maanantai 6. tammikuuta 2014

Liian kylmää, ei koulua

Ihan kotoisalta tuntuu olla taas täällä Buffalossa. Tällä hetkellä hämmentää kuitenkin tuo sää. Kun hain ison A:n eskarista, opettaja sanoi, ettei huomenna ole koulua. Ai miksi? Kylmyyden takia. Ihmettelin vieläkin ääneen, miten kylmyys liittyy mitenkään koulunkäyntiin. Vastaus oli, että lapset jäätyvät koulubusseja odottaessaan.

No, testasin poikien kanssa sääolosuhteita tänäiltana. Ulkona oli miinus 12 Celsius-astetta ja erittäin kova ja kylmä puuskittainen etelätuuli. Vartin verran pikkuiset viitsivät lumilinnaansa paikkailla selkä tuulta vasten ja liukastella jäisellä pihalla, kunnes halusivat takaisin sisälle. Nyt ulkona on jo 14 astetta pakkasta, mikä kovan tuulen kanssa tuntuisi noin 20 pakkasasteelta. Pikku A:n koulusta sain juuri sähköpostin, että sekin koulu on huomenna kiinni.

Uutisissa varoitellaan äärimmäisistä sääolosuhteista. Tuulen kanssa pakkanen tuntuisi miinus 40 asteelta huomenna. Nyt ymmärrän, miksi eilen yksi iso ruokakauppa oli tupaten täynnä porukkaa. Jengi hamstrasi ruokaa, koska lähipäivinä ei välttämättä pääse kauppaan.

Mitenköhän mies pääsee huomenna töihin? Sen näkee aamulla sitten, mitkä tiet ja sillat ovat suljettuja. Lunta ei tällä hetkellä ole kuin reilut kymmenen senttiä, mutta aamulla tilanne voi olla toinen.

Seurasimme muuten eilen nuorten miesten jääkiekon MM-kisoja. Hieno maali lopussa! Rasmus Ristolainen sai äsken kiitosta televisiossa. Yhdellä urheilukanavalla haastateltiin Buffalo Sabresien muita suomalaisia. Ville Leino ja Teppo Numminen olivat mielissään Suomen voitosta ja veikkasivat Ristolaiselle hienoa jatkoa pelaajaurallaan. Ruotsalainen joukkuekaveri Johan Larsson tosin oli säästeliäs kehuissaan, sen verran Ruotsin häviö harmitti.

Nyt täytyy lopettaa. Pienet täytyy kantaa sänkyyn tuosta sohvalta, johon he juuri nukahtivat kaksi tuntia ennen normaalia aikaa. Aikaero vielä vaivaa. Toivottavasti nukkuisivat edes aamukuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti