maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hiuksia ja elokuvaa

Irlantilaista kansantanssia liikkuvan rekan lavalla.
Otteita viime viikoilta...

Eilen sunnuntaina juhlittiin St. Patrick's Dayta, joka varsinaista oli tänään maanantaina. Viime vuoteen verrattuna väkeä oli vähemmän katsomassa paraatia, mikä johtui kaiketi kylmästä viimasta. Vihreisiin pukeutunut nuoriso näytti silti ottavan sunnuntaikuppia, oli se sitten irlantilaistaustaista tai ei. Yksi nuori nainen pyysi minua ottamaan heidän ryhmästään kuvan. Otin kyllä ja kysyin, mikä on juhlapäivän tarkoitus. Onko se irlantilaisten kansallispäivä? Jotain sellaista, sain vastaukseksi. - Pyhä Patrick oli irlantilainen suojelupyhimys. Juhlapäivä on siis alunperin uskonnollinen ja myös kunnianosoitus irlantilaiselle kulttuurille.

*** 

Luulin, että pojat leikkivät paperilennokeilla keittiössä, kun tein ristisanoja. Mutta sitten kuulin "tuosta etutukasta vähäsen" ja syöksyin katsomaan, mitä oikein on tekeillä. Veljekset olivat hymyssä suin kylpyhuoneessa sakset kädessä. Ammeessa oli hiustuppoja. Hiusmallit olivat tyyliä moderni irokeesi. Ensin kauhistuin, sitten nauroin ja lopuksi vannotin, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun pojat leikkivät parturia. Ei auttanut muu, kuin ottaa sakset käteen ja viimeistellä aloitettu työ. Pojilla on nyt lyhyet kesätukat.

***

Jänniä työlainsäädäntöön tai työpaikkojen käytäntöihin liittyviä asioita on tullut esiin. Yhdessä kaupassa uudelle työntekijälle kerrottiin läsnäoloihin ja poissaoloihin liittyvästä pisteytysjärjestelmästä. Miinuspisteitä tulee myöhästymisminuuttien mukaan, tai jotain sellaista. Sitten saa kirjallisia varoituksia ja lopuksi potkut, jos huonoille pisteille pääsee.

*** 

Lämpötila sahaa edestakaisin. -15 ja sitten +15, lunta tulee, lumi sulaa. Kylmä viima käy. Suolaloskaa ei nyt onneksi ole. Suolaus on ollut kaikkein rasittavinta tässä talvessa, kun kengät ovat meinanneet mennä pilalle. Buffalon puolella auraukset ovat olleet niin ja näin, kun taas esimerkiksi Kenmoressa, naapurikaupungissa, tiet ovat olleet hyvin aurattuja. Siellä maksetaan korkeampia veroja kuin täällä.

*** 

Täällä on tiet todella huonokuntoisia talven jäljiltä ja muutenkin. Kuoppia on siellä täällä, eikä niitä pysty väistämään, jos vieressä toisella kaistalla on auto ja toisella puolella rotvallin reuna. Tuttujen reittien kuoppien paikat pystyy toki muistamaan ulkoa ja voi suunnitella kaistanvaihdot etukäteen. Yhtenä päivänä tietyöauto oli muka korjaamassa kuoppia. Suoraan lavalta lapioitiin pikisoran näköistä mössöä kuoppiin niin, että muodostui kumpuja. Myöhemmin päivällä, kun ajoin ohi, sorat olivat levinneet pitkin tietä, ja kuopat olivat taas ennallaan.

***

Olin miehen kanssa katsomassa elokuvaa, 12 Years a Slave, joka sai hiljattain oscareitakin. Pojat olivat tuttujen luona hoidossa ja viihtyivät siellä erinomaisesti. Kiitokset hoitajille! - Tosi tapahtumiin perustuva elokuva oli rankka mutta hyvin tehty. Vapaa mies siepataan orjaksi, ja kauheuksia tapahtuu. Jo siipirata-aluksen hakkaava käynti enteilee tulevia tapahtuvia...

***

Suomi on jo mielessä. Toukokuun loppu tulee nopeasti ja kotiin lähtö. Kiva! Pari muuttomiestä kävi arvioimassa muutettavaa tavaramäärää. Tein itse inventaariota myytävistä ja lahjoitettavista esineistä. Kaikki sähkölaitteet pitää myydä, koska ne eivät toimisi Suomessa erilaisen jännitteen takia. Pojat meinaavat pitää kirppiksen pihalla toukokuussa. Pitää vielä miettiä, mitä tärkeää tungetaan matkalaukkuihin, ja haluaako ostaa vielä ennen lähtöä jotain. Maalaustelineen jo hankin siinä toivossa, että pystyisin jatkamaan taideharrastusta.

Linkkejä


Pyhän Patrickin päivästä englanniksi http://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Patrick%27s_Day
12 Years a Slave -elokuvasta http://www.foxsearchlight.com/12yearsaslave/
Elokuvan oscar-ehdokkuudesta http://oscar.go.com/nominees/best-picture/12-years-a-slave

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti