perjantai 5. huhtikuuta 2013

Uusia tuttavuuksia ja keskusteluja

Päiväkodin johtaja on nähnyt vaivaa, jotta tutustuisin lasten vanhempiin. Yhtenä päivänä poikien vaatelokerossa oli minulle osoitettu pikku kirje, jossa erään pojan äiti kutsui minut ompelukerhoon, joka on joka kuun ensimmäinen torstai-ilta. Se torstai oli eilen. Tottakai menin mukaan, vaikkei minulla mitään kudontatyötä ollutkaan meneillään. Ompelukerhoa ennen oli vielä sopivasti päiväkodin vanhempainilta, joka oli kokemuksellinen tunnin kierros eri-ikäisten lasten päiväkotitiloissa eri opettajien ohjauksessa. Kerron siitä ensin lisää.

Taaperoiden huoneessa leivottiin ensin leipää kauniin laulun säestämänä. Samaa laulua ovat pojatkin tapailleet omina päiväkotipäivinään. "Sing, sing for the bread we are baking..." Toisessa pienten huoneessa vanhemmille kerrottiin muutamista tärkeistä kasvatuksellisista seikoista. Lapsen motoristen ja fyysisten taitojen tulisi kehittyä riittävästi ennen koulun aloittamista, siksi päiväkodissa annetaan lasten vapaasti leikkiä ja touhuta. Liika teknologia ja ruutuaika passivoittavat lasta. Ne eivät edistä fyysisiä taitoja eivätkä oman mielikuvituksen kehittymistä. Myös lapsen tasolle asettumista ja aikuisen esimerkin voimaa korostettiin. Sitten vaihdettiin huonetta laulun säestämänä: "Come along and follow me."

Oli leipästen syömisen aika. Mutta sitä ennen tietenkin pestiin kädet, sytytettiin pöytään kynttilä lorun säestyksellä, siunattiin ruoka (huom. ei rukous) ja toivotettiin rauhaa niin maan päälle kuin tähän pöytään. Leivän päälle sai valita mansikkahilloa tai auringonkukansiemenvoitahnaa. Valitsin jälkimmäisen, se oli hyvää. Taisi olla hieman sokeriakin joukossa. Vieressäni istui hersyvä musta nainen, joka kertoi, että tämä on juuri hänen poikansa päiväkotihuone. Sain myös tietää, että poika on kaksikielinen. Hän opettelee sekä japania, joka on hänen isänsä äidinkieli, että englantia, jota äiti puhuu. Harmi, ettei Buffalosta löydy muita japaninkielisiä lapsia. Ehdotin, että yliopistolta voisi löytyä vaihto-opiskelijoita.

Lopuksi siirryimme tuttuun 3 - 6-vuotiaiden huoneeseen. Siellä opettaja leikitti vanhempia samoin leikein kuin lapsia. Yksi leikki muistutti suomalaista leikkiä, jossa karhu nukkuu. Siitä pojat yhtenä päivänä kertoivat. Kyse oli kuitenkin kukkamukulasta, joka nukkuu talviunta. Yksi on mukulana peiton alla, yksi ankara talvi ja yksi hiipivä kevät. Leikki voisi kuulemma jatkua lasten kanssa vaikka miten kauan.

Virallisen ohjelman jälkeen ompelukerhoon ilmestyi lisäkseni kolme jäsentä, joista kaksi oli poikien leikkikaverien äitejä ja kolmas valloittavalla brittiaksentilla puhuva puoliskandinaavi, joka on asunut lähes kaikilla mantereilla. Hän bongasi minut heti suomalaiseksi aksentistani päätellen. Hän on itse asiassa ensimmäinen, joka on arvannut kansallisuuteni. Muuten veikkaukset ovat liikkuneet suunnilla Saksa ja Hollanti. (Hollannista puheen ollen, tuntui aika hienolta, kun eräs kerta ravintolassa pystyin heittämään pari lausetta hollanniksi. Tarjoilija tunsi olonsa tosi kotoisaksi.) No, joka tapauksessa oli mahtavaa tutustua kunnolla uusiin ihmisiin.

Keskustelimme kouluasioista, lasten kasvatuksesta ja dieeteistä. Täällä koulun aloittaminen on iso ja huolettavakin asia, sillä peruskoulut eivät ole hyviä, lapsilta vaaditaan aika paljon ja heillä teetetään jos jonkinlaisia testejä. Vanhemmat haluaisivat opettaa lapsia kotona, mutta heillä ei ole siihen koulutusta. He ovat yrittäneet innostaa muutamia opettajia aloittamaan kotiopetuksen, mutta se ei taida ottaa kipinää. Suomalaisten PISA-menestys tunnetaan täälläkin ja ylipäätään pohjoismaista koulutusta arvostetaan. Luultavasti tulen jatkossa saamaan paljon kysymyksiä suomalaisista kouluista. Nyt jouduin jo varovasti arvioimaan ensimmäisiä kokemuksiani heidän koulusysteemistään. Sanoin rehellisesti, että aika kilpailevaa ja testipitoista... Heidän mielestään täällä kouluissa tarvittaisiin sitoutunutta opettajistoa ja määrätietoista johtamista. Mutta ei niistä sen enempää.

Täällä muuten on mahdollista tilata raakamaitoa. Yksi perheenäiti tekee jopa itse jogurttinsa. Hyvä! Skandinaavi hehkutti pohjoismaista villapukumeininkiä, jota ei täällä Amerikan-maalla tunneta. Olin ehdottomasti samaa mieltä, että villapuvut ovat ykkösiä. Täällä lapset puetaan hieman aikuismaisemmin kuin pohjoismaissa. He saavat hytistä sukkahousuissaan, hameissaan ja ohuissa takeissaan, kun pohjoismaalainen lapsonen puuhaa ja kierii lumessa innoissaan. No, ei täällä nyt ole lunta, mutta kyllä monet olisivat innolla tilaamassa edullisia villapukuja vaikka Suomesta asti, jos se olisi mahdollista. Myös poikiemme ulkohaalareita ja villaisia kypärämyssyjä on ihmetelty. "Eivät kai he enää koulussa kehtaa niitä käyttää, kun täällä vain vauvoilla pidetään sellaisia..." Mutta onhan niiden käytännöllisyyttä, helppoutta ja lämpimyyttä ihasteltukin.

Nyt tulee mahtavin juttu: Sain ompelukerhossa yhdeltä keskustelukumppaneista kutsun hänen kotiinsa. Ja tänään käytiin vierailulla... Pojat pääsivät leikkimään hoitokaverin takapihalla, kävelylläkin käytiin ja pojat selvästi nauttivat uuden ystävänsä seurasta. Lisäksi tutustuttiin suureen taloon ja naposteltiin suolakeksejä. Pidin kovasti uudesta tuttavastani ja hänen avoimesta suhtautumisestaan erilaisesta kulttuurista tulevaan ja töksähtelevää englantia puhuvaan suomalaiseen. Itse asiassa hänen sukujuuriaan löytyy Suomesta, ja siinä ehkä yksi syy kulttuuriseen kiinnostukseen. Toisaalta hän on itsekin muuttanut useasti uuteen paikkaan, joten hän tietää, miten tärkeää tuki on. Meillä oli niin mukavaa, että missasin poikien kanssa yhden auton koeajon. Mies hoiti sen puolen.

Olipas taas vaihtelua arkeen! Kun saadaan koti kuntoon, kutsun uudet tuttavamme kylään. (Yksi matto on yhä tulossa postista, verhot saan ommeltua viikonloppuna, joten pian on valmista.) Kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti