkin, tukkijätkät olivat todella kovia jätkiä, ja heistä jotkut nuorukaiset ottivat mallia. Isän ja pojan elämässä tarina karhuntaposta muodostuu koko elämän ydintarinaksi ja käänteeksi, johon kaikki muut tapahtumat peilautuvat.

Rakkautta, kuolemaa, masentavaa tunnelmaa, toivottomuutta, pelkoa ja toivoa pilkahduksittain. Taitavaa psykologista kuvausta tarinan henkilöiden mielentiloista ja toiminnasta ja erinomaista kieltä luonnollisesti. Suosittelen tätä kirjaa pimeinä syysiltoina luettavaksi. Se on jännä muttei sellainen onnellinen, silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kiitos vinkistä!

Москва

You Are One of Them on Elliott Holtin tänä vuonna julkaistu esikoisteos, johon tartuin aiheen takia. Siinä on ekspatraattijuttua, ja tarina kulkee Venäjällä ja Yhdysvalloissa, joten veikkailin, että tylsästä kirjasta ei voine olla kyse. Eikä kirja ollut paksu, mikä kannusti lukemaan.

Alku oli lupaava. Mutta sitten tarinassa oli sellaisia ärsyttäviä opettavia kohtia, kuten miten pitää lukea kyrillisiä aakkosia ja sellaista. Nooh, olihan tarinassa vauhtia ja jänniä tilanteita, mutta parempiakin olen lukenut. Päähenkilön kasvukertomus jää jotenkin vajaaksi, riittävää kuvausta vaille tai perustelemattomaksi. Loppu jotenkin lysähtää. Suosittelenko? No jaa. Parempihan se on lukea jotain kuin jättää lukematta kokonaan. Ehkäpä riippumatossa nautiskeltavaksi, keveästi lintujen laulellessa.

"Journeys may be like that..."

Trains and Lovers on Alexander McCall Smithin kirjoittama viihdyttävä muttei tarinakehykseltään kovin realistisen uskottava kirjanen, joka on julkaistu viime vuonna. Sattumalta kirjan yksi henkilö asuu jossain vaiheessa Buffalossakin. (On mulla ihme antenni, kun näitä kirjoja lähikirjaston hyllystä bongailen...)

Joka tapauksessa tuntemattomat ihmiset junassa avautuvat toisilleen - tai ajatuksissaan itselleen - omista elämäntilanteistaan ja rakastumisistaan. Sitten seuraa pitkää monologia ja tarinankerrontaa kultakin avautujalta, mikä ei ole kovin realistista, mutta eipä sitten haittaakaan, kun näkökulma ihmisiin on niin lempeä. Hieman häiritsee kuitenkin se, että puhujat kertovat niin samalla tavalla, tarkoitan, että eikös kullakin ole hieman oma tapansa kertoa. Tässä kohden olisi kustannustoimittaja voinut hieman vaatia kirjoittajalta enemmän, tai sitten tämä lukija tässä ei oikein huomannut nyansseja, tiedä sitä.

Suosittelen luettavaksi matkalla, siis juuri erityisesti junamatkalla. Samalla voi tarkkailla ihmisiä ja miettiä, mistäs he ovat tulossa, minne menossa ja mikä heitä liikuttaa.

"Miten te hoidatte seksipuolen?" hän kysyi

Eläkeläismies ottaa kauniin alivuokralaisen André Brinkin teoksessa Intohimon oikeudet (2001). Nimensä mukaisesti kirja käsittelee lihan himoja mutta niiden ohella piirtyy kuvaa tarinan tapahtumapaikasta eli Etelä-Afrikasta ja sen poliittisesta tilanteesta. Kiinnostavan kirjasta tekee se, että miehen talossa kummittelee orjatyttö, johon miehen taloudenhoitaja on tutustunut. Kieleltään polveileva ja taitavasti kuvia maalaava kirja pystyy hienosti punomaan faktan ja fiktion eri kerrostumia toisiinsa.

Kirjailija tuntuu olevan hyvin kiitelty tarinankertoja ja apartheidin vastustaja. Voisin lukea häneltä muitakin teoksia. Tämä teos sopii myös pimeneviin iltoihin. Suosittelen. Kiitos äidille tämän kirjan roudaamisesta tänne asti!

Linkkejä:

Don Quijote http://fi.wikipedia.org/wiki/Don_Quijote
Huckleberry Finnin seikkailut http://fi.wikipedia.org/wiki/Huckleberry_Finnin_seikkailut
John Irving http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Irving
Elliot Holt http://elliottholt.tumblr.com/
Trains and Lovers http://www.amazon.com/Trains-Lovers-Alexander-McCall-Smith/dp/0307908542
André Brink http://lib.kokkola.fi/kirjallisuuspiiri/brink.htm

Yön kaupunki parasta

Aivan mieletön! ovat ensimmäiset sanat, jotka tulevat mieleen Yön kaupunki -tapahtumasta. Taiteilijat olivat valloittaneet vanhan viljasiiloalueen ja loihtineet sen teoksillaan ja tunnelmallaan erittäin kiinnostavaksi, vaikka rapistuneet siilot ja makasiinit jo itsessään olivat kutkuttavia ja jännittäviä tutkimuskohteita. En tiennyt, mikä laite 1800-luvun puolelta milloinkin oli edessä ja mitä ihmettä niillä oli tehty. Taide tuntui outoja laitteita helpommin käsitettävältä. Voi kun olisi ollut parempi kamera ja jalusta ja lisää aikaa; siellä olisi voinut viettää koko päivän ja kuvailla läpi yön. Pojatkin viihtyivät hyvin, kun pääsivät välillä rakentamaan pahvilaatikoista linnaa, maalaamaan yön kuvia ja kirjoittamaan liiduilla betoniseiniin. Valitsin tähän sellaisia kuvia, joissa ei näy ihmisiä viimeistä lukuunottamatta. Ja kuvatekstit tuokoon esiin vielä tunnelmia ja detaljeja. Kun klikkaat kuvaa, saat sen isoksi.

Tiili murenee valon tuijotukseen, ja puunverso nauraa vain kutitellessaan sen kainaloa juurillaan.

Kuva on vanki, mutta mielikuvitus lentää vapaana.

Kävin suuresta ovesta, koska kaukaa näkyivät pelkät raamit. Pingotan kankaan siihen. Näet yöperhosten varjot.

Maalari lähti, ja sade ryhtyi työhön auringon kanssa.

Suun laitoin suppuun. Ei sanomista vuosiin, ei vuosisataan.

Mulla on aikaa, sanoi hämähäkki, kun ikkunaa korjas.

Se aika oli rahaa, nyt ruostetta ja odotusta vain.

Kuiskaamme teille: raudan ja betonin maa oli hiessä.

Emme tanssineet. Hän huusi raivoisasti ja oli kaunis.

Jo oli aika ampua vanhat lasit ja nähdä totuus.

Verkkokalvojen takana ja muistissa mustina menneet.

Jokin raksuttaa. Tähdet ovat aloillaan. Olemme hiljaa.

Oi, tule tänne! Olet puuttuva pala. Minun omani.

Rakennus katsoi minua, ja häpesin silmät päästäni.

Rakkaus tuossa juoksee pitkin seiniä hulluna sinuun.

P.S. Tankoja ja haikuja ne olivat, ne kuvatekstit. Ja blogin uusi pääkuva oli tästä tapahtumasta. Linkki: http://www.cityofnightbuffalo.com/